Bensan etanolipitoisuus kasvaa

E10-pumppumerkinta
Tykkää 19 Ei tykkää 21
Kommentit

4

TEKNIIKKA | 7.12.2010
Tapio Ketonen Tapio Ketonen

Vuodenvaihteessa bensiiniä aletaan jatkaa entistä enemmän etanolilla. Yleisimmässä eli 95-oktaanisessa tulee jatkossa olemaan 10 % etanolia.

Sisällys:

Automaahantuojat arvelevat, että Suomen autokannasta noin 72 % voi ongelmitta siirtyä käyttämään uutta bensiinilaatua. Koska useimmat 2000-luvun autot kuuluvat tähän ryhmään, kaikesta bensiinin myynnistä uuden 95-oktaanisen osuus voisi olla tätä selvästi suurempi, koska uudemmilla autoilla ajetaan enemmän.

Mahdolliset ongelmat liittyvät polttoainejärjestelmään. Etanoli on voimakas liuotin, jonka vaikutus yhdessä bensiinin kanssa voi olla joihinkin materiaaleihin yllättävän voimakas. Seos voi aiheuttaa letkujen ja tiivisteiden kovettumista tai pehmenemistä. Myös joidenkin metalliosien syöpyminen saattaa nopeutua. Kaikkien autojen polttonesteen suihkutusjärjestelmätkään eivät sovellu uudelle polttonesteelle, esimerkiksi Mitsubishin GDI-moottoreissa ei sitä suositella käytettäväksi.

Automalleissa on useita, joille maahantuoja ei hyväksy uuden 95 E10 -laadun käyttöä. Monessa tapauksessa kysymys on siitä, että valmistaja ei ole testannut asiaa. Jos polttonesteen sopivuudesta ei ole tietoa, maahantuojat yleensä varmuuden vuoksi suosittelevat koetellun ja toimivaksi tunnetun 5-prosenttisen seoksen käyttöä. Ja sellaista on 98-oktaaninen, uudelta nimeltään 98 E5.

Viiden prosentin etanolipitoisuus on sisältynyt jo pitkään voimassa olleeseen EN 228 -bensiininormiin. Uudessa laadussa siis etanolin osuus on enintään 10 % eli kaksinkertainen. Muutos ei tunnu suurelta, eikä se yleensä kovin paljon vaikutakaan, mutta jos materiaalien laatu on siinä rajoilla, pienikin muutos voi vaikuttaa.

Motiva ja automaahantuojat pitävät yllä nettisivustoa, jolla voi tarkistaa, mitä auton maahantuoja sanoo E10-bensiinin käytöstä. Osoite on http://www.e10bensiini.fi

Vähemmän tehoa

Bensiinin lämpöarvo on 32 MJ/l ja etanolin 21 MJ/l. Etanolista saadaan siis vain noin 66 % siitä lämmöstä, mitä puhtaan bensiinin palaminen tuottaa. Tähän verrattuna 95E10 sisältää noin 3,5 % vähemmän energiaa.

Koska kuitenkin vanha bensiinilaatu sisälsi jo 5 % etanolia, uudessa laadussa on vain n. 2 % vähemmän energiaa kuin vanhassa. Niinpä litrahinnan ero voisi olla n. 3-4 sentin luokkaa.Jos hintaero uuden laadun ja 98 E5:n välillä on tätä luokkaa, 98-oktaanisen käyttö ei tule mainittavasti kalliimmaksi.

Toisin kuin monet väittävät, korkeammasta oktaaniluvusta ei sinänsä ole mitään hyötyä, ellei moottori korkean puristusuhteensa takia vaadi sitä käyttämään. 98- tai 99-oktaaninen, mitä niitä laatuja sitten myynnissä onkaan, ei siis anna enempää tehoa kuin 95-oktaaninen. Korkeampi oktaaniluku mahdollistaa suuremman puristussuhteen käytön moottorissa, ja sillä taas saavutetaan parempi hyötysuhde eli enemmän tehoa samalla polttonestemäärällä.

Vähemmän päästöjä

Etanolin lisääminen bensiiniin perustuu pyrkimykseen vähentää fossiilisista poltoaineista peräisin olevien hiilidioksidipäästöjen määrää. Koska etanoli tuotetaan biopohjaisista raaka-aineista, se ei lisää fossiilisia CO2-päästöjä. Raaka-aineet tuottaisivat saman määrän hiilidioksidia, vaikka ne mätänisivät itsekseen.

Valtaosa bensiiniin sekoitettavasta etanolista tuotetaan Brasiliassa, jossa sen raaka-aineena käytetään sokeriruokoa. Suomessa on menestyksekkäästi kehitetty myös etanolin valmistusta erilaisista biojätteistä. ST1 Biofuels Oy valmistaa Etanolix-tehtaissaan etanolia elntarviketeollisuuden jätevirroista, jotka muuten joutuisivat kaatopaikoille.

Etanolitankki
Etanolisäiliöitä Haminassa
ST1 tuo maahan etanolia maailmanmarkkinoilta. Haminan satamasssa sillä on mittavia säiliöitä, joista tuotetta kuljetetaan edelleen bensiiniin sekoitettavaksi.

Suurten elintarvikealan tehtaiden yhteyteen on rakennettu pieniä, automaattisesti toimivia etanolitehtaita, joissa tehtaiden jätteistä valmistetaan käymismenetelmällä ja edelleen tislaamalla 85-prosenttista etanolia. Näiden tehtaiden toimintaa valvotaan keskusvalvomosta Haminasta. Haminassa on myös absolutointilaitos, jossa etanoli väkevöitetään 99,8-prosenttiseksi. Näin korkeaan alkoholipitoisuuteen päästään mm. molekyyliseulojen avulla. Tislaamalla on mahdollista päästä vain 95,6 % pitoisuuteen.

Etanolitehdas
Absolutointilaitos Haminassa
Absolutointilaitoksessa 85-prosenttinen etanoli väkevöitetään 99,8-prosenttiseksi, jollaisena se kelpaa sekoitettavaksi bensiiniin.

ST1 rakentaa jätettä hyödyntäviä tehtaita hyvää vauhtia. Uusinta tekniikkaa edustaa Hämeenlinnan Karanojan kaatopaikalle rakennettu ensimmäinen Bionolix-laitos, joka valmistaa etanolia sekä kaupunkikiinteistöjen että kaupan ja teollisuuden biojätteistä.

Etanolipolttoneste on eri asia

Nykyisten bensiinilaatujen rinnalla on jo puolitoista vuotta kokeiltu RE85-etanolipolttonestettä, jota ST1 on myynyt seitsemällä pääkaupunkiseudun huoltoasemalla kokeiluprojektin puitteissa. Vuodenvaihteen energiaverouudistuksessa tällekin tulee virallinen asema, ja ST1 alkaa myydä tuotetta ympäri maata. Myynnin laajentaminen tosin vie jonkin verran aikaa, sillä kysyntä on kuitenkin vielä vähäistä.

Toisin kuin 95 E10 etanolipolttoneste RE85 ei sovellu mille autoille tahansa. Sitä voidaan käyttää vain Flexifuel-autoissa, joissa moottorin ohjausjärjestelmä on rakennettu sellaiseksi, että se kykenee sopeutumaan erilaisten polttonesteiden käyttöön. Flexifuel-autossa etanolin osuus saa olla mikä tahansa nollan ja 85:n prosentin välillä.

RE85:n käyttö edellyttää muitakin muutoksia kuin vain letkujen ja muiden materiaalien kestävyyttä. Koska sen energiasisältö on vain n. 70 %  bensiinin energiamäärästä, saman tehon saavuttamiseksi sitä pitää suihkuttaa moottoriin enemmän. Tämä edellyttää mm. suuttimien suurentamista.

Valvomo
Haminasta valvotaan kaikkia Etanolix-tehtaita.
Haminasta valvotaan kaikkia Etanolix-tehtaita sekä viereistä absolutointilaitosta.

ST1 valmistaa RE85-polttonesteensä toisin kuin monella muulla valmistajalla ulkomailla on tapana. Etanolin sekaan ei lisätä bensiiniä vaan bensiininn valmistuksessa käytettäviä komponentteja. Niitden tarkkoja määriä ja laatua ei kerrota, mutta ainakin sen verran tällä omalla reseptillä on saatu aikaan, että viime talvena ei RE85:llä havaittu käynnistysongelmia, joita kuuleman mukaan Ruotsissa on pakkaskeleillä esiintynyt.

Lue lisää bioetanolin tuotannosta

Tarkista täältä, sopiiko uusi bensiinilaatu autoosi:

http://www.e10bensiini.fi

Tykkää 19 Ei tykkää 21

Kommentit

4 kommenttia
Vierailija

Eikös tuo ole niin että polttoaineen jakelija päättää taloudellisen perustein mitenkä paljon etanolia E10 bensiinin joukkoon lisätään? Ainoa rajoitus on että sitä saa olla enintäin 10%. Jos etanoli on bensiiniä kalliimpaa, niin ei sitä siihen ole pakko lisätä. Mikä nykyisillä tuotantomenetelmillä on ympäristölle kylläkin hyväksi. Suurin muutos nykyiseen 95 oktaaniseen on se, että laatu tulee todennäköisesti vaihtelemaan enemmän. Onko Tuulilasilla aikomusta seurata minkälaisia sekoituksia käytännössä myydään?

Bexks

Tunnustan, minä en ymmärrä tälläisellä muutaman % kikaikua, pelastuuko sillä maailma, varsinkin toi NESTEEN touhu tuntuu merkilliseltä? Sademetsiä ensin tuhotaan, joka on maapallon keuhkot, tilalle istutetaan jotain öljypuuta?

Jos noin 30% :tia autokannasta joutuu siirtymään 98 E :n käyttäjäksi, sehän on mielestäni rankaisu niile autoilioille. Voisko Tuulilasi tutkia asiaa.

ppe

Hauskaa, että me olemme "parempia" kuin ranskalaiset. Heikäläisten autoista kun vain 60% on E10-yhteensopivia, ainakin erään tutkimuksen mukaan:

http://www.service-public.fr/actualites/001167.html

12 prosenttiyksikön ero on mielestäni melkoisen iso, sillä jos heitto on tuota luokkaa, voi totuus lopulta olla niinkin karu, että E10 sopii vain noin puoleen suomalaisesta bensiinikäyttöisestä ajoneuvokannasta, etenkin kun käyttövoimaveron takia vanhimmat henkilöautot tuppaavat olemaan niitä bensalla käyviä. Esim. nettiautossa myynnissä olevista autoista jakauman voi tarkistaa hetkessä. Se on tottkai vain suuntaa-antava, mutta kuitenkin:

vm bensakäyttöisiä, %

1991-1995 91%

1996-2000 77%

2001-2005 72%

2006-2010 56%

Sivulta löytyvän linkin takaa näkee mitkä automallit ranskalaisten mielestä toimivat E10:llä. Merkittäviä eroja suomalaiseen vastaavaan listaan löytyi ainakin seuraavien automerkkien kohdalla (tous=kaikki, seul=vain):

Audi : tous les modèles mis en circulation à partir du 1er janvier 2000.
BMW : tous les modèles mis en circulation à partir du 1er janvier 1998.

Chevrolet/Daewoo : seuls les modèles Cruze et Spark sont compatibles.

Ford : tous les modèles mis en circulation à partir du 1er janvier 2000, à l'exception du modèle Mondeo mis en circulation entre le 1er janvier 2004 et le 31 décembre 2006 équipé du moteur 1,8l DOHC DISI 96 kW CFBA (injection directe).

Opel : tous les modèles mis en circulation à partir du 1er janvier 2000, à l'exception des modèles équipés de moteur 2.2 injection directe (code moteur Z22YH).

Porsche : tous les modèles en circulation à partir du 1er janvier 2000.

Seat : tous les modèles en circulation à partir du 1er janvier 2000.

Volkswagen : tous les modèles en circulation à partir du 1er janvier 2000.

 

ppe

No niin! Joku muukin on huomannut:

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Useita+automalleja+poistettu+uuden+E10-...

Olisin toivonut alun alkaenkin hiukan kriittisempää suhtautumista esim. Autoliitolta uuden sekoitussuhteen luomiseen, koska jäi hiukan huono maku suuhun siitä miten E5 testattiin kuluttajilla salaa sekoittamalla etanolia St1:n polttoaineeseen. Naureskelin silloin itsekseni kun vanhempani väittivät autonsa toimivan huonosti aina St1:llä tankkaamisen jälkeen. Lopettivat sitten ko. asemalla tankkaamisen, mutta miten palaute tästä meni asioista päättäjille (vast: ei mitenkään) kun kukaan ei osannut edes kuvitella, että jotain kuluttajien huijausta on meneillään.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com