Alfa Romeo 147 1.6 120 hv

Suunnittelu ja tekniikka

Pienemmän pään Alfat eivät viime vuosina ole meidän markkinoillamme esiintyneet. Yksittäiskappaleita on tietysti näkynyt, sillä Alfa Romeo kuuluu niihin autoihin, joihin jotkut ihastuvat niin perusteellisesti, että hankkivat haluamansa, olipa se tuontiohjelmassa tai ei.

Alfa Romeoissa on takavuosina ollut monenmoisia laatuongelmia, joten yleisön luottamus merkkiin ei ole ollut kovin korkealla. Myös tehdas tiedosti tämän.

Kolmisen vuotta sitten Alfan maailma alkoikin selvästi muuttua. Markkinoille tuli uusi keskiluokan Alfa Romeo, Alfa 156. Sinä oli taas sitä jotakin, mikä Fiatin hallinnoimana aikana oli jossain vaiheessa päässyt unohtumaan.

Joukoittain erilaisia kunniamainintoja kerännyt auto ihastutti silloin sekä testaajia että myös auton ostajia, ja näitä yksviiskuutosia onkin näkynyt katukuvassa yllättävän paljon. Uusi pienempi Alfa on muodollisesti sen edeltäjän, kolmiovisen 145:n ja viisiovisen 146:n, seuraaja.

Tosiasiassa 147 on paremminkin 156:n pienennös, tavallaan myös muotoilullinen terävöitys. Ei siis ihme, että auton tekniikka on suurelta osin sama kuin isommassa veljessä. Esimerkiksi alustan rakenteet ovat käytännössä lähes identtiset. Korirakenne on sitä samaa, mitä eri autotehtaiden lyhyissä erikoisissa on tapana: suuri takaluukku ja kaatuva takapenkin selkänoja. Tässä mielessä 147 on eri maata kuin isoveljensä. Itse kori on tavanomainen, kaikkein huimimmat uudet tekniset ratkaisut ja rakenteet eivät vielä ole tässä autossa mukana.

Kaikkien yksneljäseiskojen bensiinimoottorit näyttävät päällisin puolin samanlaisilta. Kokoeroa toki on. Perusmalli on 1,6-litrainen, ja sitä on saatavissa kahta eri tehoa: 105 ja 120 hevosvoimaa. Lisärahalla tarjolla on sitten isompi 2-litrainen voimapesä, josta on kutiteltu tehoa 150 hevosvoimaa.

Kaikki eri moottorit ovat jonkinmoisia veljeksiä keskenään – tai ainakin velipuolia, sillä perusmitoitus on sama: sylinterien keskilinjojen välinen etäisyys on vakioitu 90 mm:ksi. Reikiä on kahta kokoa, isommassa versiossa rautaa sylinterien välissä on 7 mm, pienemmässä 8 mm. Näkymättömissä on muitakin eroja: pienemmistä moottoreista puuttuu tasapainotuskoneisto, joskaan lyhytiskuinen moottori ei sitä niin hirmuisesti kaipaakaan. Isossa koneessa on myös muuttuvapituuksinen imusarja.

Alfa 147:n 1,6-litrainen moottori on siis ikään kuin riisuttu paketti kaksilitraisesta. Teholuokkien mukaan tekniikka karsiutuu vaiheittain. Tehokkaammassa 1,6-versiossa on vielä imupuolen nokka-akselissa ajoituksen säätö, mutta 105-heppaisesta tämä puuttuu.

Yhteistä kaikille on sentään sytytys: kaksi tulppaa sylinteriä kohti. Tämä Alfan perinteisesti käyttämä tuplasytytys periytyy ilmailun alkuajoilta, jolloin epävarmaa sähköjärjestelmää paranneltiin kaksinkertaisella sytytyksellä.

Kaksoissytytyksellä saadaan hieman lisää potkua, mutta lentomoottoreissa sillä ostetaan varmuutta: koneen kaikista muista sähköjärjestelmistä erotetut magneetot antoivat edelleen toisistaan riippumatta kipunoita silloinkin, kun muussa koneessa ei liikahtanut ainoakaan elektroni.

Ylenpalttista varmuuden tarvetta ei autoissa juuri ole, joten kaksoissytytyksen keskeisin olemus ilmenee mallinimen yhteydessä, T.Spark, twin spark, tuplakipinä.

Moottorin kaksilitrainen versio on ollut markkinoilla pitkään, jo 156:n edeltäjässä. Niinpä moottorissa on vielä hammashihna jakopäässä, asia, joka tässä autossa rasittaa käyttäjän kukkaroa 80 000 km:n välein. Vaihto ei näet näissä autoissa ole niin selkeä ja yksinkertainen operaatio kuin joissakin vanhemmissa Opeleissa tai Ladoissa.

Myös voimansiirto on peräisin 156:sta. Vaihteistosta on tehty myös vaihtamisautomatiikalla varustettu versio, Selespeed, jossa vaihteita voidaan valita peräkkäin kuin kilpurissa ikään tai sitten antaa automatiikan huolehtia koko vaihteenvalinnasta ja -siirrosta.

Sähkövarustelu kaikkineen on korkealuokkaista. Autossa on otettu käyttöön tietoväylätekniikka, joka vähentää merkittävästi tarvittavien sähköjohtimien määrää.

Tekniikka lähes sellaisenaan on peräisin isommasta 156-mallista. Testiauton 1,6-litrainen moottori on ikään kuin pienennös ja yksinkertaistus 2-litraisesta moottorista. 147:ssä on myös sovellettu tietoväyläjärjestelmää (CAN), jolla autossa vaadittavia johdotuksia on saatu karsittua huomattavasti.

Suorituskyky

Ulkonäkö pettää. Pikku-Alfan aggressiivisen näköinen etumaski, renkaat, muoto ja jopa nimen imago kertovat, että 147:n pitäisi kulkea kovaa.

Auto painaa kuitenkin aika tavalla, eikä moottorissa ole tehoja mitenkään hirmuisesti. Syntyvä yhtälö kertoo saman minkä mittauksetkin: suoritusarvot ovat melko tavanomaisia. Toinen seikka on tietysti se, miten auto kulkee. Tässä kuljettajan ei tarvitse pettyä: 147 kulkee tosi kivasti.

Suhteellisen lyhyet vaihteiden vetoalueet takaavat, että vetoa on aina käytettävissä, ja kun moottorikin kiertää korkealle (punaisen raja on 7 000:ssa), niin mikäpä siinä. Moottorissa ei kuitenkaan ole kaikkea sitä hienostuneisuutta, mitä kaksilitrainen versio tarjoaa.

Autossa on hyvin nykyaikainen ABS-jarrujärjestelmä. Se toimii käytännön tilanteissa oivasti, mutta jostain syystä, mahdollisesti rengasvalinnasta johtuen, hidastuvuudesta ei tullut niin hyvää kuin joillakin muilla ABS-jarruilla varustetuilla autoilla. Kuitenkin pysähtyminen on selvästi tehokkaampaa kuin useimmilla tavanomaisilla jarruilla varustuilla autoilla.

Suoritusarvot ovat jokseenkin tavanomaiset tämän tehoiselle ja painoiselle autolle. Moottorin resurssit ovat tarvittaessa hyvin käytössä. Jarrut käyttäytyvät moitteettomasti, vaikkakaan hidastuvuus ei ole aivan niin hyvä kuin odotettua.

Ajettavuus

Alfassa on Alfan leima. Siihen on tietoisesti pyritty, sillä mitäpä muuta olisi esimerkiksi se, että ohjaus kiertyy vain 2,2 kierrosta laidasta laitaan.

Muu alusta on viritelty samaan malliin. Tuntuma hyväpintaisilla pikkuteillä onkin siis jopa himokas. Auto innostaa paatuneenkin testikuskin ajamaan niin, että ajosta nauttii.

Kokonaiskäytös on herkkää, jopa äkkinäistä. Toisaalta ulkoiset häiriöt eivät juuri vaikuta matkantekoon, muun muassa sivutuulta tuskin huomaa. Nopea ohjaus sisältää kuitenkin omat ongelmansa. Ollakseen järjellinen täytyy tehostuksen olla tavallista reilumpi, ja tämä lienee ilmeisenä syynä tiettyyn ohjauksen tahmaisuuteen. Erityisesti pienissä nopeuksissa ja kaupunkiajossa se merkitsee myös tunnokkuuden häviämistä.

Auton peruskäytös on yliohjaava, johdonmukaisesti mutta ei kovin rajusti. Käytännössä se tarkoittaa, että kaasua käyttämällä autoa pystyy käskemään erityisesti löysällä pinnalla herkullisesti. Tässäkin mielessä 147 on hauska auto ajaa.

147 on kiva ja tehokas ajettava, se pysyy osaavan kuskin kädessä kuin hansikas. Ajettavuus onkin auton parasta antia, sillä tehoissa jää jotenkin kaipaamaan kaksilitraisen moottorin potkua. Moottorin tehoa jää kaipaamaan myös siksi, että ajo-ominaisuuksissa on todella varaa lisäteholle.

Mukavuus ja tilat

Mikä ajettavuudessa voitetaan, se mukavuudessa hävitään. Alfa 147 tuntuu melko kovalta ja kiveyksellä jymisevältä. Melu tulee sisään sekä tieääninä että moottorista ja myös voimansiirrosta. Moottoritienopeudessa tasaisella nopeudella moottorin ääni kantautuu selkeästi, joskaan ei häiritsevästi sisään.

Sisällä edessä on tilaa jokseenkin tyydyttävästi. Kuljettajan istuinten säädöt ovat riittäviä, erityisen kiitoksen ansaitse ristiselän tuki. Myös penkkien muoto on oivallinen, ja ne tukevat hyvin sivusuunnassa, kuten ajamiseen tarkoitetulta autolta odottaakin.

Takanakin on melko hyvä istua, kunhan sinne vain ensin pääsee. Kolmiovisten autojen takasohvalle on nimittäin olemassa huomattavasti helpompiakin reittejä. Näin siitä huolimatta, että 147:n etuistuinten mekanismi on fiksu: penkit siirtyvät helposti eteen, kun selkänojan kallistaa eteenpäin. Kolmiovisessa autossa takapenkki on kuitenkin usein enemmän toissijainen, ja sehän tuntuu jo auton olemuksessakin. Lapset pujahtavat 147:n takapenkille helposti, mutta ylipainoisen anopin siirrossa saattaa olla ongelmia. Jos takaovet ovat kuitenkin tarpeen, ei hätää.

Viisiovinen mallikin on tulossa meille muutaman kuukauden kuluttua. Kaiken kaikkiaan 147:n sisätilat ovat nimenomaan takana ahtaan puoleisia, vaikka esimerkiksi päätilaa on vielä siedettävästi.

Tavaroille on takana siisti tavaratila, jossa on monenlaisia erityisoivalluksia, mm. selkänojassa tavaraverkko, kiinnityspisteitä muille tavaroille ja roikkuvan kassin ripustuskoukkukin tilan toisessa laidassa.

Sisätilat ovat edessä tyydyttävät, takana niukan puoleiset. Istuinmukavuus sinänsä on hyvä, istuimet ovat napakat. Alfa 147 on pienehkö auto, mikä tuntuu tiloissa. Vastapainoksi mukavuutta tuomaan on tarjolla hyvä varustelu. Matkustusmukavuus kärsii vähän kovasta jousituksesta ja melusta, ajomukavuus on erinomainen.

Kustannukset, turvallisuus ja varusteet

Alfasta puheen ollen kustannukset eivät liene aivan tärkeimpiä asioita. Auto on vähän janoisen puoleinen, mutta entä sitten? Huolloillakin on hintaa, ja kustannuksia lisää myös jakohihnan vaihtotyö sangen usein. Eivätkä varaosatkaan ole aivan halvimmasta päästä.

Auton varustelu on sekä runsas että kulttuurisidonnainen. Auton suunnittelija ei ole esimerkiksi oivaltanut, että Pohjoismaissa ja yhä useammin myös Keski-Euroopassa ajetaan päiväsaikaan valot päällä. Alfassa tämä aiheuttaa sen, että mittarien välissä olevan ajotietokoneen näyttöruudun viestejä on kirkkaalla päivänvalolla hankala lukea, vaikka näyttö tyylikäs onkin.

Kulttuuriin kuulumaton suurin lapsus on kuitenkin virtalukossa. Fiatin vakiolukon yhteydessä on seisontavalojen painike. Tässä autossa lukko on kuitenkin upotettu niin syvään, että sen käyttö vaatii erityistä osaamista: joko avaimen sijoitusta lukkoon tietyssä asennossa tai sitten jonkin työkalun käyttöä.

Valojen toiminnassa on myös samanlaista ajattelullista kitkaa. Talvella, jos tiellä on paljon pöllyävää irtolunta, olisi kiva, jos takasumuvaloja voisi käyttää ilman, että edessä palaa loimottavat etusumuvalot.

Oiva mukavuusvaruste on luonnollisesti ilmastointi. Ajatuksellisesti tähän liittyy kaikenlaista pientä kivaa, mm. se, että auton ikkunat saa avattua kaukosäätimellä tarvittaessa jo etukäteen ennen autoon menoa.

Turvallisuuteen on tässä autossa kiinnitetty poikkeuksellisen runsaasti huomiota. Lienevätkö erilaiset julkiset testit taustalla, mutta nyt on jotain millä kehuskella: normaalit tyynyt edessä, josta matkustajan puoleinen on kytkettävissä pois, sivutyynyt etuistuinten selkänojien ulkoreunoissa, koko sivun mittaiset turvaverhot katon reunassa, vöiden esikiristimet… Auton kokoluokkaan nähden 147:ssä on todella runsas turvavarustelu. Takana keskelläkin on kolmen pisteen vyö – luonnollisesti.

Mukavuus on kunnossa istuinten muodon ja muiden varusteiden suhteen, mutta napakka alusta on enemmän kuljettajan kuin kanssamatkaajien ilo. Myös meluisuus häiritsee hieman. Varustetaso on runsas ja asiallinen. Turvallisuuteen on kiinnitetty kiitettävästi huomiota.

Loppuarvostelu

Uusi Alfa 147 on hyvän näköinen ja kiva ajaa. Turvavarustuskin on kohdallaan. Tällä on kuitenkin hintansa: suuri massa rajoittaa suorituskykyä. Urheilullinen ulkonäkö asettaa paineita. Niinpä esimerkiksi auton vaihteet on viritetty nimenomaan kiihtyvyyttä varten eli välitykset ovat melko tiheät. Tämä tuntuu kulutuksessa, joka on korkean puoleinen. Kaikkiaan 147 on varsin mielenkiintoinen tuote. Se ei peittele alkuperämaataan.

Matti Järvi
Lehdessä 7/2001