Autokauppa hyppää valtiovarainministeriön autoverokelkasta

Maaliskuun alkua monet ennustivat autoverotuksen kohtalonpäiväksi. Se ei ole ensimmäinen kerta, kun nykymuotoisen autoverotuksen kuolinpäivää ennustetaan. Tähän mennessä ennusteet ovat menneet pieleen.

Mutta hyvin olennaista on kuitenkin tapahtumassa. Nyt autokaupassa vahvasti mukana olevat toimijat niin maahantuontiyrityksissä kuin vähittäiskaupassakin ovat  pistäneet uuden vaihteen silmään. Myös automaahantuojat ovat ryhtyneet esittämään vaatimuksiaan autoverotuksesta.  Vaatimus, jonka yksityistuojat ovat esittäneet jo 10 vuoden ajan, on saanut myös autokaupan reagoimaan.

Kauppalehti kertoo tänään laajasti, kuinka Autoalan Keskusliiton ja Autotuojat ry:n jäsenyritykset ovat ryhtyneet esittämään vaatimuksiaan väärin perittyjen autoveron arvonlisäverojen saamiseksi takaisin. Kiinnostavaa on se, että autokaupan edunvalvontajärjestöt eivät organisaatioina ole esittäneet vaatimuksia autoverotuksen virheiden nopeasta korjaamisesta. Valittu strategia viittaa siihen, että neuvotteluyhteyksiä ei haluta vaarantaa. Autokauppa joutuu jatkossakin kuuntelemaan valtiovarainministeriön ääntä. Siksi avoin välirikko ei ole toivottava tilanne, johon ajaudutaan.

Tulli ei tee virheitä???!

Vielä runsas vuosi sitten tullin edustajat väittivät, että autoverotuksessa ei ole tehty virheitä. Vuosia asiasta taistelleet yksityistuojat eivät saaneet tullia, valtiovarainministeriötä eikä Suomen hallitusta lotkauttamaan korviaan. Yksityistuojia pidettiin härikköinä. Autoverotuksen yksityiskohtiin perehtyneitten virkamiesten arvioita pidettiin yksiselitteisesti linjana, joka on oikea ja josta ei luovuta.

Autoverotuksen ylimmät päättäjät ovat maan hallitus ja eduskunta. Ne ovat tehneet esitykset autoverolaista, sen muutoksista ja antaneet ohjeet, joiden mukaan tulli verotusta toimittaa.

Hallitus ja eduskunta ovat flegmaattisia

Autoverotus on monimutkainen verotuksen alalaji, sillä autoverolain säännöksillä on hyvin laaja vaikutusalue. Määräykset koskevat yhtä hyvin uusia kuin käytettyinäkin tuotavia autoja, ja jopa kolariautot ja niiden kunnostaminen kuuluvat autoverotuksen piiriin. Hyvin harva kansanedustaja on jaksanut nähdä vaivaa perehtyäkseen autoverotuksen kulloinkin ajankohtaiseen sisältöön ja verotusta toteuttavan tullin toimintatapoihin.

Suomen hallitus ohjaa lainsäädännön valmistelua. Hallituksen ministereistä yksikään ei tunne autoverotuksen sisältöä hyvin. Harmi, sillä autoihin liittyvällä verotuksella käyttömaksuineen, polttoaineveroineen, autoveroineen ja arvonlisäveroineen on valtava painoarvo Suomen valtion tulovirtojen muodostumisessa.
 

Autokauppa ja verottaja Yhtä Köyttä-yhdistyksessä

Tähän saakka uusia autoja maahantuovat Autotuojat ry:n jäsenyritykset ovat vetäneet jokseenkin yhtä köyttä verottajan kanssa. Verottajan tavoitteena on ollut maksimaalinen verotulojen virta. Se sopi erinomaisesti uusien autojen maahantuojille. Yhteinen vihollinen on ollut käytettynä tuotu tuontiauto, erityisesti jos se on ollut uudenkarhea.

Kun Suomi liittyi vuonna 1994 Euroopan Unioniin, oltiin ensimmäisessä hyvin pulmallisessa valintatilanteessa. Uusien autojen kauppaa edustavien yritysten etujärjestöt Autoalan Keskusliitto ry ja Autotuojat ry olivat jo 90-luvun alusta pitäen varustautuneet edessä oleviin muutoksiin. Varsinkin AKL oli aktiivinen. Se aktiivisesti perehtyi asiantuntijaansa veroprofessori Esko Linnakangasta apunaan käyttäen edessä oleviin muutoksiin.

Autoalan toimintaolosuhteet olivat 90-luvun alkuvuosina taloudellisen laman seurauksena surkeat. Useita autoalan yrityksiä oli ajautunut konkursseihin. Uusien autojen myyntimäärät olivat pudonneet normaalitasolta noin kolmasosaan. Valtiovaltakin oli valmis osoittamaan ymmärtämystään. Syntyi yhteisymmärrys: uusien autojen verotustuotot oli saatava pysymään mahdollisimman korkeina ja uusien sekä käytettynä tuotavien autojen kauppa oli pidettävä mahdollisimman pienenä. Autoverotusta oli kehitettävä siten, ettei kilpaileva tuonti voisi aiheuttaa ulkopuolelta tulevaa hintakilpailua. Jos niin kävisi, häviäjiä olisivat sekä autokauppa että verottaja.

Ensimmäiset kolme vuotta menivät ilman sen kummempia muutoksia. Suomessa kuitenkin hämmästeltiin, miksi Ruotsi luopui kokonaan uusien autojen verotuksesta vuonna 1996.

Autoalan Keskusliitossa kuitenkin tapahtumia seurattiin tarkoin. Ruotsista kävi asiantuntijoita autokauppiaiden kokouksissa kertomassa havainnoistaan: Autoverotuksen poistuminen pakotti ruotsalaisen autokaupan sopeutumaan ulkomaiseen hintakilpailuun. Se tuntui etenkin käytettyjen autojen hinnoissa. Ruotsin hintataso mukautui parin vuoden aikana Saksan markkinoiden hintatasoon.

Vastarinta herää

Suomessa muutamat autoalaa hyvin tuntevat mutta autoalan ulkopuolella toimivat henkilöt pohtivat, voisiko EU-lainsäädäntö vaikuttaa suomalaiseen autoverotukseen. Toinen henkilöistä oli juristi Petteri Snell. Hän oli toiminut aikaisemmin Volkswageneita ja Audeja maahantuovan VV-Auto Oy:n palveluksessa varaosatoiminnoissa. Toinen asiaa aktiivisesti tuonnin näkökulmasta pohtinut henkilö oli Raimo Werning. Hän toimi 80-luvun puolivälistä seuraavien 10 vuoden ajan VV-Auto Oy:n toimitusjohtajana.

Werning oli aikaisemmin toiminut Veho Oy:n jälkimarkkinatoiminnoissa. Hänen veljensä työskenteli Mercedes-Benzillä Saksassa.

Werningiä kiinnosti Mercedeksen tuominen käytettynä Suomeen. Suomen autoverotus oli vain harmillinen tuontihintaa korottava este. Aika ajoin Werning ja Snell keskustelivat siitä, mitä asialle voisi tehdä.

Snell juristina oivalsi, että autoverotuksen muurin murtamiseen oli löydettävä sopiva case, jonka avulla EY-normiston ja Suomen autoverotuksen ristiriitatilanne saataisiin mitattua. Sopiva kohde oli sitten Siilinin Mercedes.

Valtiovarainministeriössä ei ilmeisesti aluksi uskottu lainkaan sellaiseen mahdollisuuteen, että tämä tuontiauto voisi olla se tapaus, joka vähä vähältä murtaa suomalaisen autoverotuksen muurin.

Petteri Snell perehtyi EY:n tuomioistuimen käsittelemiin lausuntoihin ja annettuihin päätöksiin erittäin huolellisesti. Aisaparikseen juristi sai Helsingin yliopistossa EY-oikeutta opiskelleen Santtu Turusen.

Snell miinotti autoverotusta koskevat päätökset erilaisin valituksin. Tärkeää oli löytää uusia näkökulmia sellaisista jutuista, joiden avulla oli mahdollista saada uusia perusteita Suomen autoverotuksen virheellisyyteen.

Korkein hallinto-oikeus KHO ei halunnut kaataa Suomen autoveromallia. Sen sijaan se esitti EY:n tuomioistuimelle joukon kysymyksiä. Tuomioistuimen antama päätös Siilinin tapauksesta oli käänne. Autoverotus, joka oli aikaisemmin perustunut kaupan portaiden myötä etenevään logiikkaan, oli muutettava. Mutta koska KHO ei kysynyt mitään autoverolle määrätystä arvonlisäverosta eli elvistä, siitä tuomioistuin ei lausunut mitään.

Valtiovarainministeriö ja autokauppa juhlivat. Koettu tappio selitettiin voitoksi: Autoverolle saa määrätä arvonlisäveron. Yksityistuojan kilpailukykyä rajoittavaan autoverotukseen voitiin edelleenkin vankasti nojata. Ja nojattiinkin vaikka veroprofessori Esko Linnakangas alkoi varovasti hahmotella uutta verotuksen suuntaa. Hänen mukaansa jatkossa verotuotot autosta olisi kerättävä uudenlaisilla perusteilla: ympäristövaikutuksia perusteena käyttäen sekä autoa, polttoainetta ja liikenneväylien käyttämistä verottamalla.

KHO:n presidentti ärhäkkänä

Siilinin tapaus johti valtavaan valituskierteeseen. Siihen kiinnitti huomiota myös KHO:n presidentti. Vaikka julkisuuteen ei selkeästi annettu arvioita siitä, että tulli määrittelee auton verotusarvon virheellisesti, KHO:ssa oltiin  viimein  valmiita näpäyttämään tullia. Niinpä KHO vaati, että verotettavalle on annettava seikkaperäiset tiedot verotuksen perusteista.

Kehitysmaameninkiä jatketaan

Tullin pääjohtaja oivalsi, millaiseen suohon oltiin joutumassa. Kun hän totesi, että autoverotus on  kehitysmaameininkiä ja vaatii kokonaisuudistusta, hän ei suinkaan ollut mielenhäiriössä. Mutta tullin ja valtiovarainministeriön avainhenkilöiden sisäisessä kädenväännössä pääjohtaja sivuutettiin. Vielä kesäkuussa 2009 tullin autoverotusyksikön päällikkö Marko Koski totesi: ”Katsokaa tullin organisaatiokaaviota, On aivan samantekevää, mitä mieltä pääjohtaja on autoverotuksesta. Meidän esimiehemme on valtiovarainministeriö”. Koski jätti kertomatta, tarkoittiko hän Heikki Kuitusta,.Merja Sandellia, Lasse Arvelaa vai valtiovarainministeri Jyrki Kataista.

EYT: syrjintää ei saa jatkaa

Seuraava nykymuotoisen autoverotuksen isku koettiin, kun EY:n tuomioistuin totesi Suomen verotuslainsäädännön muodostaa kilpailun esteen määräämällä autoverolle arvonlisäveron.

Tämä EYT:n päätös johti nopeaan muutokseen. Nyt autovero sidottiin CO2-päästöön. Samalla arvonlisävero poistettiin autoverolta. Valtio paikkasi taskujaan korottamalla autoveroa arvonlisäveron verran. Näin verotuotot säilyivät ennallaan, mutta autokauppa oli menettänyt suojamuuristaan yhden peruspilarin. Se aiheutti särön valtiovallan ja autokaupan väliseen yksituumaisuuteen.

Autokauppa ryhtyy perimään saataviaan

Tänään autokaupan edustajat kertovat Kauppalehdessä, että sekä vähittäiskaupassa että uusien autojen maahantuonnissa toimivat yritykset ovat lähteneet esittämään vaatimuksia niille väärin perustein määrätyistä arvonlisäveroista. Se merkitsee, että kun aikaisemmin yksityistuojien vaatimukset veronpalautuksille ovat nousseet viimeisimpien EY-päätösten myötä yli 100 miljoonaan euroon, autokaupan nyt esittämät vaatimukset hyvin paljon suurempiin summiin.

KHO pohtii, kuinka sirkus lopetetaan

KHO:ssa pähkäillään, mikä olisi järkevin tapa siivota vuosien 1999 -2004 välisen ajan autoveropäätöksiin liittyvien verojen palautus. Tilanne on surkuhupaisa.

• Tulli on ilmoittanut, ettei sillä ole tallessa asiakirjoja, jotka koskevat tuota ajanjaksoa.
• KHO pyörii tuskassa, joka aiheutuu valitusrumbasta. Se työllistää tuomioistuinta liikaa.
• Verottaja vollottaa, että sen verotuottoihin on tulossa ammottava lovi, jos väärin perittyjä veroja vielä aletaan palauttelemaan.

KHO voisi osoittaa ihan tervettä maalaisjärkeä ja vanhaa tuomarinohjetta  käyttäen. Sen tulisi saada eduskuntaan lakiesitys, joka antaa autoja tuoneille mahdollisuuden hakea takaisin liikaa perityt arvonlisäverot vuosilta ainakin 1999-2004.  Näyttövelvollisuus olisi verotettavalla tapauksissa, ettei asiakirjoja todellakaan hallinnosta löydy.

Veronpalautusta hakeville olisi annettava määräaika, esimerkiksi 2 vuotta, jonka kuluessa valitukset perusteluineen olisi esitettävä. Määräajan umpeuduttua valituksia ei enää otettaisi vastaan.

USA:ssa kuulustellaan parhaillaan autoteollisuuden napamiehiä siitä, ovatko he tehneet kaikkensa, jotta autoissa mahdollisesti esiintyvä vika otetaan vakavasti ja ryhdytään toimenpiteisiin vian poistamiseksi. On saatava selville, onko joku vastuussa tapahtuneesta. On korjattava vialliset autot. Ja on estettävä saman toistuminen.

Suomen autoverotusta kohtaan on esitetty 15 vuoden ajan hyvin seikkaperäistä ja varteenotettavaa kritiikkiä. EY:n tuomioistuin on todennut kerta toisensa jälkeen, että Suomen autoverotus on syrjivää. Mutta Suomessa päättäjät eivät ole moksiskaan. Tsaarinajan meno jatkuu yhtä sitkeästi kuin alkuperäinen luonnontuote Junttilan tuvan seinässä.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta asioita voi ripeästi korjata. Olisiko nyt syntymässä uusi rintamalinja, jossa kuluttajat ja autokauppa yhdistävät voimiaan, jotta autoverotuksen virheitä saataisiin ripeästi korjattua.

Nyt jos koskaan kuluttajien tulisi pitää yhtä ja painostaa edusmiehiään. Vaaleihin on aikaa enää 12 kuukautta. Mitä sinun puolueesi ja kansanedustajasi tekee? Mitä itse teet, jotta hallintokulttuurin jäänteet saataisiin muutettua vastaamaan nyky-yhteiskunnan toimintatapoja? 

Jorma Viitanen