Iso takaspoileri, levitykset, leveät matalaprofiilikumit, herkkuvanteet, lisää tehoa… Tavallisesta perheautosta saadaan hetkessä kaveripiirin kateuden kohde. Ei ihme, että tuning elää ja voi hyvin. Auto on yksilöllisyyden mitta siinä missä vaatteetkin.
Amerikkalaistunut ex-Daewoo tallaa samoja polkuja kuin niin moni autonvalmistaja sitä ennen. Pelkkiä perheautoja valmistamalla ei rikastuta. Jotta tuotteesta voidaan pyytää kunnon hinta, on imagon oltava kohdallaan: esimerkeistä käykööt saksalaiset premium-pelit ja urheiluautot.
Korean-Chevyn ensimmäinen askel merkkitietoisuuden kasvattamisessa oli osallistuminen vakioautojen MM-sarjaan. Menestys WTCC:ssä on antanut odottaa itseään, mutta jo pelkkä kilpaileminen Bemareiden, Alfojen ja Seatin joukossa on tuonut kohennusta imagoon. Seuraava askelkin on looginen: katu-uskottavuutta on hyödynnettävä.
Nubira R+ pohjautuu perusmalliin ja on samalla etäistä sukua WTCC-versiolle. Kyseessä on prototyyppi, jonka Chevyn urheiluosasto on kasannut katutestejä varten. Ensin valmistui sedan ja vuosi sitten Frankfurtin autonäyttelyssä esiteltiin farkku. Molemmat autot ovat viittä vaille valmiita, mutta tuotantopäätös antaa odottaa itseään.
Jousitusrakenteet ovat samat kuin perusversiossa, mutta iskunvaimentimia on tehostettu urheilullisempaan suuntaan. Myös 215/45 R 17 -renkaat muuttavat tuntumaa selvästi. Lisäksi alustaa on jäykennetty. R+ halaa tiukemmin tietä, madallusta on noin kolme senttiä. Myös raideleveyttä on kasvatettu sekä edessä että takana. Takajarruja ei ole muutettu oleellisesti, mutta edessä on isommat (325 mm) levyt sekä nelimäntäiset satulat.
Suurin muutos on tietysti konehuoneessa. Remmiahtimella 1,8 litran koneesta on kiristetty 50 ylimääräistä pollea: tehonlisäystä reilut 40 prosenttia. Maksimivääntö on kasvanut 165 newtonmetristä 230:een ja huippunopeus noussut 23 yksiköllä lukemaan 217. Vaihteisto on edelleen viisilovinen manuaali, mutta välityksiä on tihennetty vastaamaan lisätehoja. Pakosarjaa on muokattu sporttisemman äänen luomiseksi, ja myös putken pää on asianmukaisen näköinen. Sisällä muutokset näkyvät lähinnä kosmeettisina lisukkeina eli R+-logoina. Nahkaiset, tukevat etujakkarat istuvat hyvin kokonaisuuteen.
Ajossa muutokset tuntuvat heti. Pieni pyörittely Sveitsin alppiteillä jättää protosta positiivisen kuvan. R+ yllättää ominaisuuksillaan: fiilis vastaa hyvin ulkonäköä. Eri asia sitten, kuinka paljon muutokset maksaisivat kuluttajalle, ja riittäisikö potentiaalisia asiakkaita. Seuraamme tilannetta.
| Chevrolet Nubira R+ - faktat | |
| Iskutilavuus |
1 799 cm3
|
| Teho |
126 kW (172 hv)/6 000 r/min
|
| Vääntö |
230 Nm/4 900 r/min
|
| 0-100 km/h |
n. 8 s
|
| Huippunopeus |
217 km/h
|
| Yhdistetty EU-kulutus |
ei ilmoitettu
|
| Hinta |
ei myynnissä
|
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia