Chrysler Sebring 2.0 LE M5

Sebringin mahtava kromimaski ei jätä epäselväksi, mistä auto on kotoisin. Ritilän näkyvyyttä on entisestään korostettu siirtämällä rekisterikilpi alemmaksi (vertaa koeajo TL 8/03).

Muutenkin auto tarjoaa näyttävyyttä koko rahalla. Loiva tuulilasi ulottuu poikkeuksellisen eteen, mikä luo persoonallista ilmettä. Suuntaus on nykyään väistymässä: toukokuussa Suomeen saapuvan takavetoisen Chrysler 300C:n keula on pitkä ja tuulilasi pysty.

Jenkkiautoissa on totuttu runsaaseen varustetasoon. Sebringistäkin löytyy tässä hintaluokassa harvinaisempia heebeleitä. Kuljettajan istuin säätyy sähköllä, taustapeili himmenee automaattisesti ja vakionopeuden säädin helpottaa matka-ajoa.

Toisaalta automaattisen ilmastoinnin ja ajonvakautuksen puute ihmetyttää. Purnaamme myös valomuistin puuttumisesta. Kojelaudan ilme poikkeaa eurooppalaisista mm. siten, että turhan monet katkaisimet ovat valaisemattomia.

Penkin säätöjä voi kehua: reisitukea on kerrankin tarpeeksi. 190-senttinen kuljettaja liu’uttaa istuimen taka-asentoonsa, mutta tila riittää hyvin.

Liikkeelle lähtö sujuu helposti, mutta huomio kiinnittyy klonksuvaan vaihteensiirtoon. Moottorijarrutuksessa esiintyvä ulinakaan ei nosta laatuvaikutelmaa. Konserttiin yhtyy kylmänä dieselmäisesti rohiseva moottori.

Ajotuntuma on talvirenkailla hieman etäinen, eikä suuntavakavuus ole paras mahdollinen. Kaupunkiajo sujuu isoksi autoksi näppärästi.

Neloskone liikuttaa 1 500-kiloista Sebringiä vaivattomasti. Silti ulkomuodon välittämä viesti on hieman ristiriidassa ominaisuuksien kanssa. Jenkeissä tällainen auto on varustettu 2,7-litraisella veekutosella ja automaatilla, jotka maksavat meillä 5 100 euroa.

Suosittelemme em. satsausta – jos reilut pari litraa korkeampi yhdistetty kulutus ei hirvitä. Kaksilitraisen versioon tomaatin saa ilman lisähintaa, mutta suorituskyky jää selvästi vaatimattomammaksi.

Jussi SaarinenLehdessä 3/2004