1
ETUSIVU AUTOT UUDET AUTOT

Cadillac Escalade

Ison ei välttämättä tarvitse olla kaunis, jotta sen huomioarvo olisi kohdallaan. Cadillac Escalade saa ihmisten kaulanikamat rutisemaan.

Iso hopeanvärinen maasturi seisoo ylhäisessä yksinäisyydessään avaralla parkkipaikalla. Se erottuu satojenkin metrien päästä kuin jykevä kerrostalo: olemus ei ole anteeksipyytävä tai nöyrä. Ilmeessä on katu-uskottavuutta, josta isotkin saksalais- tai aasialaismaasturit voivat vain haaveilla.


Escalade on SUV-buumin ruumiillistuma. Monen on ollut vaikea mieltää Chevy Tahoen serkkua Cadillaciksi tai Cayennea Porscheksi. Asiakkaat kuitenkin haluavat ympärilleen korotettua rautaa. Cadillac liittyi SUV-aaltoon vuonna 1999, eikä päätöstä ole tarvinnut katua. Escalade on haluttua tavaraa – amerikkalainen unelma, jonka saavuttamiseksi ollaan valmiita tekemään töitä.


Mallivuoden 2007 Escalade vie Caddya tyylikkäämpään suuntaan. Sillä ei vieläkään houkutella ns. vanhaa rahaa tai eurooppalaiseen makuun tottuneita tyyliniekkoja, mutta USA on täynnä nopeita rikastujia. Keula ja perä ovat tutun kulmikkaat, kylkilinja kuitenkin pelkistetyn toimiva.


Sisällä uusamerikkalaisuus jatkuu. Tilaa on yllin kyllin: keskikyynärnoja kävisi pingispöydästä. Yleisvaikutelma on ylellinen, sillä halvimmat muoviosat on jätetty edullisempien serkkujen huoleksi ja kojelautaan istutettu pieni jalopuumetsä. Laatuvaikutelma on siinäkin mielessä asiallinen, että ylimääräiset koristelisukkeet on jätetty pois.


Hallintalaitteet ovat hyvin ulottuvilla, ja tärkeimmät toiminnot – esimerkiksi vaihtaminen – näprätään suoraan ratista. Rattivaihde on lähes ainoa auton avolava-alkuperään viittaava piirre.


Let’s roll. Kyllä kelpaa, varsinkin kun alla rullaavat lisävarusteiset 22 tuuman kromivanteet.


Mukavaa kruisailua


Muskelijenkit hallitsivat Detroitin katukuvaa 1970-luvun alussa. Amerikanraudat ovat edelleen kovaa valuuttaa, mutta niiden tyyli on vaihtunut. Samalla kuuluisa Motown-soundi on muuttunut räpiksi.


Elämä Escaladen ratin takana on helppoa. Näkyvyyspuoli on kunnossa: kuski istuu sillä tasolla, mihin tavallinen henkilöauto loppuu. Yli kaksi ja puoli tonnia rautaa antaa ohjata itseään sormenpäätuntumalla, ja kuusipykäläinen automaattikin vaihtaa riittävän rivakasti. Möhkö on myös yllättävän ketterä, sillä kääntöympyrä jää alle 12 metriin.


6,2-litraiseksi kasvanut V8 on rauhallisesti risteillessä hiljainen, mutta sen voima odottaa vapautumistaan. Yli 400 hevosvoimaa on paljon, sillä reilut viisi metriä Detroitin terästä liikahtaa sataseen alle seitsemässä sekunnissa. Tämä saa kuskin suupielet poikamaiseen virneeseen – ennen kuin ympäristöarvot muistuvat mieleen. Vaikka moottori on edeltäjäänsä taloudellisempi, ekoautoksi Escaladesta ei ole. Hybridiversiokin antaa odottaa itseään.


Bensan hinnannousu vaikuttaa myös rapakon takana eniten duunareihin ja keskiluokkaan. Luksusmaastureihin vaikutus on vähäisempi. Siksi Escaledesta on tarjolla myös puoli metriä pidempi ESV-versio tosimiehille.


Meille riittää tämä pienempikin.


Isolla rahalla paljon rautaa


Rullaamme lopulta pitkin – osuvaa kyllä – Cadillac-katua. Se on oiva lopetuskohde Detroitin kierrokselle. Katua reunustavat hökkelitasolle vajonneet omakotitalot ja ruostuneet 80-luvun lopun jenkkiraudat. Kadun päästä löytyy hylätty liikerakennus, yksi tuhansista. Autokaupungin alennustila on käsittämätön.


Escalade ehtii seistä kuvauspaikalla vain pari minuuttia. Sitten paikalle kaartaa Chevy Suburban, josta hyppää ulos energinen rastatukka.


– What’s the problem?


Ei ongelmia. Selitämme motiivimme, ja mies esittäytyy kuubalaissyntyiseksi Paris Marshalliksi. Hän kertoo ostaneensa paikan hiljattain 40 000 dollarilla. Muutaman kuukauden kuluttua vietetään tuningpaja Motorcity Customsin avajaisia.


Marshall kertoo asukkaiden vihdoin ymmärtäneen, että Detroitin keskustan slummiutuminen voidaan pysäyttää vain omin voimin. Pako kuuluisan 8 Mile Roadin toiselle puolen ei ole ratkaisu. Vaihtoehdoksi käy ympäristön siivoaminen ja elämän palauttaminen keskustaan. Amerikkalainen unelma ei siis ole kuollut, vaikka se laahustaakin enää ontuen eteenpäin.


Haluaisimme uskoa Marshallin mahdollisuuksiin, mutta tunnelin päässä pilkottava valo on kovin heikko. Jotakin tilanteesta kertoo se, että koeajoautomme maksaa lisävarusteineen puolitoista kertaa enemmän kuin Parisin ostama talo…


Suomessa uusi Escalade kustantaa karvan yli 100 000 euroa. Sillä saa paljon rautaa, ylellisen varustelun ja monikäyttöauton, joka taipuu kahdeksanpaikkaisesta tila-autosta yli kolme kuutiota vetäväksi pakuksi. Auto käy myös vetopirssiksi, jolla pääsee hankalaankin paikkaan. Tähän nähden hankintasumma on maltillinen. Yli 400-heppaisia kilpailijoita ei ole tarjolla liikaa, ja niiden hinnat kipuavat helposti puolitoistakertaisiksi.


Ensimmäiset Escaladet saapuvat Suomeen marraskuussa.


Cadillac Escalade - faktat
Iskutilavuus 6 199 cm3
Teho 301 kW (409 hv)/5 700 r/min
Vääntö 565 Nm/4 400 r/min
0-100 km/h 6,8 s
Huippunopeus 170 km/h (raj.)
Yhdistetty EU-kulutus 16,2 l/100 km
Voimansiirto Takaveto, sähköisesti ohjattu neliveto, lamellikytkin jakaa voimaa 0:100 - 50:50 jaolla, kuusivaihteinen automaattivaihteisto.
Alusta Edessä kaksi päällekkäistä kolmiomaista tukivartta, kierrejousen ja putki-iskuvaimentimen yhdistelmä, kallistuksenvakain. Takana jäykkä taka-akseli, pitkittäiset ala- ja ylätukivarret, poikittainen reaktiosauva/tukivarsi, kierrejouset, putki-iskunvaimentimet ja kallistuksenvakain. Tehostettu hammastanko-ohjaus. Tuuletetut levyjarrut. ABS, luistonesto, ajonvakautus. Rengaskoko 265/65 R 18, lisävarusteena 285/45 R 22.
Mitat Pituus 5 145 mm, leveys 2 005 mm, korkeus 1 885 mm, akseliväli 2 945 mm. Raideleveys edessä/takana 1 732/1 702 mm. Maavara 229 mm. Tavaratila 478-3 085 l. Omamassa 2 645 kg.
Hinta Elegance: 104 790 e, Sport Luxury: 110 990 e.

Vesa Eskola
Lehdessä 10/2006

Uusimmat Cadillac vaihtoautot Autotalli.com verkkopalvelussa

Cadillac Escalade ESV Sport Luxury 6,2 V8 5-ov Automaatti

Neliveto, Automaattivaihteisto, Alv-vähennyskelpoinen, 1 omistaja, Täydellinen huoltokirja, Vähän ajettu, Suomi-auto, DVD navigaattori ja takanäk...

Hinta

85900 €

Vuosimalli

2009

Mittarilukema

45000 km

Cadillac Escalade Elegance 6,2 V8 5-ov Automaatti

Lamminkatu 7, Neliveto, Ilmastointiautomatiikka, Kattoluukku, sähkötoiminen, Vetokoukku, Aluvanteet, helmiäisvalkoinen, ABS-jarrut, Sivupeilien sä...

Hinta

99990 €

Vuosimalli

2009

Mittarilukema

26000 km

Cadillac Seville STS 4,6 V8 (A), KAIKKI VARUSTEET, HUIPPUHIENO, VÄHÄN JAETTU

Huoltokirja, Huippusiisti, Vähän ajettu, Navigointijärjestelmä, Xenon-valot, Nahkaverhoilu, Sähkösäätöiset istuimet muistilla, Ilmastointiaut...

Hinta

24950 €

Vuosimalli

2002

Mittarilukema

56000 km