Muhkeat ulkomuodot antavat odottaa Nitrolta varsinaista äijätyyliä. Muotoilijat eivät ole edes yrittäneet käyttää äärimittojen jokaista senttiä matkustamon hyväksi. Pullistetut lokasuojat, massiiviset puskurit ja jykevä etugrilli korostavat suuren auton maskuliinisuutta.
Edessä tilaa on pitkäkinttuisellekin tarpeeksi. Keskikonsoli on varsin leveä, mutta lääniä löytyy riittävästi asennon vaihtelemiseen. Ohjaamo tuntuu alkuun karulta ja muoviselta, mutta hetken istuskelun jälkeen ajatukset kääntyvät käytännöllisyyteen. Tarvittavat namiskuukkelit löytyvät helposti, eikä varustelussakaan jää kaipaamaan mitään erityistä.
Ulkoapäin Nitroa tarkateltaessa luulisi, että äärimittojen arviointi on hankalaa. Kuljettajan paikalta näkyvyys on kuitenkin varsin hyvä kaikkiin suuntiin, ja myös laakean konepellin nurkat erottuvat vaivatta. Syitä on kaksi: pelti on lähes vaakatasossa ja pysty tuulilasi lähellä kuljettajaa, joten kojelauta ei peitä näkyvyyttä.
Takaistuimellekin mahtuu hyvin, vaikka reisituki onkin hieman niukanlainen. Kolme keskimittaista eli 180-senttistä matkustajaa mahtuu väljästi samankokoisten etumatkaajien taakse.
Suurempien ja painavampien tavaroiden lastaamista konttiin on helpotettu huomattavasti tavaratilan Load ’n go -pohjalevyllä. Tukevan muovisen pohjalevyn saa nykäistyä kiskoja pitkin lähes 50 senttiä ulospäin. Tukevuuden puolesta puhuu se, että levyn luvataan kestävän 180 kilon kuorman, joten kodinkoneiden lastaaminen ei ole ongelma. Varsin korkealle nostokynnykselle ei uusi innovaatiokaan voi mitään, vaikka helpottaakin kuormaamista oleellisesti, kun nyyttiä ei tarvitse kurotella selkä mutkalla kontin perukoille.
VM Motorin yhteispaineruiskutuksella ja välijäähdyttimellä varustettu nelisylinterinen turbodiesel antaa Nitrolle riittävän suorituskyvyn, vaikka automaattivaihteisto viivytteleekin hieman liikkeellelähdön alkumetreillä ja kadunkulmissa. Dieselin käyntiääni kantautuu voimakkaasti kiihdytettäessä karheana ohjaamoon, mutta tasanopeudella ääni rauhoittuu.
Bensakonetta kaipaileva voi valita konehuoneeseen nelilitraisen veekuutosen. Sillä saa enemmän tunteeseen vetoavaa ääntä ja ilmoitetusta 0–100 km/h kiihtyvyydestä kaksi sekuntia pois. Yhdistetty EU-kulutus kasvaa vastaavasti yli 20 %, ja kaupunkinormikulutuksessa lisäystä on jo lähes kolmannes.
Tien päällä jätti saa monet kookkaatkin farkut ja tila-autot näyttämään pieniltä. Taajamassa pyöriteltäessä kevyt ohjaus ja mukavan pehmeä jousitus tekevät ajamisesta leppoisaa. Epätasaisuudet saavat korin hieman keinumaan, mutta eivät kiusaavan paljon. Hidastetöyssyjen ylittäminen sallitulla nopeudella ei tuota ongelmia: töyssy keinauttaa koria muutaman kerran pehmeästi, mutta ylimääräisistä rapinoista ei ole pelkoa.
Nitron kuljettaja saa päättää vetotavan. Helpommassa kelissä on käytettävä aina takavetoa, ja vain huonoihin olosuhteisiin tarkoitetun nelivedon saa kytkettyä päälle keskikonsolista. Kytkimen kääntäminen liittää sähköisesti etuvetopyörästön hammaspyörän jakovaihteistossa, joten voimajako on nelivedolla aina 50:50.
Sähköinen kytkentä ei siis tarkoita mitään sähköohjattuja lamellikytkimiä, vaan voima luikertaa kiinteästi akselien välillä hammaskosketusten avulla. Tällaisessa tapauksessa nelivedon kytkeminen tekee kääntyilemisestä kankeampaa, mutta kukapa nelivetoa edes tarvitsee parkkihalleissa.
Sen tarve tulee yleensä vasta huonommassa maastossa, jossa Nitro kulkee vaivatta, vaikka akseleilla ei olekaan poikittaislukituksia. Lukitusvaikutus saadaan aikaiseksi ajonvakautuksen eli jarrujen avulla.
| Dodge Nitro 2.8 CRD A5 4x4 - faktat | |
| Iskutilavuus |
2 768 cm3 |
| Teho |
130 kW (177 hv)/3 800 r/min |
| Vääntö |
460 Nm/2 000 r/min |
| 0-100 km/h |
10,5 s |
| Huippunopeus |
182 km/h |
| Yhdistetty EU-kulutus |
9,4 l/100 km |
| CO2-päästö |
250 g/km |
| Käyttövoimavero |
655,20 euroa/vuosi |
| Hinta |
44 990 euroa |
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia