Nettiin räätälöityä palvelua
Autoquake.com on Englannin suurin käytettyjä autoja netissä myyvä portaali. Sen myyntipalvelun kautta ostetaan koko ajan kasvava osuus käytetyistä autoista siten, ettei asiakas käy koeajamassa autoa lainkaan. Käytetyn auton ostaminen netistä yleistyy, ja ostajat pitävät tällaista ostamisen muotoa sekä vaivattomana että turvallisena.
Autoquake on kehittänyt myyntipalvelunsa nettiin yksityisostajille sopiviksi. Ostajalla on esimerkiksi 7 päivän ajan oikeus perua kauppa, jos auto ei vastaakaan odotuksia. Tällainen lupaus lisää luottamusta sekä myyjään että autoon. Netistä autonsa ostaneista 98 % on pitänyt auton, ja vain 2 % on halunnut rahat takaisin, kertoo Autoquake.
Runsaasti informaatiota -netissä
Ostamista helpottaa se, että myynnissä olevasta autosta on netissä 40 valokuvaa. Niiden avulla ostajaa mahdollisesti kiinnostava autoyksilö esitellään sekä ulkoa että sisältä. Lisäksi autoon liittyy erittäin runsaasti muutakin informaatiota. Niinpä nettiostaja saa kuvien kera tiedot auton mahdollisista kolhuista. Huoltohistoria on tietysti kerrottu seikkaperäisesti.
Autoquake.com valitsee tarkoin autot, jotka se hyväksyy palveluun myytäväksi. Niinpä yritys ei myy ”kiertopalkintoja”. Palveluun kelpuutetut autot on saatu myyntiin suurilta leasing-yhtiöiltä ja yrityksiltä, joilla on hyvin paljon autoja. Auton ilmestymistä nettiin tarjolle edeltää auton seikkaperäinen tekninen läpikäynti.

Autoquake.comilla ei ole myymälää. Sen myymälä on netistä löytyvä monipuolinen palvelu. Yrityksellä on autojen asiakastoimituksia varten kaksi pistettä, toinen Birminghamissa ja toinen Leedsissä. Jos asiakas haluaa, auto toimitetaan kotiin. Tästä aiheutuva kustannus on keskimäärin 150 puntaa. Hinta riippuu toimitusetäisyydestä, ja ostaja voi netissä tutkia, mitä hänen kotiosoitteeseensa auton toimitus tulee maksamaan.
Jos kuitenkin haluaa noutaa auton itse luovutuspisteestä, se on. Myös auton koeajaminen on mahdollista, mutta ensiksi auto on varattava netissä.

Autoihin liittyy asiakkaan valinnan mukaan 1, 2 tai 3 vuoden takuu. Takuu on maksullinen palvelu, jonka hinta riippuu auton ajokilometrimäärästä sekä halutun takuun kattavuudesta. Lyhin eli vuoden takuu annetaan autoille, joilla on jo ajettu yli 100 000 kilometriä. Kolmen vuoden takuu maksaa halvimmillaan 55 penceä päivässä (noin 70 senttiä päivä) eli hieman yli 250 euroa vuodessa.
Autoquake kilpailee myös hinnoilla. Se lupaa, että sen myymät autot ovat noin 10 % halvempia kuin suurien autoliikkeiden myymälöissä. Hinnat on valmiiksi tingitty, eikä niistä anneta alennuksia. Mutta Autoquake tarjoaa jatkuvasti autoja myös erikoistarjouksilla, jolloin hinta on poikkeuksellisen edullinen.
Autoquake.com tarjoaa luonnollisesti ostajalle myös rahoitus- ja vakuutuspalveluja.
Autoquake lupaa tarjota autoliikkeitä parempaa palvelua. Yksi kilpailueduista on aukioloaika. Nettikauppa on avoinna 365 päivää vuodessa vuorokauden kaikkina aikoina.
http://www.autoquake.com/used-cars
http://www.autoquake.com/used-volkswagen-golf/2.0-gt-tdi-5dr-diesel-manu...
http://www.autoquake.com/used-volkswagen-golf/2.0-gt-tdi-5dr-diesel-manu...
Yrityksen nimi viittaa järistykseen. Se ei ole sattumaa. Autoquake toteaa nettisivustollaan, että se on tullut järisyttämään autokaupan perinteisiä toimintatapoja.
Jorma Viitanen
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
1 kommenttia