Audi-kohu ja merkin haluttavuus
Kysyimme Tuulilasin netissä, millä tavalla Audin ympärillä vellonut keskustelu vastaajan mielestä vaikuttaa hänen omiin arvioihinsa merkin haluttavuudesta sekä millä tavalla vastaaja uskoo keskustelun vaikuttavan Audin haluttavuuteen premium-merkeillä ajavien joukossa.
Vastaajat ovat Tuulilasin nettipalvelussa kohusta lukeneita. Miltei kaikki olivat seuranneet kohun useiden tiedotusvälineiden kautta. Vain 3 % ilmoittaa lukeneensa Anna-lehden erikoisnumeron, jossa kohua herättänyt Esko Kiesin haastattelu julkaistiin. Useimmiten mainittu kanava, josta asiaa oli seurattu, oli internet-palvelut ja -palstat.
Tekemämme kyselyn tuloksia on mahdollista tarkastella vastaajan sukupuolen, ikäryhmän tai asuinalueen perusteella.
Audin haluttavuus: nettovaikutus vähäinen
Tulokset osittavat selkeästi, että vastaajista noin kolmannes katsoo keskustelun vaikuttaneen merkin haluttavuuuteen omalla kohdallaan kielteisesti. Mutta vastaavasti viidesosa vastanneista arvioi keskustelun lisänneen heidän kiinnostustaan valita Audi omaksi merkikseen.
Sen sijaan keskustelun uskotaan vaikuttaneen hieman enemmäön premium-merkillä ajavien käsityksiin Audista. Vastaajista hieman yli 40 % katsoo Audin menettäneen haluttavuuttaan tässä kohderyhmässä. Vain hieman yli 10 % katsoo Audin saaneen hyötyä tapahtuneesta.
Suurin vastaajaryhmä ovat kuitenkin ne, joiden arvioihin kohulla ei ole ollut lainkaan vaikutuksia. Omalla kohdalla näin arvioi 49 % vastaajista. Premium autoilla ajavista uskotaan noin 45 % olevan samalla kannalla.
Arviot eivät riipu sukupuolesta.
.jpg)
Tutkimuksessamme Audilla ajavat miehet pitivät Audi-kohua tyhjänpäiväisenä asiaa vapaamuotoisesti kommentoidessaan. Heistä monet lisäksi totesivat, että erilaisten ja jopa harkitsemattomien mielipiteitten julkinen esittäminen ei saisi johtaa esittäjän lynkkaamiseen tiedotusvälineissä.
Jorma Viitanen
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia