Arvo Jänis ja arvokeskustelu

Tuulilasin toimittaja pääsi vierailemaan legendaarisen autokauppiaan, Arvo Jäniksen autoliikkeessä.Tätä kauppiasta ei huimaa, jos on tarpeen soittaa General Motorsin pääjohtajalle. Sama koskee verottajaa.

Kävimme haastattelemassa miestä, joka sivupisneksinään rakentelee lomakylää. Nokipannukahveja nauttiessamme Arvo pisti asioita järjestykseen. Uusien autojen myynti on kuin pörssi. Ohjehinnoilla ei ole mitään tekoa todellisuuden kanssa. Mutta tästä tosiasiasta eduskunta ja verottaja ovat aivan kuutamolla.

– Auto on kallis kulutusesine. Sen hankinta tuntuu raskaasti ostajan kukkarossa. Vielä enemmän se sitoo autoliikkeen rahaa, jos varastossa on kymmeniä, jopa satoja autoja, kuten minulla. Tavallinen Matti Meikäläinen pitää selvänä, että auton hintaan liittyvät ilmiöt tunnetaan erityisen hyvin. Vaan kylmä totuus on toisenlainen.

– Autosta tuli Henry Fordin T-mallin myötä kulutusesine 1900-luvun alussa. Autotehdas myi autot jälleenmyyjilleen. Nämä myivät ne haluamillaan hinnoilla ostajille. Toimintatapa oli sama kuin millä tahansa kaupan alalla. Ei sitä kukaan kummastellut.

– Jo 1914 Euroopassa oivallettiin, että auton hankintaa voitiin helpottaa osamaksulla. USA:ssa sama käynnistyi vuonna 1917. Valtava määrä autoa havittelevista saattoi päästä toteuttamaan haaveensa. Aluksi rahoitus oli eräiden pienten rahanlainaajien puuhaa, kunnes General Motors oivalsi asian merkityksen vuonna 1919. Ford tuli mukaan vasta vuonna 1959 ja Chrysler 1964. Minäkin olen mukana tällaisessa pisneksessä. Kukapa köyhää auttaisi, ellei autokauppias.

– Autojen myyminen osamaksulla kauhistutti pankkiireja ja rahoituslaitosten ylintä johtoa. Aluksi osamaksulla ei ollut suurta merkitystä. Mutta sitten räjähti. Varakkaat autokauppiaat olivat valmiita ottamaan riskin. Se kannatti, sillä ennen pitkää rahoitusta myymällä tienasi paremmin kuin autokaupalla. USA:ssa kaksi kolmesta uudesta autosta myytiin vuonna 1925 osamaksulla. Tänään Suomessa joka toinen uusi auto myydään osamaksua käyttäen.

– Ford takoi yksitotisesti mustia T-mallin Fordejaan, ja liukuhihna tuuppasi niitä asiakkaille kasvavalla vauhdilla. Ostajien kiima saada uusi auto kuitenkin ylitti koko ajan autotehtaan kapasiteetin. Ford ansaitsi rahaa sikana. Monet kilpailijoista joutuivat konkurssiin. Jäljelle jääneet oivalsivat, että niiden oli kerta kaikkiaan pakko keksiä uusia keinoja, jotta ne saattaisivat säilyä hengissä ylivoimaiselta vaikuttavaa Fordia vastaan.

– Yksi oivalluksista oli erilaisuuden ymmärtäminen. Miljoona samanlaista mustaa Fordia alkoi näyttää tylsältä. Kukapa haluaisi ostaa samanlaisen auton kuin naapurilla? Kilpailijat alkoivat siksi valmistaa erivärisiä autoja. Autoille annettiin takuu. Autoihin alettiin myös tehdä vuosittain muutoksia. Näin kehittyi mallivuosi-idea.

– 1940-luvun lopulla oli USA:ssa autotehdas myi auton jälleenmyyjälle ja ilmoitti sen suositushinnan. Hintaan ei sisältynyt veroja, ei myöskään jälleenmyyjän luovutushuollon hintaa. Kauppiaan ei tarvinnut vähääkään välittää tehtaan suositushinnasta. Niinpä samanlaisten uusien autojen hinnat vaihtelivat USA:n markkinoilla huomattavasti. Myyjät esittivät hinnan myös keskenään eri tavoin. Joillakin hinta sisälsi luovutushuollon ja erilaisia lisävarusteita. Toiset olivat jättäneet nämä lisukkeet pois. Näin autojen hintaerot entisestään kasvoivat.

– Autojen ostajat ja myyjät alkoivat oivaltaa villin hinnoittelun haitat. Osa Oklahoman autokauppiasta kääntyi osavaltion senaattorin puoleen vuonna 1954. Nyt haluttiin yhtenäisiä ohjehintoja koko maahan. Vasta vuoden 1959 mallivuoden alkaessa saatiin laki, joka säänteli yksityiskohtaisesti, mitä auton hintalapussa oli auton ostajalle ilmoitettava.

– Lista oli pitkä, sillä ikkunalapussa tuli kertoa: merkki ja mallisarja, valmistenumero, auton kokonpainopaikka, auton ensimmäiseksi ostaneen piirimyyjän nimi ja osoite, kuljetustapa autotehtaalta piirimyyjälle, kuljetuskustannukset, autotehtaan asettama suositushinta autolle sekä erittely auton lisävarusteista ja niiden suositushinnat. Jos autossa ei ollut tällaista hintalappua tai informaatio ei vastannut tosiasioita, piirimyyjää uhkasi tuhannen dollarin sakko. Useimmat autokauppiaista pitivät lakia hyvänä. Vähemmistö esitti kritiikkiä. Heistä laki rajoitti heidän vaputtaan esittää autosta hinta, joka kuvaa auton arvoa.

– No, Ameriikassa kuluttajajärjestöt pitivät hyvänä sitä, että hinta ilmoitetaan samoin perustein. Kuluttaja tietää pisteen, mistä aloitetaan keskustelu todellisesta ostohinnasta.

– Autokauppa mukautui määräyksiin. Kului 36 vuotta. Sitten autotehtaat oivalsivat, että ne voivat alentaa autojen hintoja siten, että piirimyyjän saamaa myyntipalkkiota yksinkertaisesti leikataan. Autokauppias huomasi, ettei voi enää ansaita, koska autotehdas on naulannut uuden auton hinnan, ja valtio vaatii siinä pysymistä. Alennuksia kyttäävät kuluttajat pakottavat automyyjän kauppaan, josta ei myyjälle jää lainkaan voita leivän päälle. Ostajat luulevat myyntipalkkioita ruhtinaallisiksi, vaikka tehdas on kutistanut ne olemattomiin.

– Automaailman perusrytmit tulevat Detroitista ja toistuvat maailman eri puolilla. Suomessakin uusien autojen virallinen maahantuojan on julkistettava uusien autojen hinnasto, jonka Suomen Tulli sitten vahvistaa. Ohjehinta määrää autosta maksettavan autoveron, autoverolle määrättävän ”arvonlisäveron” sekä näin syntyvälle veropotille laskettavan varsinaisen autoveron. Vero sisältyy hinnastossa esitettyyn suositushintaan. Amerikkalaisen esikuvansa mukaisesti tässä on piste, josta alkaa neuvottelu uuden auton varsinaisesta kauppahinnasta. On äärettömän harvoja autoja, joita myydään tällä suositushinnalla. Sellainen auto saattaa olla Tuulilasin juhlanumerossa esitelty Maybach, jos sen menee ostamaan ilman vaihtoautoa merkin erikoismyymälästä Saksassa.

Arvo tarjoaa toisen kuksallisen kahvia, ja lorauttaa siivun kirkasta joukkoon. Sitten hän jatkaa.

– No niin, sinä olet Suomen suurimman autolehden toimittaja. Sivistykseen varmaan kuuluu pörssiosakkeiden kaupan jonniinlainen tuntemus?

– Pörssiosakkeiden kaupassa tunnetaan käsitteet osakkeen nimellishinta ja päivän kurssi. Osakkeita myydään ja ostetaan päivän kurssiin. Yleensä se on aivan eri asia kuin nimellishinta. Saman päivän aikana Nokian osakkeella voi olla lukuisia kauppahintoja. Siinä ei ole mitään ihmeteltävää. Päivän kurssi heijastaa osakkeen arvoa. Se sisältää aina tiedon myös osakkeen tulevista arvon muutoksista. Tämä tieto nostaa tai laskee osakkeen arvostusta. Tästä syystä pörssiyhtiöille on säädetty erityisiä tiedottamisvelvoitteita. Ne koskevat sellaisten seikkojen kertomista julkisesti, joilla voi olla vaikutuksia osakkeen arvoon. Mieluiten yhtiöt kertoisivat vain hyviä uutisia, mutta velvoitteen mukaan on kerrottava sekä arvoa nostavista että laskevista seikoista.

Arvo Jänis luo katseensa tunturiin, ja huokaisee.

– No niin, ja nyt palaamme autokauppaan. Automyyjä jos kuka tietää, että auton hinta ja sen arvo ovat aivan eri asioita. Verotustuottoja on ollut mukana vaatimassa ja luomassa järjestelmää, jossa jokaisen pörssiosakkeen kauppa rekisteröityy ja kauppahinta, siis arvo, rekisteröidään. Samantapainen järjestelmä on luotu asuntojen ja kiinteistöjen kauppaan. Verottaja tunnustaa, että arvo ja pyydetty hinta ovat aivan eri asioita.

– Autokaupassa verottaja ei halua kehittää järjestelmää, jossa selviäisi yksittäisen uuden auton suositushinnan ja todellisen arvon välinen ero. Tämän seurauksena verottaja ei tiedä, mikä on veron todellinen osuus uudessa autossa, joka kuluttajalle myydään.

– Kun verottaja ei tiedä autojen arvoja – siis hintoja, joihin uudet autot myydään, se joutuu pulmiin myös käytettyjen tuontiautojen verotuksessa. Jos joku haluaa tuoda jostakin kummallisesta syytä käytettynä auton Suomeen, siitä on maksettava vero auton arvon perusteella. Käytetyn auton arvossa on sama suhteellinen osa veroa, joka oli uudessakin autossa. Tämä on selkeä ja ymmärrettävä periaate.

– Me autokauppiaat ja automyyjät nauramme kuitenkin ääneen. Nyt kansalaiset pähkäilevät tuontiautojen veroja ja niiden määritystapaa. Kiistat koskevat uusien autojen muinaisissa ov-hinnoissa ollutta veron osuutta. Se näkyy prosenttitaulukoissa, joita Tulli tällä menolla valmistelee julkistettavaksi vielä kolmenkymmenen vuoden päästäkin.

– Kansanedustaja ja verottaja uskovat, että uudessa autoverolaissa asiat ovat paremmalla tolalla. Todellisuudessa verottaja on nykyisen autoverolain kanssa aivan kuutamolla. Se ei tiedä yhtään sen paremmin auton arvoon sisältyvää veroa uutena kuin aikaisemminkaan. Julkistetut veroprosentit vuoden 2003 alusta maahantuoduista autoista ovat puuta heinää niin kauan, kun ne ovat irti autojen arvoista. Verottajaa tuo tuskin haetannee, ahne kun on. Ahneella on kuitenkin ikävä loppu.

Katselemme, kun nuotio hiipuu. Arvo huokaisee, ja toteaa:

– Niin, tämä oli vasta alkupiste. Emme vielä puhuneet mitään käytetyistä autoista. Se on paljon pidempi tarina. Siihen voidaan palata jokin toinen kerta.

Myyntitykki
Lehdessä 10/2003