Alfa Breran suunnitteluperiaatteet selviävät heti ensi-istumalta. Tämä auto on tehty ajamista varten. Katto kaartuu täpärästi 185-senttisen kuljettajan hiusten yläpuolelta, ja rattikin säätyy syliin saakka. Auto istuu ajajansa ympärillä kuin se kuuluisa hansikas. Vain pääntuet jäävät turhan alas, ja nahkapenkin saumat tuntuvat hieman läpi.
Breran varusteisiin kuuluvan lasikaton tarpeellisuudesta voi varmasti olla montaa mieltä. Istuimen säätämiseen kuluu aikaa, sillä kahvojen sijoitus ei noudattele alan yleisintä logiikkaa. Ajoasennosta saa kuitenkin lähes täydellisen. Miksei porrasperäinenkin 159 voisi olla vähän matalampi, edeltäjä 156:n tyyliin?
Käynnistys vaatii pitkän painalluksen start/stop-napista. Takanäkyvyys on sanalla sanoen surkea, ja vakiovarusteiselle parkkitutkalle tulee pysäköintitilanteissa käyttöä.
Breran 3,2-litraisessa V6-koneessa riittää voimaa, mutta moottorin sitkeys ei ole paras mahdollinen. Veto pitää houkutella esiin käyttämällä kierroksia. Auto jakaa tekniikkansa nelivetoisen 159:n (TL 11/06) kanssa.
Moottorin äänet ovat todella komeat, mutta välillä koneen toivoisi kuuluvan matkustamoon vähemmänkin. Vastaavasti rengasmelu ei varsinkaan hyvällä pinnalla häiritse. Karkealle asfaltille Brera on hiukan herkkä, joskaan coupé-asteikolla melu ei tällöinkään ole pahalla tasolla.
Takaluukun avausnappi on kätketty keskikyynärnojan sisään, mikä paljastaa sukulaisuussuhteen Spider-avoautoon. Mukitelineeltä näyttävän avolokeron sijaan juomille on omat paikkansa keskikyynärnojan sisällä. Pikkutavaratilaa on keskikonsolin lisäksi ovissa.
Takapenkin tilat ovat lähinnä symboliset. Neljän aikuisen ahtautuminen kyytiin vaatii luovaa ideointia ja tuottaa paljon naurua, mutta mitä lyhyempi matka, sitä helpommin vaivan viitsii nähdä. Breralla liikkuminen ei kuitenkaan ole kolmenkaan hengen voimin kovin kätevää.
Kontti on matala ja sijaitsee kuopassa. Mittakorejamme ruumaan mahtui vain kolme kappaletta. Kymmenen sentin korotus nostaisi määrän kuuteen, ja nytkin neljännen korin mahtuminen pohjalle oli senteistä kiinni. Takaselkänojat kaatuvat kahdessa erisuuruisessa osassa. Laajennusosasta ei muodostu erityisen tasapohjaista.
Takaluukku avautuu vain kauko-ohjaimen avulla tai matkustamosta käsin. Sisäkahvan puute heikentää käytettävyyttä entisestään. Nostokorkeus on erittäin suuri: käytännössä konttiin pääsee käsiksi vain ylhäältä päin. Luukun reuna on täysin suojaamaton, joten se saattaa ajan myötä kolhiutua.
Brera on uudeksi automalliksi hämmästyttävä tuote. Sen kaltaista tyköistuvuutta saa hakea, eikä muussakaan suunnittelussa ole tehty turhia myönnytyksiä nykyajan vaatimuksille. Fiat-yhtymän kanta lienee, että tilaa tai käytettävyyttä kaipaaville on olemassa farkku-159:n sekä Croman kaltaisia perheautoja.
| Alfa Romeo Brera 3.2 V6 - faktat | |
| Iskutilavuus |
3 195 cm3
|
| Teho |
191 kW (260 hv)/6 200 r/min
|
| Vääntö |
322 Nm/4 500 r/min
|
| 0-100 km/h |
6,8 s
|
| Huippunopeus |
240 km/h
|
| Yhdistetty EU-kulutus |
11,5 l/100 km
|
| Hinta |
64 990 euroa
|
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia