EY:n komission kirje autoverotuksesta Suomelle

234708
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 17.1.2006
toimitus TL-verkkotoimitus

Suomen autoverotusta koskevaa kirjettä, jonka EY:n komissio lähetti Suomelle ennen joulua, ei vielä toistaiseksi ole julkaistu. Koska kirje on julkinen asiakirja, ja aikaa sen lähettämisestä on kulunut yli kuukausi, olemme päättäneet julkaista sen.

Seuraavassa kirje on kopioituna. Teknisistä syistä emme ole vielä ennättäneet kirjoittaa kirjettä siistiin muotoon. Mitä luultavimmin sama asiakirja ilmestyy aikanaan esimerkiksi valtioneuvoston nettisivuille.

Kirjeen sisältö on jaettu oheisessa ruudukossa eri tavoin sivuiksi, kuin mitä alkuperäisessä kirjeessä oli tehty. Asian tärkeyden vuoksi katsoimme kuitenkin perustelluksi, että kirje julkaistaan nopeasti. Korvaamme alla olevan ruudukon selkeäsanaisella tekstillä, kun kirje on saatu siirrettyä sähköiseen muotoon.

Kirjeen teksti on jaettu ruudukon kuviin. Kuvat avautuvat klikkaamalla suuremmiksi, ja kuvan alareunassa on nuolinäppäin, jonka avulla pääsee helpommin liikkumaan kuvasta toiseen. Olemme pahoillamme, ettei teksti ole selkeämmin luettavissa, mutta sille seikalle emme voineet mitään. Ehkä sisällön kiinnostavuus korvaa lukijan vaivannäön.


Jorma Viitanen

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com