Tuulilasin Ekoauto -vertailu käynnistettiin vuonna 1996. Tänä vuonna titteli jaetaan näin ollen kuudennentoista kerran. Aikaisempina 15 kertana tittelin on kuitenkin voittanut 17 automallia.
Ekoauto-tittelistä kilpailee useampi automalli, jotka ajetaan pitkällä maantielenkillä sekä kaupunkiajossa. Maantieajo ajetaan lisäksi kahdesti. Syynä on se, että haluamme nähdä, millainen vaikutus kuorman lisäämisellä on auton kulutukseen.
Aikaisemmin Ekoauton valinnassa huomio kiinnitettiin pienikokoisiin autoihin, sillä niiden polttoaineenkulutus oli pelkästään autojen teknisiä tietoja paperilla tarkastelemalla pienin. Mutta onneksi autojen kehitys on laajentanut näkökulmaa. Käyttötarkoitus on lisääntyvästi otettu huomioon.Viime vuosina olemme pyrkineet etsimään autoja siten, että myös käyttötarkoitus otetaan huomioon. Esimerkiksi vuonna 2004 huomion kohteena olivat keskikokoiset perheautot. Voittajaksi selvisi VW Passat.
Kilpailun luonteeseen kuuluu, että samasta mallisarjasta otetaan mukaan vain yksi ehdokas. Vuonna 2006 mukana oli Toyota Aygo.
Lopputulos oli kuitenkin yllättävä. Voittajiksi julistettiin kolme autoa: Citroën C1, Peigeot 107 ja Toyota Aygo. Miksi ihmeessä?

Kaikki kolme autoa valmistuvat samassa tehtaassa Tsekissä. Kyseessä on yhteistyöauto, jonka takana ovat PSA (Peugeot-Citroën) ja Toyota. Autojen valmistamiseksi mainitut kolme merkkiä rakensivat Tsekkiin uuden autotehtaan. Siellä valmistetaan auto, joka teknisesti on samanlainen riippumatta siitä, mikä on auton keulalla oleva logomerkki. On autoissa pieniä eroavuuksia, mutta autojen tekniikka on samanlainen.
Jouduimme yllättävään tilanteeseen, joka ratkaistiin siten, että voittajia olikin kolme.
Vuosien 1996-2010 aikana Toyota on pokannut Ekoauto-tittelin kuusi kertaa. Volkswagen-konsernin merkit ovat saaneet samoin viisi kiinniitystä, mutta ne jakautuvat eri merkeille. Volkswagen on saanut voiton kaksi kertaa, Seat, Audi ja Skoda kukin yhden kerran. Kahden voiton merkkejä ovat Citroën ja Opel. Honda voittii tittelin vuonna 1997.


esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia