Elektronisesta ajovakausjärjestelmästä käytetään ESP-lyhenteen lisäksi englanninkielistä nimitystä Electronic Stability Control eli ESC. On lyhenne sitten ESP tai ESC, sen pitäisi EU-komissio, Kansainvälisen autoliiton FIA ja Euro NCAPin mukaan olla vakiovarusteena jokaisessa autossa.
Valitse ajonvakautus!
Choose ESC! -kampanjan tavoitteena on lisätä ESP:in osuutta uusissa autoissa. Kampanjan edustajat varoittivat ajonvakautuksen liian hitaasta leviämisestä. Jos vauhti ei parane, tavoite puolittaa liikenteessä kuolleiden lukumäärä Euroopassa vuodesta 2001 vuoteen 2010 mennessä 25 000 henkeen jää saavuttamatta.
Asiantuntijat kuvaavat tätä Boschin kehittämää ja vuonna 1995 ensi kertaa sarjavalmistukseen otettua aktiivista ajoturvallisuusjärjestelmää tekniikaksi, joka tarjoaa parhaan lisäsuojan matkustajille sitten turvavyön kehittämisen.
Lukuisat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että vähintään 40 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista johtuu siitä, että auto on joutunut luisuun. Tutkimusten mukaan ESP pienentää luistovaaraa jopa 80 prosenttia.
Yksistään Euroopassa voitaisiin ajonvakautuksen kattavan käyttöönoton myötä säästää joka vuosi 4 000 liikenteen kuolonuhria ja välttyä 100 000 ihmisen loukkaantumiselta, kertoo Kölnin yliopiston uusi kansantaloudellinen tutkimus. Tuore tutkimus vahvistaa lisäksi, että ESP:in kattavan käyttöönoton kustannukset olisivat huomattavasti alhaisemmat, kuin mitkä ovat niiden onnettomuuksien seurauskustannukset, jotka ESP voisi estää.
Tällä hetkellä vain 42 prosentissa kaikista uusista EU:n alueella rekisteröidyistä autoista on ajonvakautus. Etenkin pienikokoisista autoista ja osittain myös keskikokoluokan autoista ESP vielä puuttuu.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia