Audi TT

Haaste: Edelweiβspitze Itävallan Alpeilla. 360 asteen näköala Alppimaan korkeimmille vuorille, joukossa se kaikkein korkein, Grossglockner (3 798 metriä), ja kolmisenkymmentä muuta yli kolmeen kilometriin yltävää huippua.

Lisätään ilmastonvaihtelu 30 asteen helteessä hautuvasta laaksosta maissiviljelmineen ikijään reunamille, jossa lumipyry yllättää keskikesälläkin.

Pelivälineeksi on valittu toisen sukupolven Audi TT. Mikäpä siinä. Odotettavissa tarkka ohjaus, ketterät ulkomitat – tiet ovat kapeita – sekä riittävästi voimaa ripeään kapuamiseen. Paluumatkaa varten on hyvä tietää, että jarrut on mitoitettu reilusti. Neulansilmistä ammottaa hurjia rotkoja, eikä ulosajoon ole kerta kaikkiaan varaa.

Lähestymme rajoitetun ajan auki olevan alppitien tullia. Liikkeelle lähdettiin Zell am Seestä, pikkukaupungista, jonka rauhan rikkoo vain ajoittainen lumen puute. Näin ainakin väittää matkalukemiseksi tarttunut dekkari, joka kertoo hiihtohississä jäätyneinä pyörivistä vainajista. Rauhaa tai ei, ainakin kaksipyöräisillä liikkuvia turisteja riittää kihinäksi asti myös laakson lumettomana vuodenaikana.

Golf GTI:stä tuttu turboahdettu kaksilitrainen suorasuihku linkoaa TT:n kepeästi ohi traktorijonojen. Runsaalla alumiinin käytöllä perus-TT:n paino on puristettu 1 260 kiloon. Silti kapseli on jäykkä kuin ratakiskonpätkä.

Tätä ennen olemme piipahtaneet Saksan puolella Autobahnilla toteamassa, kuinka perän ilmanohjain nousee automaattisesti ylös yli 120 km/h nopeuksissa. Ensimmäisen sukupolven TT:hen piti sovittaa ankanpyrstö, kun muutama yksilö oli keventänyt perää parinsadan kilometrin tuntinopeudessa kohtalokkain seurauksin.

Nyt ilmanpilaaja pysyy nätisti piilossa säällisissä nopeuksissa, ellei sitä jostain syystä halua nostaa manuaalisesti esiin.

Quattron kanssa kulkee

Jokseenkin kaksi kolmesta alppitiellä kulkevasta ajoneuvosta on suuria enduropyöriä. Onpahan hyviä kirittäjiä. TT:llähän pääsisi periaatteessa mutkat kovempaa…

Äh, todellisuudessa matka näköalapaikalle on koko lailla puuduttavaa matelua matkailuautojen, bussien ja pyöräilijöiden seassa.

Perillä palkitsee oikeasti jäätävä tuuli, vuorten rinteillä möyryävä ukkonen ja jäätikköpenkat. Ne ovat meikäläisittäin outoa sinertävää tavaraa, joka ei oikein ole lunta mutta ei tuntemaamme kirkasta jäätäkään. Kama puristuu vuosi vuodelta satavan lumen painosta tiiviiksi mutta suurina massoina elastiseksi jäätiköksi. Edelweiss-pisteessä, kun tie loppuu, korkeutta on 2 571 metriä.

Alastulomatkalla tapaamme monta ryytynyttä. Turistibussille on tullut stoppi – laumaa eläkeläisiä paimennetaan korvaavaan kyytiin. Sen sijaan mutkamäen ilopillerit, paikalliset papat viisikymmenluvun mopovarustuksessaan, näyttävät päässeen ehjinä alas sadetakit lepattaen.

Kaksilitrainen turbo-TT kulkee riittävästi, mutta kun se neliveto puuttuu. Märällä asfaltilla tulee vetoluistonestolle töitä. Nelikkoon on silti saatu kenties Golf GTI:tä aavistuksen rämäkämmät äänet, ja pienempi massa yhdessä ihanteellisen ilmanvastuksen kanssa takaa vielä kovempaa kyytiä.

3,2-litraisen veekuutosen kanssa tarjoillaan quattroa, ja se tekeekin Audista Audin. Märkää tai kuivaa, aina lähtee! Kuutosen kanssa saa fiksun suorakytkentäautomaatin, jota Audi kutsuu S-troniciksi.

Pykäliä voi räplätä ratin takaa painikkeista, mutta vaihteensiirron sport-asentokin pitää kierrokset himoalueella. Kuutonen räkäisee metallisesti kaasua pumpattaessa, mutta ääntely ei valitettavasti kuulu riittävästi sisälle, kun ikkunat ovat kiinni.

Sisällä viihtyy

Audin muotoiluosastolle ei voi varsinaisesti olla kade, kun katsoo sen urakkaa uuden TT:n piirtämisessä. Pohjanahan on vuonna 1998 esitelty ehdoton klassikko. Pitäisi olla vähän isompi, mielellään käytännöllisempi, tinkimättä sportista ja futurismista, klassisia urheiluauton piirteitä unohtamatta. Pikatuomiota en suostu antamaan, mutta ainakin auto on ilmiselvästi edelleen TT.

Luiska perä mahdollistaa laajan takaluukun, ja muuten melkein virkaheitot takaistuimet kippaamalla tavaratilaa tulee peräti 700 litraa. Ei paha.

Edeltäjäkin istui kuskin ympärille kuin hansikas. Uusi käsine ei edes purista mistään. Oikeastaan TT:ssä on parasta ergonomiaa mitä automaailmalla on vartalolleni ollut tarjota. Viirumainen ikkunalinja hämää, kun ottaa huomioon, että allekirjoittanut on saanut ajaa maasturiksikin nimitettäviä autoja pää hiukan kenossa. TT:ssä mahtuisi lakkikin päähän.

Suomen TT-mallistossa on vakiona mm. automaatti-ilmastointi, sadetunnistin, ajonvakautus, lämmitettävät peilit ja pesusuuttimet sekä V6-versiossa ksenonvalot, varashälytin, vakionopeudensäädin ja nahka-alcantaraverhoilu. Lisävarusteeksi saa esimerkiksi säätyvän iskunvaimennuksen.

Suomeen toisen sukupolven TT saapuu syksyllä. Ehkä hankala aika lanseerata urheiluauto, mutta Audihan ei talvea pelkää. Ainakaan quattrona.

Jarko SimanainenLehdessä 7/2006