Alkolukkokokeilu alkaa heinäkuussa

Rattijuopumuksesta säädetään rikoslain (39/1889) 23 luvun 3 §:ssä.
Rattijuopumukseen syyllistyy henkilö, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Pykälän 2 momentissa säädetään huumausaineiden nollarajasta ja 3 momentissa muun huumaavan aineen kuin alkoholin käyttöön perustuvasta rattijuopumuksesta.

Rattijuopumuksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Törkeästä rattijuopumuksesta säädetään rikoslain 23 luvun 4 §:ssä. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan törkeän rattijuopumuksen yhtenä perusteena on, että rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai hänellä on vähintään 0,53 milli-rammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa taikka 2 kohdan mukaan rikoksentekijän kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut. Kolmannessa kohdassa säädetään muun huumaavan aineen kuin alkoholin käyttöön perustuvasta törkeästä rattijuopumuksesta. Kaikissa kohdissa edellytetään lisäksi, että olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.

Törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Ajokiellot rangaistuksena

Tuomioistuimen määräämä ajokielto

Ajokielloista säädetään tieliikennelaissa (267/1981). Tieliikennelain 75 §:n 1 momentin mukaan kuljettaja on määrättävä ajokieltoon, jos hänen todetaan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen. Näissä tapauksissa ajokiellosta päättää tuomioistuin rikosasian käsittelyn yhteydessä.

Poliisin määräämä ajokielto

Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteista, joissa poliisi määrää kuljettajan hallinnolliseen ajokieltoon. Tieliikennelain 76 §:ään sisältyvät säännökset väliaikaisesta ajokiellosta ja ajokortin poisottamisesta, joilla voidaan välittömästi puuttua liikennevalvonnassa liikennerikoksiin syyllistyneen kuljettajan ajo-oikeuteen.

Poliisi voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja ottaa ajokortin haltuunsa, jos on todennäköistä syytä epäillä hänen syyllistyneen rattijuopumusrikokseen , jos on syytä epäillä hänen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai rattijuopumusrikokseen, jos on todennäköistä, että edellytykset ajokiellon määräämiselle 75 §:n 2 momentin rikkomusperustein ovat olemassa tai jos on ilmeistä, että ajo-oikeuden haltijan ajokyky on sairauden, vian tai muun sellaisen syyn vuoksi siinä määrin heikentynyt, että siitä aiheutuu ajon jatkuessa olennaista vaaraa muulle liikenteelle.

Tieliikennelain 77 §:ssä säädetään väliaikaisen ajokiellon kestosta. 76 §:n 1 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa väliaikainen ajokielto on voimassa kunnes tuomioistuin päättää ajokiellosta, kuten myös 76 §:n 2 kohdassa, jos on todennäköistä, että väliaikaiseen ajo-kieltoon määrätty on syyllistynyt siinä tarkoitettuun tekoon.

Tieliikennelain 77 §:n 2 momentin mukaan poliisi voi määrätä väliaikaisen ajokiellon päättymään jo ennen kuin tuomioistuin päättää ajokiellosta, jos esitutkinnan perusteella on ilmeistä, että tuomioistuin määrää ajokiellon ehdollisena. Pykälän 3 momentissa säädetään poliisimiehen ja poliisin menettelystä 76 §:n 3 ja 4 kohdissa tarkoitetuissa tilanteissa ja 4 momentissa ajokortin palauttamisesta, jos ehdotonta ajokieltoa ei määrätä tai väliaikaista ajokieltoa pidetä voimassa.

Ajokieltoon määräämisestä säädetään tieiikennelain 78 §:ssä. Sen mukaan 75 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa ajokielto määrätään olemaan voimassa enintään viisi vuotta. Alkolukkokokeilu ei muuta tätä.

Tieliikennelain 79 §:n mukaan tuomioistuin voimäärätä ajokiellon ehdollisena, jollei yleinen etu muuta vaadi, jos ajo-oikeus on ajokieltoon määrättävälle ammatin takia välttämätön tai jos siihen on muu erityisen painava syy, eikä teosta ole aiheutunut vaaraa toisten turvallisuudelle.

Ajokiellon tai väliaikaisen ajokiellon aikana taikka 2 momentissa tarkoitettuna koetusaikana tehdystä teosta ei voida määrätä ajokieltoa ehdollisena. Ajokielto on 2 momentin mukaan ehdollinen tuomioistuimen asettaman määräajan (koetusaika), jonka pituus on vähintään vuosi ja enintään kolme vuotta. Koetusaika alkaa ehdollisen ajokiellon sisältävän päätöksen julistamisesta tai antamisesta.

Tuomioistuimen päätöksessä on määrättävä ehdollisen ajokiellon koetusajan päättymispäivä. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuimen on määrättävä ehdollisena määrätty ajokielto pantavaksi täytäntöön, jos ajokieltoon määrätty syyllistyy koetusaikana 75 §:n 1 momentissa tarkoitettuun tekoon.

Ehdollisena määrätty ajokielto voidaan kuitenkin jättää määräämättä pantavaksi täytäntöön, jos kuljettajaa ei tuomita 75 §:n 1 momentin tarkoittamasta teosta rangaistukseen.

Määrättäessä ehdollinen ajokielto pantavaksi täytäntöön on ajokiellon viimeinen voimassaolopäivä ajokielloista pisimpään voimassa olevan ajokiellon viimeinen voimassaolopäivä. Tuomioistuimen päätös pannaan täytäntöön valituksesta huolimatta.

Tuomioistuimen päätöksessä on mainittava ne seikat, joiden nojalla ehdollisena määrätty ajokielto määrätään pantavaksi täytäntöön. Jollei ehdollisena määrättyä ajokieltoa ole yhden vuoden kuluessa koetusajan päättymisestä määrätty pantavaksi täytäntöön, se on rauen-nut.

Tietoja ajokieltojen pituuksista

Suomessa määrätyt ajokiellot ovat kansainvälisessä vertailussa lyhyitä, koska ajokiellon viiden vuoden maksimipituudesta tuomioistuimet käyttävät yleensä vain ensimmäistä neljännestä. Vuonna 2002 tuomioistuimissa tehtiin ajokieltolausunnon sisältäviä ratkaisuja kaikkiaan 21 542, joista 19 496 ratkaisussa määrättiin ehdoton ajokielto. Ajokielto katsottiin väliaikaisen ajokiellon pituuden perusteella kokonaan kärsityksi 597 ratkaisussa ja ehdollinen ajokielto määrättiin 1 381 ratkaisussa.

Ajokorttirekisteristä tehdyn erillisselvityksen mukaan vuonna 2001 tavallisesta rattijuopumuksesta määrätyistä ajokielloista lähes 60 % (6 619) oli kestoltaan 3—6 kuukautta. Loput jakaantuivat tasaisesti sekä alle 3 kuukauden että 6—12 kuukauden mittaisiin. Yli vuoden mittaisia ajokieltoja oli vajaa 5 %. Törkeästä rattijuopumuksesta määrätyistä ajokielloista lähes 60 % (10 189) oli pituudeltaan 6—12 kuukautta, noin neljännes 3—6 kuukautta ja runsaat 10 % yli vuoden mittaisia. Alle 3 kuukauden mittaisia ajokieltoja oli reilut 2 %.

Päihderiippuvuuden selvittäminen

Ajokorttiasetuksen (845/1990) 9 §:ssä viitataan EU:n ajokortista annetun direktiivin 91/439/ETY (ajokorttidirektiivi) liitteessä III mainittuun säännökseen, jonka mukaan ajokorttia ei saa antaa eikä uudistaa henkilölle, joka on päihderiippuvainen tai joka ei päihteiden käytön takia kykene pidättäytymään ajamisesta.

Direktiivin voimaantulo vuonna 1996 aiheutti tarpeen kehittää päihderiippuvuuden arviointimenettelyä ja rattijuoppojen hoitoonohjausta. Päihdehuoltolain (41/1986) 28 §:n 3 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi antaa ohjeita päihdehuollon järjestämisestä ja toteuttamisesta.

Käytännön toiminnan selventämiseksi sosiaali- ja terveysministeriö laati arvioinnista oppaan lääkäreille (Päihderiippuvuuden arviointi ja ajokelpoisuus, 1998:6). Lokakuussa 1998 käynnistyi kaksi ja puoli vuotta kestänyt päihteet ja ajokortti–projekti, jonka tuloksena syntyi käytännössä testattu valtakunnallinen malli rattijuoppojen päihderiippuvuuden arvioimiseksi.

Päihderiippuvuusarvio kestää kolmesta kuuteen kuukautta ja sen aikana osallistujalle tarjotaan apua päihteiden käytön hallitsemisessa. Ensikertalaisilla, joilla on lyhytaikainen ajokortti tai jotka hakevat ajokorttia, arviointiohjelma toteutetaan kolmessa kuukaudessa. Rattijuopumuksen uusijoiden ohjelma kestää kuusi kuukautta sisältäen vähintään seitsemän vastaanottokäyntiä. Myönteisen lausunnon saaminen edellyttää päihteiden käytön hallintaa ja kokonaiskulutuksen vähentämistä.

Suomessa poliisi ohjaa kuljettajan lääkärin arvioon, jos tämä on lyhytaikaisen ajo-oikeuden haltijana kerran syyllistynyt rattijuopumusrikokseen tai pysyvän ajo-oikeuden haltijana kolmen vuoden sisällä toistuvasti syyllistynyt rattijuopumusrikokseen. Rattijuoppojen lisäksi poliisi voi ohjata päihdearvioon myös henkilöitä, jotka ovat jääneet kiinni huumausainerikoksesta tai jotka on otettu toistuvasti säilöön päihtymyksen vuok-si (Sisäasiainministeriön ohje poliisille SM-2003-03220/Vi-3).

Alkoholionnettomuudet

Alkoholi on Suomessa osallisena noin joka neljännessä kuolemaan johtaneessa onnetto-muudessa ja noin joka kuudennessa loukkaantumistapauksessa. 0,5—0,9 promillen humala lisää kuolemaan johtavan liikenneonnettomuuden riskin yli kymmenkertaiseksi ja yli 1 promillen humala miltei viisikymmenkertaiseksi raittiisiin kuljettajiin nähden.

Rattijuopumustapauksissa (kuljettajan veren alkoholipitoisuus vähintään 0,5 promillea) kuolleiden määrä oli huipussaan vuonna 1990, jolloin 152 henkilöä sai surmansa. Tämän jälkeen kuolleiden määrä laski vuoteen 1996 (78 kuollutta) saakka, minkä jälkeen kehitys on vaihdellut lähes vuosittain.

Vuonna 2002 rattijuopumusonnettomuuksissa kuoli 94 ihmistä ja vuonna 2003 ennakkotietojen mukaan 69, joista 52 oli juopuneita kuljettajia, 12 juopuneen kuljettajan matkustajia ja 5 sivullisia. Rattijuopumusonnettomuuksissa on 2000-luvulla kuollut keskimäärin 81 ihmistä vuodessa.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat vuonna 2003 yhteensä 260 moot-toriajoneuvossa mukana olleen henkilön kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Näistä 61 (23 %) oli alkoholionnettomuuksia (veren alkoholipitoisuus vähintään 0,20 pro-millea). Alkoholionnettomuuksissa korostuvat yksittäisonnettomuudet, joita vuonna 2003 oli 41 kappaletta eli 39 % kaikista yksittäisonnettomuuksista. Yhteenajoja oli 20 kappaletta eli 13 % kaikista yhteenajoista.

Onnettomuustilastojen perusteella alkoholia nauttineista moottoriajoneuvojen kuljetta-jista on vuosina 1984—2003 ollut 5 %:lla veren alkoholipitoisuus alle 0,50 promillea, 16 %:lla välillä 0,50—1,19 promillea ja 79 %:lla 1,20 promillea tai enemmän. Yksittäisonnettomuuksissa alkoholipitoisuudet ovat olleet keskimäärin korkeampia kuin yh-teenajoissa.

Vuonna 2003 alkoholia nauttineista moottoriajoneuvon kuljettajista 32 % oli ajokortittomia ja 48 % oli aikaisemmin saanut rangaistuksen rattijuopumuksesta. Edelleen 21 % ajoi lainatulla ja 8 % luvattomasti käyttöön otetulla ajoneuvolla. Alkoholionnettomuuksissa kuljettajista 7 (11 %) oli alle 22–vuotiaita. Nuorten osuus alkoholionnettomuuksista vähentyi merkittävästi edellisestä vuodesta, mutta on alustavien tietojen mukaan taas lisääntynyt vuoden 2004 alkupuolella.

Onnettomuustyypit ja onnettomuuksien ajankohdat eivät ole merkittävästi muuttuneet viime vuosina. Yleisimmät onnettomuustyypit vuonna 2003 olivat suistuminen (63 %) ja kohtaamisonnettomuus (27 %). Onnettomuudet painottuvat kesäkuukausiin, viikonloppuun sekä alkuyön tunteihin. Onnettomuuksista 35 % tapahtui valta- tai kantatiellä, 44 % muulla yleisellä tiellä ja 15 % kadulla tai yksityistiellä.

Jorma Viitanen, tiedot hallituksen esityksen perusteluista