Autoverotus kiristyy ja uusien myynti hidastuu

Markkinaennuste
Tykkää 18 Ei tykkää 8
Kommentit

6

VEROTUS | 19.9.2011
jormavii Jorma Viitanen

Vuoden 2012 alussa otetaan käyttöön autoverotuksen uudet taulukot. Niiden avulla halutaan ostajat ohjata valitsemaan aikaisempaa vähemmän kuluttavia autoja. Samalla valtio kompensoi autoverosta saamaansa verotuloa. Muutosta perustellaan EU:ssa tehdyillä ympäristöpäätöksillä. Liikenteen päästöjä tulee alentaa.

 

Autoverotus kiristyy

Samanlaisesta autosta saatava verotulo alenee automallin CO2-päästöjen laskiessa – ellei autoverotuksen pohjana olevaa verotaulukkoa kiristetä. Jos kuitenkin uusien autojen myynti kasvaa, kuten vuonna 2011 on tapahtunut, myynnin lisääntyminen on kompensoinut valtion verotulojen kehitystä. Se ei kuitenkaan riitä Suomen hallitukselle. Uusien autojen ostajat on saatava ostamaan yhä vähemmän polttoainetta kuluttavia autoja.

Veroprossa
Veroprosentti laskee niillä autoilla, joiden CO2-päästö on 110 g/km tai pienempi. Eniten verotus kiristyy autoilla, joiden päästö on 240-250 g/km.
Veroprosentti laskee niillä autoilla, joiden CO2-päästö on 110 g/km tai pienempi. Eniten verotus kiristyy autoilla, joiden päästö on 240-250 g/km.

Uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästötaso on alentunut parin vuoden takaisesta. Sen sijaan käytettynä tuotujen keskimääräinen päästötaso on  alentunut vain vähän. Nyt autoverotuksen muutoksella halutaan ohjata myös käytettynä autonsa tuovien valintoja, vaikka siitä ei juurikaan puhuta.

Kuluttajille veromuutos myydään toteamuksella: valitsemalla vähemmän päästävä automalli voit välttää tuntuvasti kohoavan autoveron. Säästö on sitä suurempi, mitä suurempi on nykyisen ja seuraavaksi ostettavan uuden auton CO2-päästöjen erotus. Korotus on sitä  suurempi, mitä suuremmista CO2-päästöluvuista on kysymys.

On varmaa. että moni uuden auton ostaja tarkistaa jatkossa, kannattaako pysyä aikaisemmassa automallissa, jollei sen CO2-päästö ole alentunut.

Autoveron progressio on ensi vuonna selvästi aiempaa jyrkempi. Uusi verotaulukko alkaa päästöjen nollatasosta. Autot, joilla ei ole CO2-päästöjä lainkaan (esimerkiksi sähköautot), saavat 5 % autoveron. Autovero määrätään verotusarvosta, joka on hieman pienempi kuin auton ov-hinnastossa esitetty hinta. Syynä on se, että verottajakin myöntää verotusarvoa laskiessaan, että autokaupassa on tapana antaa alennuksia.

Uusien autojen hinnat nousevat, koska autoverotaulukkojen muutosta ei tulla kompensoimaan autojen verottomia maahantuontihintoja alentamalla. Suomi on jo nyt EU-alueen edullisimpia maita,  kun tarkastellaan autojen verottomia hintoja. Siksi autotehtaat eivät halua eivätkä voi alentaa myyntihintoja Suomeen.

Toyotan maahantuojayhtiön Toyota Auto Finlandin toimitusjohtaja Mika Elojärvi on arvioinut, että pelkästään veron kiristäminen tulee pudottamaan uusien henkilöautojen kauppaa noin 10 000 auton verran nykytasoa alemmas.

Jos kuluttajien epävarmuus tulevasta taloudellisesta tilanteesta kasvaa, uusien autojen kauppa hidastuu entisestään. Epävarmuuden vaikutus alentaa uusien henkilöautojen myyntimäärää veronkorotuksen lisäksi. Markkinoiden supistuminen saattaa johtaa nykyisen vuotuisen myyntimäärän (123 600) supistumiseen lähelle 100 000 auton määrää.

Veron korotus koskee autoja, joiden päästötaso on suurempi kuin 110 grammaa. Elokuussa sellaisia oli kaikista uusista henkilöautoista 93,8 %. Heinäkuussa uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö oli 143 grammaa kilometrillä.

Miltei kaikkien uusien autojen hinnat nousevat vuodenvaihteessa,  ja päätös merkitsee eri automallien kilpailuaseman muutoksia markkinoilla. 

CO2-luokat ja ensirek 2011
Uusien henkilöautojen ensirekisteröinti CO2-luokittain elokuussa 2011

Linkkejä:

Autoveron muutosesitys Talouselämä-lehden nettipalvelussa

Suora linkki Talouselämän jutussa olevaan muutosesityksen tekstiin

Tykkää 18 Ei tykkää 8
Avainsanat: autovero, CO2, verotaulukko

Kommentit

6 kommenttia
Juri

Jutun lopussa on mainittu, että nestekaasu käyttöisiä henkilöautoja olisi otettu käyttöön pari kappaletta. Ainakin ennen niiden käyttö oli hinnoiteltu polttoainemaksulla käytännössä mahdottomaksi. Veikkaan katsastajan näppäilyvirheiden olevan jälleen osa tilastoa.

Tapio Ketonen

Näppäilyvirhe on yksi vaihtoehto, toinen voisi olla, että pari tällaista autoa on saanut vapautuksen polttoainemaksusta. Sellaisen saaminen on mahdollista esimerkiksi kokeilu- ja tutkimustarkoituksiin. Maakaasukäyttöisiä autoja ei tuossa ole mainittu lainkaan, vaikka sellaisiakin on todennäköisesti muutama rekisteröity. Tosin monissa maakaasuautoissa on suurempi kuin 14 litran kokoinen bensiinisäiliö. Tämä on raja sille, että auto katsotaan pelkästään maakaasukäyttöiseksi (monovalenttiseksi).

zetori

Yli 200 g päästävien osuus on näemmä alle 2 % kokonaismyynnistä.

Vierailija

Ostin elokuussa 103g/km päästävän auton, hinta oli noussut sille jo nyt syyskuun alusta lähtien, mitenkähän mahtaa käydä tämän auton kohdalla ensi vuoden alussa, nouseeko vai laskeeko uuden hinta?

Ajoneuvovero ilmeisesti nousee jokatapauksessa ensi vuonna olipa päästötaso mikä tahansa?

ärjy

Hallitus haluaa oikeasti tappaa kaikki elinkeinot maastamme. Paitsi tietysti virkakoneiston ja siihen liittyvät ulkoistukset...

 

Kohta alkaa olla aika pakata kamat autoon  (mk5 Golf R32 DSG, päästöt 235g/km, arvosana 10+) ja siirtyä pois verottajan paratiisista.

Markus

piti vaihtaa autoa mutta koska suomi tekee siittä entistä tuskallisempaa niin taidan vaihtaa auton mönkkäriin, ajomukavuus kärsii aika tavalla mutta kyllästyttää maksaa "väliaikaisia" veroja ym, mielummin kärsin pakkasta ja vesisadetta kun autoratissa verokarhun hampaita nilkassani ;D

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com