Euroopan Investointipankki hyväksyy Spykerin Saabin omistajaksi

Saab-Spyker-osto
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 25.1.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

General Motorsin sekoilu Saabin myymisessä on päättymässä. Saab saatetaan myydä hollantilaiselle Spykerille. Tälläkin kerralla asiaan liittyy runsaasti huhuja, eikä varmuutta asiasta vielä ole saatu. Yksi huhuista oli, että Euroopan Investointipankki on luvannut Saabille rahoituksen. Ruotsin hallitus puolestaan on valmis takaamaan Saabille myönnettävän lainan, jos kauppa syntyy. EB:n apulaispääjohtaja Eva Srejber kuitenkin ilmoitti, että pankki ei ole tehnyt asiasta päätöstä.

Tietoja Saabin myymisen uusimmasta käänteestä alkoi tihkua julkisuuteen jo eilen.  Spykerin toimitusjohtaja Victor Muller on ollut koko viikonlopun Tukholmassa. Neuvotteluja eri osapuolten kesken on käyty, mutta Spykerin toimitusjohtaja ei ole halunnut antaa asiasta tietoja kesken prosessin.

Vaikka lehdistössä kerrotaan varmana tietona, että Euroopan Investointipankki olisi hyväksynyt Saabille rahoituksen ja Ruotsin hallitus olisi myöntänyt lainalle vakuuden, pankin varatoimitusjohtaja Eva Srejber on kiistänyt  tiedot lainan myöntämisestä. Asiasta ei ole tehty päätöstä, hän on todennut.

Ruotsin elinkeinoministeriöstä Hans G Pettersson  totesi, että Ruotsin hallitus kokoontuu tänään iltapäivällä, ja luultavasti lainatakuita koskeva asia on silloin myös käsiteltävänä. Pettersson ei halunnut sanoa mitään siitä, onko Saab myyty Spykerille vai ei.

Spykerin odotetaan pitävän asian vuoksi lehdistötilaisuuden tänään iltapäivällä. Samoin GM:n odotetaan varmistavan omalla tiedotteellaan kaupan syntyneen.

GM ilmeisesti edellytti, että Spykerin venäläiset omistajat eivät tulisi mukaan Saabin omistajiksi. Tältä osin rahoittajapiirissä on tehty muutos.

AIkaisemmasta viisastuneena kukaan ei halua sanoa Saabista mitään varmaa, ennen kuin kaikki kauppaan liittyvät palaset on saatu kohdalleen ja varmistettua.

Saabin tehtailla Trollhättanissa työntekijät eivät ole kuulleet mitään Saabia koskevan kaupan varmistumisesta.

Saab -kauppa venyy ja vanuu

Saab-kauppaa ei ole edelleenkään vahvistettu. Lehdistössä liikkuneiden tietojen mukaan Euroopan Investointipankki olisi valmis myöntämään Spykerin edellyttämän Saabin lainahakemuksen,  ja Ruotsin hallitus olisi valmis tekemään myönteisen päätöksen lainaan liittyvän takauksen antamisesta. Pankin varapääjohtaja Eva Srejberin mukana päätöstä ei ole vieöä tehty. 

Nyt iltapäivän aikana on selvinnyt, että Ruotsin hallitus ei käsitellyt kokouksessaan lainkaan Saabin lainahakemusta. Lainatakuut annetaan, jos GM myy Saabin Spykerille. Neuvottelut GM:n ja Spykerin välillä jatkuvat edelleen.

GM:n hallitus kokoontuu Detroitissa tänään kello 17.30 (sikäläistä aikaa). Kokoukseen osallistuu myös GM:n toimitusjohtaja. Saabin tiedotusosastolla ei tiedetä, onko Saabin myyminen Spykerille kokouksen asialistalla.

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Saab

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com