BMW jättää F1-sirkuksen

BMW-Sauber
Tykkää 1 Ei tykkää 0
Kommentit

0

MOOTTORIURHEILU | 29.7.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

BMW jättää F1-kilpa-areenat. Tämän vuoden sarja ajetaan kuitenkin ensiksi loppuun. Päätöstä perusteltiin BMW:n strategisillä tavoitteilla. Lisäksi BMW:n heikko menestys ja maailmanlaajuinen talouskriisi vaikuttivat päätökseen. Ennusmerkit päätöksestä oli luettavissa jo BMW:n puolivuotisjakson tuloksista. Aikaisemmin erittäin kannattava yhtiö tuottaa nyt tappiota.

BMW ilmoitti vetäytymisestä

BMW:n johto ilmoitti tänään Münchenissä, että yhtiö jättää F1-sarjan tämän vuoden 2009 päättyessä. F1-sarjan BMW:lle aiheuttamia kustannuksia ja saavutettua hyötyä arvioitiin BMW:n liiketoimintastrategian kannalta.

Premium-merkkejä arvioidaan lisääntyvästui kestävän kehityksen ja ympäristönäkökohtien perusteella. Tällä alueella BMW haluaa olla kehityksen kärjessä. BMW arvioi kaikkia projektejaan tältä lannalta. F1 ei ole yhtiölle keskeisimpiä seikkoja, yhtiön johdon edustaja ilmoitti.

BMW on  MM-sarjassa tällä hetkellä vasta kahdeksantena. Saksalaistallin kuljettajat  tällä kaudella ovat  puolalainen Robert Kubica ja saksalainen Nick Heidfeld.

BMW on nyt toinen F1-talli, joka jättää F1-sarjan. Honda teki samanlaisen päätöksen viime  joulukuussa. F1-toiminta myytiin uudelle Brawn GP-tallille, joka johtaa tämän vuoden F1-sarjaa.

BMW tuottaa tappiota

BMW:n päätös ei johdu pelkästään heikoista tuloksista F1-sarjassa. BMW-yhtymän taloudellinen tulos tämän vuoden ensimmäiseltä puolivuotisjaksolta jäi 13,4 % heikommaksi kuin vuosi sitten. Verot huomioiden puolivuotisjakson tulos osoitti 152 miljoonan euron tappiota,  kun vuosi sitten oltiin voitolla 487 miljoonaa euroa. Yhtiö ilmoitti keskittyvänsä puolivuotistulosta esitellessään keskittyvänsä rahoituskustannustensa pienentämiseen ja kustannussäästöihin.

TL-verkkotoimitus: tiedot BMW

Tykkää 1 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: BMW

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com