Autovero muuttuu - mutta koska ja miten?

201412
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTON OSTAMINEN | 31.12.2001
toimitus TL-verkkotoimitus

Autoverolaki menee uusiksi, mutta koska ja miten, sitä ei tiedä valtiovarainministeriön ulkopuolella kukaan. Kiinnostavaa on myös, mitä tapahtuu käsiteltävänä oleville tuhansille valituksille käytettynä tuoduille määrätystä autoverosta.

Sisällys:

Tarkkaa veromuutoksen päivämäärää ei ilmeisesti tiedä kukaan. Homma etenee siten, että EU:n julkisasiamies on antanut EY-tuomioistuimelle lausuntonsa Antti Siilinin tekemästä valituksesta, joka koski käytettyjen autojen tuontiverotusta Suomessa. Päätös julkistettiin joskus marraskuussa. Tämä lausunto ei sido tuomioistuinta, mutta hyvin todennäköisesti päätös on hyvin lähellä sitä, mitä julkisasiamies on esittänyt, eli että Suomen nykyinen autoverolaki on EU:n säännösten vastainen.

Seuraavaksi EY:n tuomioistuimen pitäisi antaa päätöksensä asiassa, sen olisi säännösten mukaan pitänyt jo tulla, mutta kukapa EY-tuomioistuinta voisi tuomita aikataulusäännösten rikkomisesta!

Kun päätös tulee, se käännetään virallisesti suomeksi ja toimitetaan Korkeimmalle hallinto-oikeudelle, joka pyysi EY-tuomioistuimen ennakkopäätöstä Siilinin valituksen takia.

KHO käsittelee Siilinin valituksen ennakkopäätöksen saatuaan ja ratkaisee asian sen perusteella. KHO lähettää tiedon päätöksestä Siilinille ja tullille. Jos päätös on sellainen kuin kaikki olettavat, KHO määrää tullin toimittamaan autoverotuksen Siilinin Mersusta uudelleen siten, että verotus täyttää Suomen ja EU:n välisten sopimusten edellyttämät vaatimukset.

Valitussuma liikkeelle

Kun KHO aikanaan antaa päätöksensä, tästä seuraa edelleen, että nyt ne tuhannet autoverovalitukset, jotka nyt makaavat tullin mapeissa, lähtevät liikkeelle. Ne kaikki tulevat aikanaan saamaan tullilta liitteekseen lausunnon, jossa kerrotaan, että oikeastaan valittaja on oikeassa.

Kun paperit pääsevät käsittelyyn hallinto-oikeudessa, se antaa asiassa päätöksen, jonka mukaan tullin aikanaan tekemä verotuspäätös on virheellinen. Hallinto-oikeus määrää tullin suorittamaan verotuksen uudelleen. Se, miten se pitäisi suorittaa, riippuu ilmeisesti siitä, ennättääkö uusi verolaki jo astua voimaan. Ilmeisesti ennättää, silloin verotustapa määräytyy sen mukaan.

Valituksia on varastossa vähintäänkin riittävästi. Valitusaikaa on kolme vuotta sen vuoden päättymisestä, jonka aikana verotus on toimitettu. Vuoden 2001 lopussa päättyi valitusaika niistä verotuspäätöksistä, jotka on tehty vuoden 1998 aikana. Käytettyjä autoja on tuotu maahan tuollaista 5-6000 kappaleen vuosivauhtia. Ehkä kolmannes näistä on muuttoautoja, joista ei yleensä ole mennyt veroa, mutta kalliimmista muuttoautoistakin on veroa jouduttu maksamaan, joten valituksen paikka on siinäkin.

Karkeasti arvioituna autoverosta on sisällä vähintään 10-15000 valitusta. Autovero koskee myös moottoripyöriä, ja niitä on käytettynä tuotu vuosittain yli 5000, siis enemmän kuin uusia. Byrokraateilla siis riittää papereita käännetäviksi.

vuosien valituskierre

Verovalitusten käsittelyyn menee helposti vuosia. Kirjoittaja toi maahan maaliskuussa vuonna 2000 Mercedes-Benz 250D -henkilöauton. Sen ensimmäinen käyttöönottopäivä oli 12.2.1987. Autosta annettiin autoveropäätös ja maksettiin autovero 17.3.2000. Valitus autoverosta jätettiin Eteläisen tullipiirin autoverotusosastolle osoitettuna Helsingin hallinto-oikeudelle 7.4.2000

Kuukauden sisällä Eteläinen tullipiiri lähetti ilmoituksen, että koska KHO oli pyytänyt EY-tuomioistuimen ennakkopäätöstä asiasta eli käytännössä Antti Siilinin tekemästä valituksesta, muita autoverovalituksia ei käsitellä ennen tuon ennakkopäätöksen ja sitä seuraavan KHO:n päätöksen tuloa. Sinänsä tuo on järkevää, koska ennen lopullisen kannan varmistumista ei tehdyillä päätöksillä olisi ollut mitään merkitystä.

Verovalituksen etenemistä on mielenkiintoista seurata. JOS KHO:n päätös Siilinin Mersun verottamisesta tulee kevään aikana, vanhimmat valitukset saattaisivat nytkähtää eteenpäin jo ensi syksynä. Todennäköisimmin kuitenkin mahdollisia liikaa perittyjä autoveroja voisi alkaa odotella aikaisintaan vuoden 2003 aikana. Sen verran hitaita nuo herrojen kiireet tällaisissa asioissa tuppaavat olemaan.

Tapio Ketonen

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com