15 miljoonaa Volvoa lähes 51 vuodessa

258973
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 25.2.2008
toimitus TL-verkkotoimitus

Maailman ensimmäinen Volvo henkilöauto valmistui tehtaalta huhtikuun 14. päivänä vuonna 2007. Nyt lähes 51 vuotta myöhemmin Uddevallassa Ruotsin länsirannikolla valmistui 15. miljoonas auto.

Ensimmäinen Volvo oli avoauto, nallimerkinnältään ÖV4. Kirjaimet viittasivat avoautoon.

Helmikuun 20.päivänä v. 2008 Volvon tuotantolinjalta valmistunut 15. miljoonas Volvo oli C70-mallisarjan auto. C viittaa sanoihin coupe convertible, avoauto sekin.

Vuonna 1927 Volvon tehdas myi 297 autoa.

Tuotantovauhti ei ollut kovin suuri seuraavienkaan vuosien aikana. Ensimmäisten 100 000 auton valmistamiseen kului aikaa peräti 23 vuotta. Nyt Volvo valmistaa saman määrän autoja noin kolmessa kuukaudessa, koska tuontomäärä vuodessa alkaa lähestyä 500 000 auton rajaa.

Turvallisuus ja ympäristö

Volvo korostaa turvallisuusseikkoja. Vuodesta 1959 autoissa on olut vakiovarusteena kolmipisteturvavyö.

Ympäristöseikoissakin Volvo on ollut edelläkävijä. 3-tiekatalysaattori ja Lambdasond esiteltiin jo yli 30 vuotta sitten, vuonna 1976. Tällaisia autoja myytiin USA:ssa ja Sveitsissä.

Miltei 460 000 Volvoa vuonna 2007

Volvo toimitti asiakkaille vuonna 2007 kaikkiaan 458 323 henkilöautoa. Edellisvuodesta mtyynti kasvoi maailmanlaajuisesti 7,4 %. Eniten myynti lisääntyi Pohjois-Euroopassa, Venäjällä ja Kiinassa.

Volvon suurimmat markkina-alueet olivat vuonna 2007:

  • USA 1006 215
  • Ruotsi 62 229
  • Saksa 32 329
  • Englanti 30 003
  • Venäjä 21 077
  • Italia 20 290
  • Hollanti 18 400
  • Espanja 18 400
  • Belgia 13 991
  • Ranska 13 497
  • Kotimarkkinoittensa suurin ja Suomessakin kolmossijalla v. 2007

    Ruotsissa Volvo on merkkinä markkinoiden suurin merkki. Sen markkinaosuus v. 2007 oli 20,8 %, kun markkinoiden toiseksi suurin merkki Volkswagen ylsi 9,01 prosenttiin.

    Suomessa Volvon henkilöautoja meni rekisterioin vuonna 2007 kaikkiaan 8 793 kappaletta, ja Volvo oli Suomessa markkinoiden kolmanneksi suurin merkki. Volvon eri mallien myyntiluvut Suomessa löydät oikean reunan linkin kautta kohdasta Suomen myyntitilastot v. 2007.

    TL-verkkotoimitus JV

    Tykkää 0 Ei tykkää 0
    Juttuun liittyvät autot: Volvo

    Kommentit

    0 kommenttia
    Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
    Hae auton tiedot

    Hae auton tiedot

    esim. Honda Civic

    Osta testiraportti

    Osta testiraportti

    Uutiskirje

    Uutiskirje

    Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

    RSS-syötteet

    RSS-syötteet

    Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

    Kerro mielipiteesi

    Kerro mielipiteesi

    Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

    Tuulilasi Facebookissa

    Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

    Autotalli.com