Audi S3 2.0 TFSI quattro

251864
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

UUDET AUTOT | 27.5.2007
toimitus TL-verkkotoimitus

Päivittäinen annos oranssia piristää arjen keskellä kummasti. S3 on ehkä Suomen hauskin talviauto.

Kirkuvan oranssi S3 erottuu valkeasta hangesta kuin rantalelu laskettelurinteestä. Kuljettajaa pyrkii väkisinkin hymyilyttämään jo ennen autoon istahtamista. Erikoisvärin ainoa huono puoli on se, että meikäläisissä oloissa se saattaa tuoda mieleen erään kiinteistönvälitysfirman. Tuhannen euron lisähintaa ei jaksaisi maksaa ainakaan tästä väristä, etenkään kun ”hehkuvan oranssin” lisäksi hinnastossa komeilee myös ”Imolan keltainen”.

S3-malliin tarjotut erikoispenkit viimeistelevät erinomaisen ajoasennon. Lisärahalla saa myös alareunastaan litistetyn sporttiratin. Muuten sisustus on melko hillitty, suorastaan vakiomallimainen.

Neliveto raapaisee liikkeelle tanakasti kevään viimeisillä jääkeleillä. Ahdettu kahden litran FSI-moottori kehrää vakio-oloissa pehmeästi, mutta pienikin kaasunpolkaisu riittää muistuttamaan voimavaroista. Kumea ääni puhuttelee. Moneen kertaan kehutun voimanlähteen turboviive on vähäinen, ja laajoille kierroksille tarjottu vääntö tekee vaikutuksen.

S3 kiihtyy tasapainoisesti ja vauhdilla nopeusrajoitusmerkin osoittamaan saakka ja jatkaisi varmasti yhtä iloisesti siitä eteenpäinkin. Jousitus on urheilullinen muttei häiritsevän pintakova. Nopeudestaan huolimatta auto on myös miellyttävä ajaa. Mutkat taittuvat todella ketterästi, sillä auto tuntuu suorastaan pyörivän oman vaihdekeppinsä ympäri. Ohjaus on kuitenkin tämänkaltaiseen autoon turhan kevyt. Kuusiportainen vaihteisto toimii napakasti.

S3 käyttäytyy pitkään aliohjaavasti, mutta ajonvakautus poiskytkettynä linjat levenevät varovaisemmallakin kaasunkäytöllä. Ilmiötä korostivat koeajetun yksilön kitkarenkaat. Nastoilla auto pysyisi pidempään tiessä, mutta käytös saattaisi muuttua äkkinäisemmäksi eikä perän luistattelua viitsisi harrastaa ainakaan yleisillä teillä. Irrotteluun vaadittaisiin tilan lisäksi myös enemmän vauhtia. Tilan ja tilanteen salliessa Ässää on helppo viedä tasapainoisessa, kevyesti yliohjaavassa luistossa.

S3:n kilpailuryhmä on laaja, mutta teholukemat, nelivetoisuus ja soveltuvuus arkipäiväiseenkin ajoon erottavat auton muista sporteista. Takavetopuolella vaihtoehtona olisi BMW 130i. Kotikonsernin Seat Leon Cupran sekä VW Golf R32:n lisäksi ostajaa saattaisi houkutella myös Mitsu Lancer Evolution. Turbomaiset ansionsa on myös Mazda 3 MPS:llä sekä Opel Astra OPC:llä.

Audi S3 2.0 TFSI quattro - faktat
Iskutilavuus
1 984 cm3
Teho
195 kW (265 hv)/6 000 r/min
Vääntö
350 Nm/2 500-5 000 r/min
0-100 km/h
5,7 s
Huippunopeus
250 km/h
Yhdistetty EU-kulutus
9,1 l/100 km
Hinta
51 900 euroa

Jani KajanderLehdessä 6/2007

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Audi, S3

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com