Uusi yhtenäinen Delta-verkosto palvelee nyt 40 toimipaikassa. Se ja tarjoaa yhtenäistä, mutta kuitenkin paikallisiin olosuhteisiin sopivaa palvelua. Alfa Romeo, Fiat, Iveco, Lada ja Kia ovat Deltan itsensä maahantuomia merkkejä. Lisäksi ketju tarjoaa palvelua myös kahdeksan muun merkin asiakkaille, joita eri toimipaikoissa ovat Ford, Opel, Daewoo, Mazda, Seat, Saab, Hyundai ja Suzuki.
Delta-konserni on hankkinut omistukseensa jo runsaan vuoden aikana yhteensä 15 autotaloa. Niiden myötä konserniin on tullut 300 uutta työntekijää. Uusien yhtiöiden ja liiketoimintakauppojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 140 miljoonaa euroa.
Yhtenäinen konsepti, paikallisuus ja tarvittaessa muitakin merkkejä
Konsernin toimitusjohtaja Risto Leppänen totesi tiedotustilaisuudessa Helsingissä: "Valitsimme paikkakunnittain jälleenmyyjän, jolla on luja suhde asiakaskuntaansa. Haluamme tuottaa heille vakioidun ketjukonseptin avulla samantasoista palvelua koko maassa. Matalan organisaatiorakenteen ja tietoteknisesti erittäin kehittyneen yhtenäisen verkoston ansiosta asiakkaille koituu palvelusta mahdollisimman pienet kulut.
Paikallisuudesta ei tingitä. Esimerkkinä Delta-ketjun johto viittasi Forssan TT-Autoon. Yritys siirtyi Delta-Auton omistukseen. Sen kannattavuus on ollut erinomainen. Fiati on Forssan talousalueen myydyin automerkki. Sen markikinaosuus on suurempi kuin Toyotalla ja Volkswagenilla.
Delta-konsernin maahantuomia merkkejä myyvät vain omassa omistuksessa olevat jälleenmyyjät. Näillä autoliikkeillä on kuitenkin paikkakuntakohtaisesti mahdollisuus myydä muitakin merkkejä. "Sen ansiosta olemme vieläkin vahvempia, koska meillä on useita tukijalkoja", Leppänen kertoi. Autokaupan kasvun ja yritysostojen kautta Delta-konserni aikoo olla yksi alan viidestä suurimmasta tekijästä vuoteen 2007 mennessä.
Delta-konserni
Delta-konserniin kuuluu emoyhtiön Delta Motor Group Oy:n lisäksi kolme maahantuontiyhtiötä: Delta Motor Oy, Kia Motors Finland Oy ja Delta Trucks Oy. Tällä hetkellä konserni omistaa useita vähittäiskauppayhtiöitä, jotka tullaan yhdistämään lähivuosina kahteen rypäleeseen: Etelä-Suomen Delta-Autoja johtaa toimitusjohtaja Timo Sirén ja muu osa maasta on toimitusjohtaja Pekka Tenhovuoren vastuualueella.
Delta-konsernissa on noin 750 työntekijää ja vuoden 2004 arvioitu liikevaihto on noin 350 miljoonaa euroa.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia