Ajatus autoveron poistamisesta – kuka pahoittaa mielensä?

Autotuonti
Tykkää 19 Ei tykkää 4
Kommentit

26

VEROTUS | 24.7.2012
jormavii Jorma Viitanen

Autoverotus on merkillisyys, joka jatkuu, vaikka heti vuonna 1958 voimaan tullessaan se säädettiin tilapäiseksi. Nyt autoverotus on monimutkaista säännöiltään ja se vaatii suuren hallinnollisen byrokratian toimia. Kustannustehokkuutta tulisi lisätä. SIksi kannattaa sateen ropistessa miettiä tosissaan koko autoveron poistamista. Siihen on yksinkertainen keino, joka ei ole mitään avaruustiedettä.

Faktat pöytään

Valtio kerää tieliikenteeltä kaikkiaan verotuloina noin 7 000 miljoonaa euroa. Keskimääräinen uuteen autoon kohdistettava autovero on noin 6 700 euroa. Jos maassa myydään 12 kuukauden aikana 100 000 uutta autoa, veroa niistä kerätään valtion kassaan  670 miljoonaa euroa.

Sen lisäksi auton hintaan kohdistuu arvonlisäveroa. Onneksi auton alv  lasketaan verottajan häviämän puolustustaistelun seurauksena autoverottomasta hinnasta. Aikaisemmin se laskettiin autoverollisesta hinnasta.

Jos uuden henkilöautonveroton keskihinta olisi  12 000 euroa, siitä määrätään arvonlisäveroa 2 760 euroa. Auton ja arvonlisäveron päälle maksettavaksi tulee autovero. Jos se olisi  (CO2-päästöjen aletessa)  6 000 euroa, auton hinnaksi tulisi 20 760 euroa.

Kuvitellaan, että uusia autoja myydään 100 000 kappaletta vuodessa, ja autovero on keskimäärin 6 000 euroa myytyä autoa kohden. Valtion kassaan kertyisi autoveroa 600 miljoonan verran. Se on paljon vähemmän, kuin se verosumma, jonka valtio kerää polttoaineveron ja sen arvonlisäveron kautta. Ja lisäksi autoilijat maksavat ajoneuvoveroa ja käyttövoimaveroa. Kaiken kaikkiaan tieliikenteen kautta kerätään 7 miljardia euroa.

Valtion verotulot tieliikenteesta

 

Kysymys:

Olisiko autoilijan maksutaakkaa mahdollista pienentää poistamalla tuo 600 miljoonan euron vuotuinen rahasumma? Voitaisiinko samalla keventää nykyistä byrokratiaa? Jotta ei verottajalta menisi ihan pulla kurkkuun, mietitään kuitenkin, voisiko tuon rahasumman kerätä helpommin ja kustannustehokkaammin.


Ratkaisun aineksia

Joissakin maissa autoveroa ei kerätä. Sen sijaan kerätään auton rekisteröintimaksu. Se voidaan kerätä esimerkiksi silloin, kun ajoneuvo vaihtaa omistajaa (kuten Espanjassa on jo kauan tehty). Jos joku tuo maahan autonsa käytettynä, vero määrätään sille, josta tulee ensimmäinen omistaja.

Viime vuonna Suomessa myytiin yli 126 000 uutta henkilöautoa. Lisäksi käytettyjä autoja myytiin noin 600 000 kappaletta. Kaikkiaan yli 700 000 henkilöauton tietoihin tehtiin merkintä, kun autolle tuli uusi omistaja. Byrokraattien työtaakkaa lisäsi vielä lähes 30 000 käytettynä tuodun auton arvonmäärityksen julmat haasteet..

Jos tuo 670 miljoonaa euroa jaetaan vaikkapa 700 000 merkinnän kesken, se merkitsee noin 957 euron summaa yhtä autoa/ omistajanvaihdosmerkintää kohti. -  Autovero voitaisiin poistaa, jos autoveron sijasta kerättäisiin rekisterimerkintämaksu. Sen voisi kohdistaa vaikkapa auton ostajan maksettavaksi - ilmastahan ei ole mikään.

Henkilö, joka vaihtaa autonsa kerran neljän vuoden aikana maksaisi rekisterimerkintämaksuna noin tuhat euroa. Vuotta kohden se merkitsee noin 250 euroa vuodessa.  Jos taas vaihtaa autoa joka toinen vuosi, kustannus olisi noin 500 euroa kahdelta vuodelta.

Joidenkin mielestä tuokin olisi liikaa, mutta on varmaan niitäkin, joiden mielestä kustannus ei olisi aivan kohtuuton. Kyllä joillakin menee viinaan ja tupakkaan kumpaankin ainakin saman verran.

Mitä autoveron poistamisesta seuraisi?

Jos autovero korvattaisiin merkintämaksulla, varmaankin uusia autoja myytäisiin tovi enemmän kuin 100 000 kappaletta vuodessa. Se nuorentaisi autokantaa. Vaikutukset eivät olisi välttämättä CO2-päästöjen kannalta kuitenkaan kovinkaan murheelliset. Valtiontalouden kannalta saattaisi kassaan ropista lisää verotulojakin.

Käytettyjen autojen hinnat alenisivat jonkin verran, mutta vain uudenkarheiden osalta. Vanhemmista autoista osa menisi varmasti romutukseen, koska rekisteröintimerkinnän kulut olisivat jopa suuremmat kuin auton arvo.

Ehdotus saattaisi toteutettuna ilahduttaa muitakin kuin metallia haalivia romuttamoita. Ajaisimme ainakin hieman turvallisemmilla autoilla, mitä ainakin autokauppiaat toivovat.

Veikkaan, että osa nykyisenkaltaisista tuontiautoista jäisi makaamaan Saksaan, eikä niitä enää tuotaisi lainkaan Suomeen, Mutta tietysti harvinaisempien autojen etsijät edelleen hakisivat autonsa ulkomailta. Eikä sitä kannata estellä.

Veikkaan kuitenkin, että tuontiautojen keski-ikä alenisi.  Tuskin se suuri menetys olisi kansakunnalle, vaikka vanhoja tuontiautoja tuovat ovatkin merkittävä asiakasryhmä tullille ja autojen katsastajille.

Jotkut epäilevät, että sitten se isomoottoristen vanhojen tuontiautojen tuonti vasta repeäisikin valloilleen.

Noinkohan? Mieluummin hankittaisiin moottoriltaan hyvin vääntäviä autoja, joiden moottoriteho on riittävä ja tekniikka lähempänä nykyaikaa. Kun sellaisella ajelee suomalaisten liikennesääntöjen mukaan, polttoaineenkulutus isolla V6 ja V8-moottorilla, maantiellä kulutus on alle kympin satasella. Ja pakko niiin on ajella, sillä tuollaiset autot ovat nytkin poliisin erityisessä suojeluksessa.

Kuka vastustaa?

- Mahtaisiko suurin vastustaja olla tulli? Siellä lasketaan varmaan oitis kalkulaattorit sauhuten, montako työpaikkaa menetetään.

- Mahtaisiko liikennerevoluutio- tämä modernia liikennettä suunnitteleva asiantuntijaporukka repiä pelihousunsa?

- Voisiko osa autokauppiaista manata konkurssiaallon uhkaavan?


Ja kuinka kehittyvät  CO2-päästöt?

Myönnän oitis, etten pidä nykyisistä CO2-päästönormeista. Niillä on kuitenkin yksi myönteinen seuraus. Autojen valmistajat pakotetaan kehittämään uutta tekniikkaa, vähemmän polttoainetta kuluttavia autoja ja samalla luomaan kilpailukykyä Euroopan autoteollisuudelle. Normistoa voidaan kehittää siten, että autojen todellinen CO2-päästö otetaan paremmin huomioon.

Polttoaineen hinnassa kerättävä vero on elegantti tapa maksattaa autoilun kustannuksia niille, jotka autoa käyttävät. Silloin omalla ajotavallakin on hieman vaikutuksia siihen, paljonko veroja maksaa. Eikä järjestelmä vaadi tuhatmäärin byrokratiaan lisätyövoimaa. Sen sijaan pitäisi paremmin pitää huoli siitä, että suomalaista kuljetusyrittäjää ei rangaista Suomen pitkistä etäisyyksistä.

Pahoititko mielesi, mitä mieltä olet?

Tykkää 19 Ei tykkää 4

Kommentit

26 kommenttia
Hohhoijaa

 

Köyhä ostaa muutaman satasen auton ja maksaa tonnin rekisteröintimaksua, jotta rikkaat saavat uudet autonsa halvemmalla. Siis varmaan vuoden, ellei vuosisadan paras idea ikinä!!! *sarc*

Ehkä olisi paras poistaa kaikki ylimääräiset maksut ja verot kokonaan, jotta autot halpenisivat, kanta uudistuisi ja turvallisuus paranisi.

Vierailija

Mainio kirjoitus ! Täsmälleen olen samaa mieltä. Toivottavasti vaikutusvaltaiset henkilöt lukevat tämän. Huomioitava myös moniko kuolee tai vammautuu kolareissa vanhoilla kotteroilla. Kyllä se sairaalapäiväkin maksaa pakjon veronmaksajille.

höpö höpö

Vaihdan autoa liikkeessä. Maksan uuden auton rekisteröintimaksua 500 euroa. Liike maksaa 500 euroa, kun rekisteröi vanhan autoni itselleen ja sen uusi omistaja maksaa taas 500 euroa. Joopajoo...

Ajattele millä ajat

Autoverotus on jotain ihan täysin käsittämätöntä. Eikö autoja tulisi verottaa loogisesti päästöjen mukaan (mittaukset), ja antaa "ekoautoille" verokannusteita, kuten etanoliautoille. Se, ettei ekologisiin autoihin ole rahvaalla varaa, takaa juuri sen, että ajetaan vanhoilla ruostekasoilla hamaan tappiin saakka. Noilla bensaa rohmuavilla kakspuolikaslitraisista ylöspäin olevilla kutos- ja kasikoneilla saisi harjoittaa verotalkoita niin paljon kuin sielu sietää!

 

Ei riemulla rajaa, kun kasilla ajaa.

Tiettyyn moottorirakenteeseen, kuten kuutos- ja kasikoneisiin kohdistuva suoraviivainen torjuminen on mielestäni täysin käsittämätöntä. Vanhojen harrasteautojen pellin alta näitä löytyy usein, mutta sellaisten kuljettajat käyttävät näitä muutaman tuhannen kilometrin verran vuodessa ja ajavat talvet nykyaikaisemmilla ja vähäpäästöisemmillä laitteilla. Uusien autojen tällaisten koneiden kulutuslukemat ainakin Saksassa on osattu painaa erittäin alhaisiksi. Varsinkin dieselkäyttöisissä kuutoskoneissa, joita monet työmatka-ajoon suomessakin käyttävät. Tästä esimerkiksi BMW:n tuorein näyttö: 5 -sarjan M550d, yhdistetty kulutus 6,3l/100km ja tehoa 381hv. Hintaahan kyseisen kaltaisilla laitteilla on, mutta turha väittää, että kaksilitrainen riisikippojapsi bensiinikäyttöisenä söisi ainetta vähemmän. Sitäpaitsi tuollaisen em. Bemarin tai vast. hankkiva kovatuloinen kilauttaa autoveroa valtion kassaan keskivertosuomalaisen vuositulojen verran. Mielestäni kannattaisi hieman perehtyä tarkemmin asiaan, ennen kuin lähtee tyyliin "isompi kone - isompi kulutus", laittamaan autoja järjestykseen. On totta, että10-20 vuotta vanhoja isokoneisia liikkuu vielä suomen teillä ja ne kuluttavat runsaasti. Tällaisia malleja on kuitenkin havaittavissa jo hyvin vähäisissä määrin.

Vierailija

Kun aikoinaan valtio poisti tuontiautojen vanhanmallisen verotuksen, eli otettiin käyttöön ikään perustuva verotus, korjatkaa jos olen väärässä, valtio tienasi enemmän verotuloja kuin koko vuonna muuten myytyjen autojen verotus yhtensä.

Tämän mukaan vanha sanonta pitää paikkansa: Jos haluat saada, on pakko antaa.

Kyllähän se on suuri totuus, että jos autoveroa laskettaisiin, niin yhä useampi ostaisi uudemman auton ja siitä olisi hyötyä myös ympäristölle. Ja ennenkaikkea valtiolle.

Samahan koskisi myös bensan hintaa. Jos polttoaineen verotus vähentyisi vaikkapa 10 %:iin, niin tässä maassa tulisi verotuloina 100% enemmän tuloja valtion kassaan.

Mutta mutta, kun on näitä viherpiipertäjiä, jotka kyllä mielellään matkustavat auton kyydissä erilaisiin kinkereihin, mutta eivät kuitenkaan loppupeleissä ole valmiit maksamaan siitä. Aina pitää vain jankuttaa siitä päästöasiasta. Mikseivät sitten ota voimakkaasti kantaa Puolan , Englannin tai vaikkapa Kiinan teollisuuden päästöihin kaivostuotannossa ja hiilivoimalaitoksissa?

Tietääkseni nykyään lähes joka autossa on KATALYSAATTORI, joka vähentää päästöjä melkoisesti ja lisäksi muuta Elektroniikkaa moottorinohjauspuolella eli aika turha taitaa olla syyttää autoja mistään päästöistä.

Mutta kun autoja/autolijaa on niin helppo verottaa, kun sitä autoa vaan tarvitaan ja pakko maksaa jos haluaa ajella.

Vierailija

Tämä on yksi niistä kolmesta jonka takia MOodys pidätteli meidät parhaassa AAA kerhossa. Alkohli Autoilu Asuminen verotettu niin sairaanloisesti ja nimenomaan loisen sairaasti. Piiloveroja siellä täällä ja tuolla ja laitetaan nyt tonnekkin. Noh julkinen kassa kiittää ja kumartaa... onhan meillä kummiskin 1/3 työssäkäyvistä tuolla verottajan puolella...

CLS

Jep;

Tästähän olemme kirjoitelleet kohta liki vuosikymmenen tuulilasin sivuille...

 

Eli suomalainen auton hankintaverotus MURHAA turvattomalla autokannalla  suomalaisia, minkä ehtii!

Jos kokonaiskulua valtiolle (kuolleet ja vammautuneet turvattoman autokantamme vuoksi)  lasketaan, auton hankintaverotuksesta tulisi luopua välittömästi!

 

Auto on kuin hengityskone

Lopetetaan kaikki verot,niin ollaan välimerellisten veljien kanssa samassa onnellisessa jamassa. Maksakoon muut. Me täällä vähän sillä aikaa ajellaan vähän autoilla.

Vierailija

Yksi helppo lisäratkaisu olisi vähentää valtavaa virkamiesarmeijaa pienemmäksi pöhöttyneestä valtiohallinnosta, aloittaen H.Kuitusesta.

Voimme kertoa sitten lapsenlapsille, kuin meidän viisaat päättäjät halusivat saastuttaa Suomen, koska heidän mielestään Suomalaisien ei tule saada koskaan ajaa uusilla ja vähäpäästöisillä autoilla.

Mitä korkeammalle sairaanloisa veroja nostetaan sitä vähemmän verotuloa kertyy. Auto on täällä harvaan asutussa ja talvisessa maassa perushyödyke, eikä ylellisyysväline. Ilman pikkuautoja tämä olisi jo taantunut banaanivaltioksi, tosin museoautoiksi muuttuva autokantamme kyllä tukee tuota banaanivaltion tunnusmerkkejä.

 

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com