Moottoribensiiniä myytiin viime vuonna noin 2 240 miljoonaa litraa, mikä oli runsaat kaksi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Bensiinin myynti on ollut laskusuunnassa jo pidempään. Tekninen kehitys on pienentänyt autojen ominaiskulutusta ja samalla dieselkäyttöisten henkilöautojen suosio on kasvanut.
Dieselhenkilöautojen määrän kasvun ja talouden nousun ansiosta dieselöljyn myynti lisääntyi viime vuonna runsaat kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Dieselöljyä myytiin vajaat 2 800 miljoonaa litraa. Elinkeinoelämän kuljetukset ovat merkittävä dieselöljyn käyttäjäryhmä.
Nykyinen autoverotus suosii vähän polttoainetta kuluttavia autoja. Viime vuoden lopussa henkilöautoista 20,3 prosenttia oli Trafin tilaston mukaan dieselkäyttöisiä. Vuotta aiemmin dieselautojen osuus oli 18,7 prosenttia.
Huoltamoketjuilla kova kilpailu
Bensiinin myynnissä ABC, Neste Oil ja St1/Shell olivat lähes tasoissa. Sen sijaan Neste Oil oli kilpailijoitaan suurempi dieselin myynnin alueella. Kova kilpailu nakertaa kaikkien kannattavuutta, ja esimerkiksi S-ryhmä ilmoitti vuoden 2010 tilinpäätöksessään, että ABC-ketjun toiminta oli tappiolla.
Vuoden 2010 aikana toteutui järjestely, jossa Shell luopui Suomessa polttoaineiden myynnistä, ja toiminta siirtyi ST1-Energylle. Tästä syystä St1 -ketjun markkinaosuutta tulisikin tarkastella Shellin markkinaosuus mukaan lukien.
Vaikka Shell poistui markkinoilta, St1 sopi Shellin kanssa, että St1 saa käyttää ainakin viiden vuoden ajan Shellin logomerkkiä ja muita tunnuksia huoltoasemilla, jotka aikaisemmin olivat Shell-asemia.
Polttoaineiden hinnat olivat alimmillaan viime vuonna helmikuussa. Heti sen jälkeen hintaso nousi ja säilyi jokseenkin samalla tasolla syyskuun puoliväliin saakka. Lyhyen hintojen laskuvaiheen jälkeen hinnat kääntyivät uudelleen nousuun niin, että joulukuussa polttoaineiden hintojen korkein taso saavutettiin joulukuussa.
Vuoden 2011 tammikuussa hinnat nousivat edelleen hieman. Helmikuun hintataso on pysynyt jokseenkin samalla tasolla kuiin tammikuussa.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
1 kommenttiamuisti virkistämiseksi,,
1,599 eur ON 9,51 markkaa
Moniko ois tankannu auto jos pumpulla oin Hinta 9,50 Markkaa
eipä oo enää varaa ajaa autolla, etenkää tavella
Suomeen ON saatava hallitus, joka ei jatkuvasti lisää autoilijoiden (siis tavan ihmisten) taakkaa vuosi vuodelta lisää