Uusien versioiden merkinnät ovat tutut 523i, 525i ja 530i. Koneisiin tuli lisää tehoa, vaikka kulutusta onnistuttiin pienentämään reilusti. Toisen polven suorasuihkutus painaa pietsosähköisten suuttimien kautta polttoaineen palotilaan jopa 200 barin paineella. Kahdeksansylinteiset versiot 540i ja 550i ovat teknisesti lähes ennallaan. Niihinkin saadaan suorasuihkutus ennen pitkää.
Kuusisylinteiset dieselit (525d, 530d ja 535d) ovat erilaisista merkinnöistään huolimatta kaikki kolmilitraisia. Ohjauselektroniikan ohella eroja on ahtimissa, jolloin teholukemiksi mainitussa järjestyksessä kirjataan 145, 173 ja 210 kW (197, 235 ja 286 hv). Kevytmetallisen lohkon ansiosta painoa saatiin alas noin 20 kg. Ainoa nelisylinterinen (520d) jätettiin ennalleen.
Ajamamme 530i oli hieno peli. Kone vetää nöyrästi hyvin alhaisilla kierroksilla, ja auto lähtee kiihtymään isollakin vaihteella tuntuvasti. Voisi melkein luulla istuvansa turbossa. Tehoa on 10 kW (14 hv) enemmän kuin edeltäjässä.
Käsivaihteisen jälkeen on vuorossa automaatti. Kuusiportaisen automaatin päivitetty ohjausjärjestelmä takaa entistä nopeammat ja pehmeämmät vaihdot. Kun pykälät haluaa valita itse, sen voi tehdä joko vivulla tai ratista.
Automatiikka vaihtaa normaaliohjelmalla aikaisin isommalle taloudellisuuden maksimoimiseksi. Vastaavasti kaasua saa painaa melko syvälle, ennen kuin pienempi vaihde kytkeytyy.
Urheiluohjelma on kuin eri planeetalta. Elektroniikka muuttaa vaihtamishetken lisäksi kaasupolkimen toimintaa, jolloin auto hyökkää vihaisesti pienenkin kaasunhipaisun tuloksena. Isompi vaihde kytketään huomattavan myöhään.
Viitosen oman ajotietokoneen mukaan lenkin kulutus asettui lukemaan 7,9 l/100 km, vaikka mihinkään säästöön ei pyritty. Iso ja painava auto kulkee siis hämmästyttävän pienellä annoksella.
Koeajettavina oli vertailun vuoksi myös ”vanhoja” Viitosia. Siinä missä vanhan mallin ohjauksessa oli hieman tahmeutta, uudessa tunto oli kaiken aikaa hyvä. Uusi myös palauttaa aktiivisemmin kuin vanha.
Tuoreista lisävarusteista voisi mainita automaattivaihteiston yhteyteen saatavan aktiivisen vakionopeudensäätimen, joka pitää etäisyyden edellä olijoihin turvallisena. Laite hallitsee myös ruuhka-ajon: se pysäyttää ja kiihdyttää auton liikkeelle. Yli kolmen sekunnin pysäys tosin vaatii kuskilta kevyen kosketuksen kaasupolkimeen. Toinen lisuke on kaistavahti, joka ravistaa rattia, jos kaistaa vaihdetaan ilman vilkkua yli seitsemänkympin nopeuksissa.
Tuttuun tapaan sedanien rinnalla tarjotaan farkkuja. Osan malleista saa myös nelivetoisina, jolloin mallimerkintään lisätään x-kirjain.
| BMW 530i - faktat (suluissa automaatin arvot) |
|
| Iskutilavuus |
2 996 cm3 |
| Teho |
200 kW (272 hv)/6 700 r/min |
| Vääntö |
320 Nm/2 750 r/min |
| 0-100 km/h |
6,3 (6,5) s |
| Huippunopeus |
250 km/h |
| Yhdistetty EU-kulutus |
7,7 (7,5) l/100 km |
| Hinta |
67 000 (70 360) euroa |
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia