Avonaista PT Cruiseria on saatu odotella jonkin aikaa, sillä Chryslerilla ei oltu varmoja siitä, vetäisikö Cabrion myynti riittävän hyvin. Nykyisen tarkan markan talouden aikaan laskelmat ymmärtää, mutta olisin silti odottanut tehtaalta hieman enemmän rohkeutta päätöksen teossa. Kun tuotantopäätös lopulta tehtiin, varsinainen muutostyö viisiovisesta perusmallista kesti 18 kuukautta. Yhteisiä osia näiden kahden version välillä on vain 43 prosenttia – muu on uutta.
Suomeen tuleva versio on 2,4-litrainen turboahdettu GT. Pääsimme maistelemaan autoa lyhyen pätkän Andalucian sinisen taivaan alla. Tuosta hyvin vääntävästä moottorista enemmän tämän lehden sivulla 43. Koneen kylkiäisenä on aina Getragin valmistama viisivaihteinen manuaalilaatikko.
Katto aukeaa yksinkertaisesti. Yksi salvan vääntö ja napin painallus riittävät: rätti laskeutuu noin 10 sekunnissa. Homman voi tehdä myös hitaassa vauhdissa, eli käsijarrun päälle kytkemistä ei tarvita. Jos autolla ajetaan pidempi matka avonaisena, rätin päälle kannattaa vetää pölyyntymisen välttämiseksi suojus. Se pitää laittaa paikoilleen käsin – autosta pitää siis astua ulos. Tähän ei kulu paljon aikaa, mutta siitä on silti oma vaivansa.
Kun varsinkin eurooppalaisia hemmotellaan parhaillaan automaattisesti toimivilla kovakattoisilla avoautoilla (mm. Peugeot 307 CC ja Renault Megané Coupé-Cabriolet), rättikatto tuntuu yhtäkkiä hieman vanhahtavalta. Toisaalta se istuu kyllä paremmin PT:n retrohenkeen.
PT-projektin vetäjän Ginny Fischbachin mukaan he kyllä harkitsivat kovaakin kattoa, mutta ratkaisu olisi syönyt liikaa kallisarvoista tavaratilaa. Tässä mielessä rättikatto puoltaa paikkaansa. Varsinkin yhdessä 50/50-suhteessa alas käännettävien takaistuinten kanssa PT:n monitoimisuus on avoautoluokassa arvossaan. Esimerkiksi 307 CC:n ensikoeajon (TL 12/03) yhteydessä jäin kaipaamaan tavaratilan monikäyttöisyyttä.
Myös PT:n kaksi takaistuinpaikkaa saavat tässä kokoluokassa kehuja tiloistaan.
Suurimmat muutokset viisioviseen perusversioon verrattuna ovat takaovien puuttuminen ja B-pilarin kohdalle tullut kaari. Kaksiovisuus on tuonut oviin lisämittaa 18,5 senttiä, mikä tekee autoon nousun vaivattomaksi. Vaikka Cabrio on perusversiota noin kuusi senttiä matalampi, auto on edelleen korkeahko. Etuistuimille ei siis tarvitse pudottautua.
Minun silmiini Cabrion virtaviivaisempi ilme näyttää paremmalta kuin perus-Cruiserin. Cabrio on röyhkeämmän oloinen, mikä korostaa auton muuta muotoilua. Tähän verrattuna viisiovinen versio näyttää jostakin kulmista jopa aavistuksen kömpelöltä.
Myös auton rakenteissa on tapahtunut paljon. Koria on vahvistettu lukuisista kohdista, ja sen huomaa ajossa. Varsinkin jenkki-cabrioksi PT on yllättävän tukeva. Vaikka PT onkin mitä parhain kruisailuauto, se ei ole lulla. Tämä on positiivista, sillä 220-heppainen mylly tarjoaa riittävän sporttisen kyydin. GT-version jäykempi alusta ja vakiona olevat 17-tuumaiset 205/50-renkaat palvelevat nekin hyvin ajonautinnon saavuttamista. Lienee myös turha mainita, että Eurooppaan tulevien versioiden alustaa on rukattu vanhan mantereen teille paremmin istuvaksi.
Tukevuuden lisäksi myös auton äänieristykseen on panostettu – onnistuneesti. Keskustelu sujui maantienopeuksissakin ääntä korottamatta.
B-pilarin kaari on mielenkiintoinen visuaalinen jippo. Kaarella on tehtaan edustajien mukaan kuitenkin myös käytännöllinen rooli: se vähentää ilman pyörteilyä auton takaosassa. Takapenkkiläisten jakaus ei siis sotkeennu pahasti kuin vasta moottoritienopeuksissa.
Retrohenki jakaa tällä hetkellä mielipiteitä maailmalla. Toisten mielestä se on jo out, toiset taas puolustavat persoonallisia ratkaisuja. Suomen katukuvassa PT Cruisereita ei liiaksi näy, joten ainakaan vielä en usko ihmisten kyllästyneen auton muotoihin. On parempi, että auto jakaa voimakkaasti mielipiteitä kuin että se on tylsä. Miten kauan jenkkien retrotyylillä sitten pärjätään? Sen näyttää aika.
Chryslerillakin asiaa pohditaan tällä hetkellä voimakkaasti. Päätöksiä seuraavan sukupolven PT:n suhteen pitäisi kohta tehdä, mutta ainakin koeajotilaisuuden päätteeksi tehtaan edustajat sanoivat vielä miettivänsä vaihtoehtoja. Päätöksen vaikeuden ymmärtää.
| Chrysler PT Cruiser Cabrio - faktat | |
| Iskutilavuus |
2 429 cm3
|
| Teho |
164 kW (220 hv)/5 100 r/min
|
| Vääntö |
332 Nm/2 400 r/min
|
| 0-100 km/h |
7,6 s
|
| Huippunopeus |
200 km/h
|
| Yhdistetty EU-kulutus |
ei ilmoitettu
|
| Hinta |
hinta-arvio n. 40 000 euroa
|
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia