Citroën C4: Varaslähtö Pariisiin

citroenC42_1_602x278
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

UUDET AUTOT | 15.6.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Syksyn autokisa alkoi jo kesäkuun alussa, kun Citroën julkisti seuraavan sukupolven C4-mallinsa.

Tuntuu kuin olisi kulunut kauemminkin aikaa siitä, kun Citroën korvasi kulmikkaan Xsara-mallin sämpylänmuotoisella C4:llä. Kuusi vuotta sitten esitelty C4 oli todella uusi nimeään myöten, ja heivasi ysäriedeltäjänsä vauhdilla autohistorian lehdille. Sama vahva sukupolvenvaihdos oli tehty astetta ylemmässä keskiluokassa jo 2000-luvun alussa, kun särmikäs Xantia vaihtui pehmeänpyöreään C5-malliin.

Kun C5 sitten uusittiin syksyllä 2007, muodonmuutos ei ollut enää yhtä selvä – nimi säilyi, ja autokin näytti päällisin puolin liki entiseltä. Vasta klassinen temppu – vanhan mallin ajaminen vierelle – paljasti, että linjoja ja etenkin sisustusta oli muokattu yllättävänkin vahvasti.

Julkisuuskisan ykkössija tavoitteena

Nyt on sitten taas alemman keskiluokan Sitruunan vuoro uusiutua. Citroën pisti uuden C4-mallin ensikuvat eetteriin jo kesäkuun 1. päivänä, vaikka auton virallinen ensiesittely on vasta Pariisin autonäyttelyssä ensi lokakuussa. Näin haluttiin epäilemättä kiilata uutiskisassa suoraan paalupaikalle.
Aivan kuten C5, myös C4 on pikasilmäyksellä säilyttänyt entisen olemuksensa. Kaareva kattolinja, lyhyempi taka- kuin etuylitys – mitäs uutta tässä nyt oikein onkaan?

Huolellisempi tarkastelu tuottaa kuitenkin eroja. Esimerkiksi luiska sammakkokeula korvattu pystymmällä, C5-mäisellä ja selvästi korkeammalla maskilla. Korin sämpylämäisyyttä on myös rikottu sekä konepeltiin että kylkiin tehdyillä terävillä pokkauksilla sekä aiempaa selvemmin katkaistulla peräosalla.

Paketti on ihan tyylikäs ja sopusuhtainen, mutta vanhan C4:n persoonallisuutta jää hieman kaipaamaan. Tähän Citroënilla on varauduttu, sillä aistikkaampi DS4-sisarmalli näkee päivänvalon ensi vuonna – siis aivan sama kaava kuin hiljattain C3/DS3-kombinaation kanssa. Sitä, onko tuleva DS4 kolmi- vai viisiovinen, ei ole vielä kerrottu.

Ensi keväänä Suomeen saapuva C4 on kutakuinkin saman kokoinen kuin edeltäjänsä – toki pieni turpoaminen kuuluu nykyautomaailmassa asiaan. Pituus on kasvanut viitisen senttiä (nyt 4 329 mm), leveys kaksi (1 789 mm) ja korkeus kolme cm (1 491–1 516 mm). Akseliväli on 2 608 mm eli tismalleen sama kuin edeltäjässä.

Varustus on nykyaikainen: C4 sisältää parhaimmillaan mm. mäkilähtöavustimen, sähköisen seisontajarrun, kaista- ja katvevahdit sekä tuplaksenonit kaarrevaloineen. Lisäksi eko-ohjelma opettaa kuskia pihistämään polttoainetta.

Tuttua tekniikkaa

Moottori- ja vaihteistovalikoima on tuttua PSA-tavaraa. Bensakoneet koostuvat 1,4- (95 hv) ja 1,6-litraisista (120 hv) vapaastihengittävistä sekä 1,6-litraisesta ahdetusta koneesta (156 hv). Pienitehoisimmassa käytetään viisivaihteista manuaalia, turbossa kuusipykäläistä automatisoitua vaihteistoa. Keskimmäiseen myllyyn tarjotaan myös perinteistä nelinopeuksista automaattia viisivaihteisen manuaalin rinnalla.

Dieselpuolella valmistusohjelmaan tulee kaksi tehopainosta 1.6 HDi:stä (90 ja 110 hv) sekä 2.0 HDi (150 hv). Manuaalivaihteita on tässä järjestyksessä viisi, kuusi ja kuusi. Molemmat 1,6-litraiset saa myös e-HDi-versiona, jossa viherhöysteenä ovat robottivaihteisto, moottorin sammutusautomatiikka sekä jarrutusenergian talteenotto. Tällä kombinaatiolla päästään CO2-arvoon 109 g/km, ja myöhemmin hiilidioksidimäärän luvataan painuvan 99 g/km tasoon.

Toden teolla päästöjen kimppuun käydään dieselhybridillä, jota odotellaan uuteen C4:ään jo ensi vuonna. Sitä ennen tuo sähkövoimala tulee auttamaan Peugeot 3008:n kulkua.

Bensiinimallien tekniikkaa

MALLI C4
VTi 95
C4
VTi 120
C4 VTi
120 GPL
C4
VTi 120
C4
THP 155
Polttoneste 95E 95E 95E /
Nestekaasu
95E 95E
MOOTTORI 1 360 cm3 1 587 cm3 1 587 cm3 1 587 cm3 1 587 cm3
Teho kW/hv 72/95 88/120 88/120,
kaasulla ei ilm.
88/120 115 / 156
OHJAUS Muuttuva tehostus
VAIHTEISTO M5 M5 M5 A4 BMP6
ALUSTA  
Etuakselisto Joustintuet, kolmiomaiset alatukivarret
Taka-akselisto Yhdysheiluriakselisto, kierrejouset
JARRUT ABS + EBD + BAS vakiona
Edessä / takana Tuuletetut levyt / levyt
MITAT JA TILAVUUDET  
Pituus mm 4329
Leveys mm 1789
Korkeus mm 1491–1516
Akseliväli mm 2608
Tavaratila l VDA 408
MASSA  
Omamassa kg 1200–1275 1205–1280 1295–1370 1270–1345 1275–1350
SUORITUSKYKY  
Huippunopeus km/h 182 193 214
0–100 km/h s 10,8 8,7
KULUTUS/PÄÄSTÖT                  
Renkaat 15" ja 16" 17" 15" ja 16" 17" ja 18" 16" 17" 16" 17 ja 18"
Yhdistetty kulutus
l/100 km
6,2 6,3 6,3 6,4
CO2 g/km 140 143 143 146 159 162 145 148

Dieselmallien tekniikkaa

MALLI C4 HDi
90 FAP
C4 e-HDi
90 FAP
C4 HDi
110 FAP
C4 e-HDi
110 FAP
C4 HDi
150 FAP
Polttoneste Diesel Diesel Diesel Diesel Diesel
MOOTTORI 1 560 cm3 1 560 cm3 1 560 cm3 1 560 cm3 1 997 cm3
Teho kW/hv 68/92 68/92 82/112 82/112 110/150
OHJAUS Muuttuva tehostus
VAIHTEISTO M5 BMP6 M6 BMP6 M6
ALUSTA  
Etuakselisto Joustintuet, kolmiomaiset alatukivarret
Taka-akselisto Yhdysheiluriakselisto, kierrejouset
JARRUT ABS + EBD + BAS vakiona
Edessä / takana Tuuletetut levyt / levyt
MITAT JA TILAVUUDET  
Pituus mm 4329
Leveys mm 1789
Korkeus mm 1491–1516
Akseliväli mm 2608
Tavaratila l VDA 408
MASSA  
Omamassa kg 1205–1280 1290–1365 1275–1350 1290–1365 1320–1395
SUORITUSKYKY  
Huippunopeus km/h 180 190 190 207
0–100 km/h s 12,9 11,3 11,2 8,6
KULUTUS/PÄÄSTÖT  
Rengaskoko 15 ja 16" 17" 15 ja 16" 17 ja 18" 16" 17 ja 18" 16" 17 ja 18"
Yhdistetty kulutus
l/100 km
4,2 4,3 4,6 4,2 4,4 4,9 5,0
CO2 g/km 110 113 99 119 122 109 114 127 130

TL-verkkotoimitus / Jussi Saarinen

citroenC42_takaviisto
Uuden viisiovisen C4:n perä on pystympi kuin edeltäjässä.
Uuden viisiovisen C4:n perä on pystympi kuin edeltäjässä.
citroenC42_ohjaamo
Ohjauspyörässä on palattu tavanomaiseen, turvatyyny ja keskiön kytkimet kääntyvät ohjauspyörän mukana.
Ohjauspyörässä on palattu tavanomaiseen, turvatyyny ja keskiön kytkimet kääntyvät ohjauspyörän mukana.

citroenC42_lasikatto
Lasikatto kuuluu nykyisin PSA:n automallien lisävarustelistalle.
Lasikatto kuuluu nykyisin PSA:n automallien lisävarustelistalle.
citroenC42_kattopalkki
C4:ssä on kotelopalkki poikittain tuulilasin yläreunassa erottamassa sen lasikatosta.
C4:ssä on kotelopalkki poikittain tuulilasin yläreunassa erottamassa sen lasikatosta.

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Avainsanat: citroen

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com