ESP-tietämys lisääntymässä

230298
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

TEKNIIKKA | 9.2.2007
toimitus TL-verkkotoimitus

Joka toinen eurooppalainen autoilija on kuullut ESP-järjestelmästä, mutta maiden välillä on merkittäviä eroja. Euroopan kattavan tutkimuksen mukaan saksalaisautoilijat ovat parhaiten perillä aktiivisista turvajärjestelmistä.

Autoa ostaessaan autoilijat kiinnittävät jopa enemmän huomiota turvallisuuteen kuin polttoaineen kulutukseen tai hintaan. Ilmiö on havaittavissa tuoreessa Boschin Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Belgiassa ja Alankomaissa teettämässä tutkimuksessa.

Etenkin tietämys aktiivisista turvajärjestelmistä, jotka auttavat ehkäisemään onnettomuuksia, on selvästi lisääntymässä. Esimerkiksi joka toinen eurooppalainen autoilija on kuullut ajonvakautuksesta, josta yleisimmin käytetään lyhennettä ESP (Electronic Stability Program).

Luku on merkittävästi suurempi kuin vuonna 2004, jolloin ESP oli tuttu vain 39 prosentille. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista 3 000 henkilöstä yhdisti kuitenkin yhä auton turvallisuustekijät pääosin passiivisiin turvajärjestelmiin, joiden tarkoituksena on lieventää onnettomuuksien seurauksia.

Passiiviset turvajärjestelmät aktiivisia tunnetumpia

Kun tutkittavia pyydettiin nimeämään auton turvajärjestelmiä, useimmat vastaajat mainitsivat ensin turvatyynyt ja turvavyöt sekä pitivät niitä tärkeimpinä turvajärjestelminä.

Aktiiviset turvajärjestelmät, kuten lukkiutumattomat ABS-jarrut ja ESP-ajonvakautus, mainitaan edelleen huomattavasti harvemmin. Kun vastaajilta kuitenkin kysyttiin erityisesti näistä järjestelmistä, tutkimuksen mukaan 92 prosenttia tuntee ABS-järjestelmän ja ESP on tuttu 54 prosentille. Lisäksi noin kolmasosa ESP-järjestelmän tuntevista vastaajista osasi selittää oikein sen toiminnan ja hyödyt.

Yksi tärkeimmistä tulokseen vaikuttaneista tekijöistä on se, että saksalaisautoilijoiden keskuudessa tuntemus on tavallista, kun taas muissa Euroopan maissa se ei ole yhtä yleistä.

Boschin Alustajärjestelmät Control -divisioonan pääjohtaja Herbert Hemming kommentoi kehitystä toteamalla, että Länsi-Euroopassa ABS on ollut vakiovarustus kaikissa uusissa autoissa 3,5 tonniin asti heinäkuusta 2004 alkaen, ja siksi järjestelmä on nykyisin tunnettu.

– Olisi toivottavaa, että ESP-järjestelmästä tulisi yhtä tunnettu. Etenkin subcompact-kokoluokan autoissa ESP on edelleen saatavana vain lisävarusteena, jos lainkaan. Autoilijoiden olisi kuitenkin tunnettava vaihtoehdon edut, jotta he haluaisivat valita sen autoa ostaessaan, Hemming sanoo.

eSafety Aware!

Euroopan komissio aikoo parantaa tietoutta ESP-järjestelmän eduista vähentääkseen liikennekuolemien määrää Euroopassa. Tähän tarkoitukseen on kehitetty eSafety Aware! -tiedotusohjelma, joka käynnistettiin syyskuussa 2006. Sen tarkoituksena on kiinnittää entistä enemmän yleisön huomiota autojen nykyaikaisiin turvajärjestelmiin.

Tämän tiedotusohjelman ensimmäisenä aiheena on tämän vuoden alussa ESP. Tietämyksen lisäksi saatavuus on tärkeää, jotta järjestelmä saataisiin käyttöön mahdollisimman laajalti.

Siksi useat tahot kuten Saksan vakuutusyhtiöiden keskusliitto GDV, englantilainen autovakuutuskorjaustutkimuskeskus Thatcham ja ruotsalainen vakuutusyhtiö Folksam yrittävät saada ESP-järjestelmää vakiovarusteeksi kaikkiin uusiin autoihin. Yhdysvalloissa on jo päästy asiassa pidemmälle: kansallinen tieturvallisuuselin (The National Highway Traffic Safety Authority, NHTSA) suunnittelee ESP-järjestelmää pakolliseksi uusiin autoihin vuodesta 2008 lähtien.

TL-verkkotoimitus, lähde Bosch

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com