Sidonnaisuus omaan merkkiin
Jos tavallisilta autoista kiinnostuneilta kysyy, minkä merkin omistajien he uskoisivat olevan kaikkein voimakkaimmin kiinni omassa merkissään, usein saisi kuulla saman vastauksen BMW. Oikein, arvio pitää yhtä faktojen kanssa. BMW:n omistajien sidonnaisuus merkkiinsä on Suomessa korkein.
Mutta monelle aikamoinen yllätys on se, että miltei BMW:n tasolle yltää merkki, jonka ostamista tällä hetkellä pidetään autoista kiinnostuneidenkin keskuudessa hieman arveluttavana. Saabilla ajavat eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Eikä se ole ihme, sillä Saabilla ajavien merkkiuskollisuus on miltei BMW:n omistajien tasolla.
Premium-luokan merkit jylläävät Top 10-listalla niitä on peräti seitsemän. Tavallisimmista merkeistä tähän joukkoon yltävät vain Toyota, Subaru ja Ford.

Merkkisidonnaisuutta selvitettiin Tuulilasi-lehden Merkkien Merkki –tutkimuksen yhteydessä. Vastaajat olivat yksityishenkilöitä. Jokainen vastaaja kertoi omalta kohdaltaan, millä tavalla hänen merkkiuskollisuutensa on huomattu. Tutkimuksessa kartoitettiin myös, millainen on merkkiuskollisuuden yhteys ostopaikkauskollisuuteen ja huoltopaikkauskollisuuteen. Vastaajia oli yli 12 000.
Sidonnaisuusindeksi on muodostettu useista mittareista, joiden avulla selviää, kuinka vahvaa sitoutuminen on. Mukana on myös merkin suosittelu lähipiirissä oleville henkilöille sekä merkin fanittaminen facebookissa. Vastoin yleistä käsitystä autoilijat kertovat puhuvansa useammille ihmisille myönteisistä kuin kielteisistä kokemuksistaan sekä autosta että saamastaan palvelusta.
Merkin suosittelu ja myönteisten kokemusten levittäminen henkilökohtaisesti tapahtuu noin kolme kertaa laajemmalle joukolle kuin kielteisten seikkojen ottaminen puheeksi.
Netissä useilla keskustelupalstoilla käsitellään eri automerkkien jälleenmyyjien ja korjaamojen toimintatapoja usein hyvin kärjekkäästi ja huomattavasti useammin kielteisessä kuin myönteisessä valossa. Netin suurilta keskustelupalstoilta välittyvä kuva ei kuitenkaan vastaa kaikkea sitä todellisuutta, mikä autoilijoiden maailmassa eri automerkkeihin ja niiden tarjoamiin palveluihin liittyy. Luultavasti merkin omistajien henkilökohtaisesti kertomaa todellisuutta pidetään uskottavampana kuin netissä välittyvää kuvaa.
Tutkimusaineiston tuloksia esiteltiin Lojaalisuus-seminaarissa Helsingissä, Tutkimusaineisto koottiin Tuulilasi-lehden laajassa Merkkien Merkki -tutkimuksessa. Yhteistyöhankkeessa olivat mukana myös Loyalty House Oy ja Shop´In Research Oy. Loyalty House on aikaisemmin tutkinut asiakasuskollisuutta muilla toimialoilla. Nyt autoalan tuloksia voitiin ensimmäistä kertaa verrata muihin toimialoihin.
Monimerkkimyymälä haasteellinen toimintaympäristö
Merkkisidonnaisuuden kehittäminen Suomessa on haasteellisempaa kuin monissa muissa maissa. Meillä tyypillisesti autoliikkeet ovat monimerkkimyymälöitä. Syynä on markkinoiden koko. Ostajia on niin vähän, että yhden merkin myyminen ei riitä taloudellisesti kannattavan toiminnan pyörittämiseen, koska vaadittavat investoinnit ovat suuria.
Vain kaksi suurinta merkkiä, Toyota ja Volkswagen toimivat yhden merkin myyjinä. Tosin osa VW-liikkeistä on myös Audin myyjiä. Pienistä merkeistä Lexus ja Porsche toimivat myös vain yhden merkin edustajina. Niiden palvelut on kuitenkin rajattu vain yhteen tai kahteen myymälään.
Suomessa tavallisimmin autoliikkeet edustavat useita merkkejä, ja niistä eräillä on lähemmäs kahdenkymmenen merkin edustus. Tilanne on ainutlaatuinen Euroopassa.
Suurilla markkinoilla autojen valmistajat haluaisivat, että merkin edustaja toimii vain yhden merkin myyjänä ja huoltopalveluiden tuottajana. Se mahdollistaa helpommin asiakkuuksien kehittämisen siten, että merkin käyttäjä kokee tulevansa oikealla tavalla huomioon otetuksi.
Autojen valmistajat pyrkivät ohjaamaan yhä voimakkaammin uusien jälleenmyyjäsopimustensa ehdoilla sitä, millä tavalla merkin edustaja toimii. Asiasta väännetään kättä, kun ryhmäpoikkeusasetukseen ollaan pian tekemässä muutoksia. Vaikka autojen huoltotoiminnan alueella kilpailua vapautettiin EU-alueella, uusien autojen myynnin alueella autojen valmistajat haluavat nykyistä selvästi tiukempaa otetta jälleenmyyjiensä toimintaan. Monimerkkiedustuksielle haluttaisiin rajoituksia, ja autoliikkeen tulisi olla paljon nykyistä selvemmin yhden päämerkin edustaja.
Ryhmäpoikkeusasetusta koskevat muutokset käsitellään EU:n parlamentissä. Vahvan autoteollisuuden maissa (Saksa, Ranska, Englanti, Italia) kuunnellaan autonvalmistajien käsityksiä tarkoin.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
7 kommenttiaKenellähän tämäkin tutkimus on taas tehty.... Puuta heinää tulokset... Itse omistin aiemmin useamman BMW:n mutta ei ollut mikään kipu vaihtaa tämän listan "paskimpaan" autoon, eli chevrolettiin. Hyvin olen viihtynyt chevroletin parissa ja takaisin ei ole BMW paluuta, ellei bensa kallistu liikaa! Turhaa taas tutkittu ja rahaa heitetty kankkulan kaivoon... Yhtä hyvin oltaisiin voitu tutkia miten muurahaiset kiintyvät havunneulasiin pesässään...
Oma autoni on 1,5v. vanha ja toinen samanmerkkinen peräkkäin.Valintaan ei liittynyt mitään merkkiuskollisuutta, vaan oli huolellisen vertailun(mm.kulutus,ajo-ominaisuudet,tilat,jälleenmyyntiarvo)tulos.Kaikki autoni ennen nykyistä ovat olleet eri merkkisiä ja nyt tuntuukin kornilta,kun naapurini kutsui minua"????-mieheksi".Haluaisin minut muistettavan ihan muista asioista,kuin ajamastani automerkistä.Mielestäni ihmisellä ei ole "kaikki kotona", jos minäkuva muotoutuu jonkin automerkin mukaan ja ostetaan x-lippis,x-takki ja x-avaimenperä.
Itsekin olen tuon listan mukaan vajonnut autoasioissa vain alaspäin, ennen ajelin Mazdoilla, sitten vaihdoin Nissaniin ja nykyään alla on Suzuki :D
Olen aika monella autolla ajanut ja nyt alla ollut noin puolivuotta ensimmäinen bemarini ja ehkä pitää myöntää että minusta tuli heti merkkiuskollinen tai ainakin merkkifani. Luotettavuus ja Bemarin takaveto talvessa on tietenkin vielä arvoitus, mutta muuten 5-sarja on upea laitos. Äänettömyys ja alustan mukavuus yhdistettynä maukkaaseen ajettavuuteeen ja suoran kuutosen äänimaailmaan on jotain mitä en ollut aikaisemmin löytänyt.
Ja mitä Saabiin tulee, niin on siinäkin sitä jotain persoonallista luonnetta johon ihastui. Väkivahvat turbokoneet ja upea ergonomia maailman parhailla istuimilla. Että eiköhä melko hyvin pidä tuo listan kärki paikkaansa
Itsellä on nyt toinen uusi BMW käytössä. Ensimmäinen oli uutena ostettu 318i (E90), nyt on uusi X3 (F25). Ennen näitä on kokemusta Volvosta, Saabista ja Renaultistakin. BMW jatkuu omana merkkinä tulevaisuudessakin. BMW on varsin kallis auto kyllä, mutta laatu ja mukavuus ovat kohdallaan, samoin jälleenmyyntiarvo. Ja nykyisin myös polttoainetaloudellisuus on ihan omaa luokkaansa, mikä tuntuu etenkin nyt hieman isomman maasturin ylläpidossa myönteisenä asiana.
BMWssä mättää eniten hinta suhteessa siihen mitä sillä rahalla saa, parempia kokonaisuuksia saa halvemalla
Itselläni menossa jo toinen 3-sarjan BMW. Aivan mahtava ajettavuus yhdistettynä matalaan kulutukseen tekevät pelistä voittamattoman. Ajaminen aina yhtä nautintoa :) Työpäivän päätteeksi sitä oikein odottaa että pääsee rattiin ajelemaan!
Entisiä japsi- ja ranskiskotteroita ei tule ikävä. Suosittelen kokeilemaan kyseistä merkkiä :)