Ruotsissa matkailuautojen myynti on kasvamassa, ja perinteinen matkailuvaunumaa on muutoksessa. Matkailuautojen määrä kasvaa koko ajan. Ruotsi on tulossa samaan tilanteeseen, jossa Suomessa jo ollaan: autoja myydään enemmän kuin vaunuja.
Bürstner Sverige AB haluaa tehdä uuden matkailuauton hankkimisen aikaisempaa helpommaksi ja auton omistamisen ja käytön turvallisemmaksi. Siksi merkki päätti kehittää takuun ja palvelun paketin, joka on Ruotsin markkinoilla ylivoimainen.
Ostajat haluavat turvallisuutta. Siksi sitä päätettiin tarjota paketilla, joohon sisältyy:
Bürstner on Ruotsin eniten myyty matkailuautomerkki (tammi-elokuu 2008), yhteensä 385 autoa. Merkin myynti on lisääntynyt edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta 120 autoa eli 45 %. Matkailuautomarkkinat kasvoivat kokonaisuudessaan 12 %.
Myös vuosi 2007 oli Burstnerille erittäin nopean kasvun aikaa Ruotsissa. Ensirekisteröintimäärä kasvoi 50 %.
Kaikkiaan Ruotsiin tuodaan yli 40 asuntovaunumerkkiä. Eniten myytyihin kuuluvat Bürstnerin lisäksi Dethleffs ja Hobby. Autojen alustaratkaisuna on 80 % uusista autoista Fiat Ducato.
Bürstner kertoi viiden vuoden takuustaan syyskuun alkupuolella, juuri ennen Ruotsin suurinta uusien matkailuautojen messutapahtumaa Elmia-näyttelyä. Markkinajohtajan tarjous pakottaa kilpailijat varmasti pohtimaan omaa strategiaansa. Takuun myöntäminen sisältää sitä suurempia riskejä, mitä enemmän matkailuautossa on vikoja. Bürstner on kaikesta päätellen ollut vakuuttunut siitä, että sen valmistamissa tuotteissa vikoja ei juurikaan esiinny.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia