Edellinen virstanpylväs on vuodelta 1999, jolloin Toyota ylitti ensimmäisenä automerkkinä Suomessa puolen miljoonan auton rajapyykin.
Toyotan maahantuonti alkoi lokakuussa 1964. Jo vuonna 1969 Toyota sijoittui rekisteröintitilastossa kolmanneksi ja saavutti vuonna 1973 ensimmäisen ykkössijan. Seuraavan kerran merkki valtasi kärkisijan vuonna 1983 ja piti sitä hallussaan 11 vuotta. Ja jälleen vuodesta 1998 lähtien yhtäjaksoisesti Toyota on ollut Suomen ostetuin auto.
Toyotan toistaiseksi korkein markkinaosuus, 17,1 prosenttia, kirjattiin vuonna 1987. Tammi–heinäkuussa 2003 merkin markkinaosuus oli 15,7 prosenttia ja rekisteröintimäärä 15 805 kpl, mikä on 22,3 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten.
Toyotan suosio on perustunut laajaan mallistoon ja jälleenmyyjäverkostoon. Kestosuosikiksi nousseen Toyota Corollan asema maan ostetuimpana autona on harvoin ollut uhattuna, ja niitä on toimitettu asiakkaille noin 250 000. Toista volyymimallia, Hiacea, on tuotu yli 80 000 kpl. Vuonna 1997 esitelty Avensis on nopeasti kasvattanut suosiotaan myös ammattikäytössä, ja niitä on tuotu maahan lähes 40 000 kpl. RAV4 on vuoden 1996 ensiesittelystään lähtien ollut maasturiluokan kärkimalleja lähes 2 400 auton rekisteröinnillä.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia