EU vaatii tekstiviestittelyn lopettamista autolla ajettaessa

Touch-scree,jpg
Tykkää 3 Ei tykkää 5
Kommentit

9

LIIKENNE | 21.10.2011
toimitus TL-verkkotoimitus

Euroopan parlamentti päätti syyskuun 27. päivänä toimenpiteistä, joilla halutaan parantaa liikenneturvallisuutta. Yksi keinoista on tekstiviestin vastaanottamisen ja lähettämisen sekä internetin käytön kieltäminen ajon aikana. Nyt myös ruotsalaiskuljettajat saadaan kuriin.

 

Tekstiviestittely ajon aikana - ruotsalaismääräysten erikoisuus

Ruotsissa ei liikennemääräyksillä ole tähän mennessä selkeästi kielletty autoilijoita lukemasta tai lähettämästä tekstiviestejä ajon aikana. Eikä netissä surffailukaan ole kiellettyä. Houkutus varsinkin jälkimmäiseen kasvaa koko ajan, kun autonvalmistajat tuovat kojetauluun suurikokoisen inforuudun.  Sen ansiosta tekstiviestien, sähköpostin ja netin katselu on aikaisempaa helpompaa  -  jopa ajon aikana. 

EU:n parlamentti päätti syyskuussa lukuisista toimenpiteistä, joilla halutaan parantaa liikenneturvallisuutta. Yksi toimenpiteistä on sms-viestien kirjoittelu ja lukeminen ajon aikana. Myös netissä surffailu kuuluu samaan liikenneturvallisuutta vaarantaviin toimiin. Kuljettajan tulee ajon aikana keskittyä ajamiseen, ei muuhun.

Ruotsin Motormännen, eli paikallinen autoilijoiden etujärjestö (Autoliitto), suhtautuu asiaan hyvin myönteisesti. Heidän vaatimuksensa on, että sms-viestin lukeminen, kirjoittelu, lähettäminen ja netissä surffaaminen kielletään kuljettajalta tämän ajaessa autoa.

Kieltoa perustellaan onnettomuusriskin huomattavalla kasvamisella. Tekstiviestin kirjoittaminen ajon aikana lisää onnettomusuriskin 23-kertaiseksi. Se vastaa tilannetta, jossa kuljettaja ajaisi huomattavan kovassa kännissä.

Tilanne on erikoinen. Ruotsi on Euroopan liikenneturvallisuuden alueella ykkönen, mutta matkapuhelimen käyttöä koskevien määräysten alueella maa on Euroopan häntäpäässä.

Tykkää 3 Ei tykkää 5

Kommentit

9 kommenttia
Vierailija

Tämäkin on kansalaisen itsensä päätettävissä oleva asia. Tähänkään ei tarvita mitään koneistoa kieltämään taas asioita.

Vierailija
The Jape

Hienoa että EU:ssa ollaan joskus huolissaan ihan asiastakin...

jekki

Viimeinen lause kertoo paljon toimittajan virkamiesajatusmaailmasta.

"Ruotsi on Euroopan liikenneturvallisuuden alueella ykkönen, mutta matkapuhelimen käyttöä koskevien määräysten alueella maa on Euroopan häntäpäässä"

 

Ikinä tällaiset kiellot/määräykset ei ole ihmisten käytökseen vaikuttaneet ainakaan niin kuin tavoitellaan.

 

Fakta kylläkin on, että varsinkin kosketusnäyttöluureilla on TODELLA vaarallista näpyttää viestiä ajaessa. Vanhalla näppäinkapulalla pystyi kirjoittamaan virheettömän viestin yhdellä kädellä taskussa. Monta kertaa on meinannu kaistatila loppua kännykkää näprätessä.

Vierailia

Ei järkevä kuljettaja näpyttele kännykällä viestejä ajonaikana. Itse opin jo autoninfo tietoja selatessa mitä siitä voi seurata, pientareella jo hiekkaropisi kun tajusin tilanteen,auton hallinnan olevan tärkein juttu ajonaikana. Kun känny alkaa hälyttää silmät etsii heti sopivaa pysähdyspaikkaa, pussipysäkkiä ym, sitten on helppo keskittyä puheluun.

Ei ne lakipykälät poista asennevikoja

Eikö jo aikojen alusta saakka tieliikennelaissa sanota jotenkin että 'kaikenlaisten ajoa häiritsevien laitteiden käyttö ajon aikana on kielletty'. Miks helkkarissa joka laitteen jokainen toiminto pitää erikseen laissa mainita? Tällä menolla pitää aina lisätä uusia pykäliä uusien medialaitteiden esiintymisten tahdissa.

Onko tosiaan kaikki ihmiset tulossa samanlaisiksi idiooteiksi kuin ameriikassa, jossa 'jos asia ei ole erikseen kielletty, on se sallittu'

Vierailija

Kyllä ne varmaan on erikseen mainittava SMS:t sun muut kieltolistalle, suurin osa kun näyttää tulkitsevan lakia niin että kännykän, tabletin tms räplääminen ei ole ajoa häiritsevää käyttöä. Päivittäin kaupungin keskustassa ajavana niitä katse jossain alaviistossa yhdellä kädellä 25km/h ajavia tai hädin tuskin liikennevaloista liikkeellepääseviä tai risteyksestä 90 asteen mutkaan mahtuvia riittää minuutin välein - eivät toki mielestään häiritse tai vaaranna mitään...

Handsfreehin puhuminen vielä menettelee jos homma rajoittuu yhdellä napilla langattomaan (!) handsfreehin vastaamiseen mutta kaikkinainen näppäily ja näyttöjen tutkiminen kyllä selkeästi heikentää ajosuoritusta. Puhuminenkin varmaan marginaalisesti vie keskittymistä mutta jos sen rajoittamiseen mennään niin sitten pitää naapuripenkin matkustajan kanssa keskustelukin varmaan kieltää (itse olen saanut ylinopeussakot kun en tarkkaillut liikennemerkkejä jutustellessani kanssamatkustajan kanssa)

Vierailija

Miksei meikkaamista auton ratissa ole kielletty vai onko tässä femakkolandiassa kaikki mitä naiset keksivät tehdä aina oikein ja sallittua...

Vierailija

Ei meikkaaminenkaan ole sallittua, järkeä saa käyttää (jos sitä nyt on?). Kiire pois koska elämä loppuu meiltä kaikilta 100% varmuudella joku päivä. Kukaan pakota töitä tekemään ratissa ja jos pakottaa niin terve menoa järkevämpään työpaikkaan. Myyntimiehet ovat monesti näitä tolloja jotka läppäreitäkin autossa käyttää, tollo mikä tollo.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com