Käytetyn ostaja pohtii enemmän kuin uuden ostaja ostettavan auton hinta-/laatusuhdetta. Me kysyimme Merkkien Merkki -tutkimuksessa 12 000 autoilijalta arvioita autojensa ominaisuuksista. Yksi arvioitavista seikoista oli auton hinta-/laatusuhde, kun ostaa auton käytettynä.
Kukapa olisi parempi arvioimaan kysymystä, mitä sijoitetulla rahasummalla saa, kuin käytettynä auton ostanut. Alla on taulukko, joka osoittaa, että parhaan ostoksen ovat hinnan ja laadun suhdetta arvioitaessa tehneet ne, jotka ovat hankkineet Alfan, Saabin tai Lexuksen.
Samassa taulukossa on myös kunkin merkin kohdalta tiedot samasta asiasta silloin, kun vastaaja on hankkinut merkkinsä uutena.

*) Sarake kertoo, millä tavoin asian näkevät ne, jotka ostivat autonsa uutena
Käytettynä autonsa ostaneiden arvioissa on kiinnostavia piirteitä. Voi oitis havaita, että automerkin haluttavuusarvo ei kulje käsi kädessä hinta-laatusuhteen kanssa. Volkswagen on haluttavin merkki, mutta automerkin käytettynä hankkineiden arvioissa merkki jää keskitason alapuolelle. Sen voi tulkita kahdella eri tavalla: Merkki on hinnaltaan yliarvostettu, siitä joutuu maksamaan enemmän kuin auton ominaisuuksia ajatellen olisi syytä. Toinen mahdollisuus, joka saattaa liittyä edelliseen, on se, että autojen laatutaso ei vastaa odotuksia.
Jos näin on, myös silloin omistaja arvioi maksaneensa liian korkean hinnan.
Vastoin yleisiä odotuksia Alfa Romeo kipuaa hinta-/laatusuhteen ykkösmerkiksi käytettynä autoa ostettaessa. Kuinka sellainen on mahdollista?
Yleisesti uskotaan, että käytettynä Alfa menettää nopeasti arvonsa. Silloin merkistä kiinnostunut saa auton edullisesti. Jos vastoin odotuksia auto on kestävä, ja korjaustarpeita on odotettua vähemmän, hankinta osoittautuu odotusarvoa paremmaksi. Tyytyväisyys lisääntyy.
Toinen mahdollisuus on se, että automerkki vetää puoleensa tietynkaltaisia ihmisiä. On kuitenkin vaikea uskoa, että käytettyyn Alfaan hakeutuisi sellaisia ostajia, jotka saavat nautintoja siitä, että autoa joutuu jatkuvasti korjailemaan. Ainakin autossa tulee olla paljon myös sellaisia onminaisuuksia, että omistaja on valmis antamaan pienet vastukset anteeksi. Hän katsoo edelleen, että hankinta on ollut edullinen.
Taulukon toinen sarake kertoo, millä tavalla käytetyn hinta-/laatusuhdetta arvioivat ne, jotka ovat hankkineet autonsa uutena. Joidenkin merkkien kohdalla havaitsee oitis huomattavan suuren käytettynä ja uutena auton hankkineiden välillä. Tämä koskee esimerkiksi Jeepiä, Land Roveria ja Mercedestä.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
5 kommenttiaKyllä se Peugeot tarjoaa oikeasti käytettynä todella hyvän paketin.
Verkkotoimitus voisi a) opetella kirjoittamaan tai käyttämään oikolukua ja b) perehtyä alfa-harrastajien harrastuksiin.
ai mihin harrastuksiin?
"Verkkotoimitus voisi a) opetella kirjoittamaan tai käyttämään oikolukua"
Viitasella on lukihäiriö, kirjoitusvirheisiin törmää niin usein ettei asiaan kiinnitä edes huomiota.
Millä oletusarvolla käytettyä Alfaa joutuu jatkuvasti korjailemaan? Ei ole suomalaista automediaa olemassa ilman asenteellisuutta. Corolla on paras auto ja Nokia paras rengas edelleen ja aina - niinkö? Ja en. En ole alfisti.