Alkoholin kulutuksen kasvu uhkaa nuorten liikenneturvallisuutta

213405
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

LIIKENNE | 21.6.2004
toimitus TL-verkkotoimitus

Alkoholin kulutus on kasvanut voimakkaasti alkuvuodesta. Aiemmin toteutetut alkoholin kulutusta lisänneet päätökset kaksinkertaistivat rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleiden määrän. Toistaiseksi alkoholin kulutuksen kasvu ei ole näkynyt rattijuopumusten määrässä. Kevään aikana on kuitenkin tapahtunut lukuisia nuorten kuljettajien vakavia onnettomuuksia, joissa alkoholilla on ollut osuutta.

Sisällys:

Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleiden osuus kaikista liikennekuolemista on kaksinkertaistunut 1970-luvun alusta. Liikennevirrassa joka 480. kuljettaja syyllistyy rattijuopumukseen ja joka 100. ajaa alkoholia nauttineena.

Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolee vuosittain keskimäärin 84 henkilöä ja loukkaantuu noin 950 henkilöä. Tämä käy ilmi Liikenneturvan uudesta rattijuopumusta koskevasta selvityksestä.

Tämän selvityksen perusteella Liikenneturva ehdottaa, että liikenne- ja viestintäministeriö perustaisi poikkihallinnollisen työryhmän. Sen tulisi laatia yhteinen toimenpideohjelma rattijuopumuksen ehkäisemiseksi. Liikenneturva tarjoaa toimenpide-ehdotuksia keskustelun virittämiseksi asiasta.

Promillerajaa alemmas?

Liikenneraittiuskampanjoinnin tulee tukea ja ylläpitää rattijuopumuksen vastaista asenneilmastoa. Liikenneturva korostaa, että moottoriliikenne on sellainen elämänalue, johon alkoholi ei sovi.

Nykyisten promillerajojen alentamista nuorilla tulisi harkita. Nykyinen 0,5 promillea tulisi alentaa 0,2 promilleksi väliaikaisen ajokortin haltijoille. Tyypillisin rattijuoppo on 30–39-vuotias mies. Kuitenkin nuorilla 18–20-vuotiailla on nelinkertainen riski joutua alkoholin vaikutuksen alaisena onnettomuuteen verrattuna keski-ikäisiin kuljettajiin.

Yhteistyötä poliisin ja päihdehuollon kesken tulisi kehittää siten, että rattijuopumuksesta epäillylle tarjotaan heti yhteydenottomahdollisuutta päihdehuoltoon ja tietoja rattijuopumuksen seuraamuksista.

Kun kuljettaja syyllistyy ensimmäistä kertaa törkeään rattijuopumukseen, hänen päihteiden käyttönsä tulisi selvittää ennen ajokortin palauttamista.

Rangaistuksia kovemmiksi

Rattijuopumuksesta annettavia rangaistuksia tulisi tarkistaa. Toisen kerran rattijuopumuksesta kiinnijäämisestä seuraisi sakon sijasta ehdollinen vankeusrangaistus. Ehdollinen rangaistus voitaisiin antaa enintään kaksi kertaa peräkkäin.

Kiinnijäämisriski ehkäisee tehokkaimmin rattijuopumusta. Kuljettajien kokemuksia kiinnijäämisriskistä edistäisi näkyvän valvonnan lisääminen vilkkaassa liikenteessä.

Myös yleiset liikenneturvallisuutta lisäävät toimenpiteet vaikuttavat myönteisesti liikenneraittiuteen.

TL-verkkotoimitus/Tapani Iivari, lähde Liikenneturva

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com