Ferrarin tulos v. 2009 lähes ennallaan

Ferrari maantiella
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 16.2.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Vaikka vuosi 2009 oli autojen valmistajille taloudellisesti tuskallinen ja ylellisten urheiluautojen markkinat putosivat 35 %, Ferrari ylsi varsin hyvään tulokseen.

Markkinoiden putoaminen vaikutti Ferrariin muita vähemmän

Kun automarkkinat sakkasivat vuonna 2009 finanssikriisin seurauksena, moni valmistaja menetti kannattavuutensa. Autojen myyntimäärät putosivat tuntuvasti. Kustannuksia leikkaamallakaan ei kyetty saamaan taloutta tasapainoon. .

Ylellisten urheiluautojen markkinat supistuivat maailmanlaajuisesti noin 35 %. Ferrarin myynti putosi kuitenkin vain 5 %,. Niinpä merkin markkinaosuus kasvoi noin 10 prosenttiyksiköllä. Useilla kehittyvien maiden markkinoilla Ferrarin myynti jopa kasvoi.

Ferrarin liikevaihto vuonna 2009 oli noin 1,8 miljardia euroa (-7 % edellisvuoteen verrattuna). Operatiivinen voitto oli 245 miljoonaa euroa (341 miljoonaa vuonna 2008). Tulosta heikensivät myynnin rakenteen muutos sekä valuuttakursseissa tapahtuneet muutokset. Yhtiön sisäisin toimenpitein kustannustehokkuutta parannettiin.

Ferrari sijoitti 18,5 % myyntituloistaan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Se rahoitettiin kokonaan Ferrarin omin varoin. Ympäristöseikkojen huomioon ottaminen Ferrarin valmistamissa autoissa sai yhä suuremman huomion. Autojen CO2-päästöjä kyettiin  pudottamaan 15 %. Tavoitteena on 25-30 % paremman polttoainetalouden saavuttaminen vuden 2010 loppuun mennessä.

Ferrarin tärkein myyntialue on Pohjois-Amerikka. Siellä autoja myytiin 1467 kappaletta. Määrä jäi noin 200 kappaletta edellisvuotta pienemmäksi. Koko Euroopassa Ferrareita myytiin 2 752 kappaletta. Määrä jäi 6 % pienemmäksi kuin vuonna 2008. Suurimmat maat olivat Italia (655 autoa) ja Saksa (644 autoa).

Ferrarin toimitukset kasvoivat Keski-Id’ässä, Aasian Tyynenmeren alueella ja Kiinassa. Japani oli Ferrarin viidenneksi suurin markkina. Siellä myynti supistui 8 %.

Ferrari California oli yksi Ferrarin menestyksen avaimista. Sen ostajista 60 % ei ole aikaisemmin omistanut Ferraria. Uuden Ferrari 458:n asiakastoimitukset ovat vastikään alkaneet, eivätkä luvut näy vuoden 2009 myyntiluvuissa. Kiinnostus mallisarjaa kohtaan on ollut hyvin suuri kaikkialla maailmassa.

Suomessa ei rekisteröity vuonna 2009 yhtään uutta Ferraria. Vuonna 2008 sen sijaan niitä meni rekisteriin 7 kappaletta.

TL-verkkotoimitus/JV, tiedot Ferrari

Ferrari 458

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Ferrari
Avainsanat: Ferrari

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com