Fiat vaatii Chryslerin työntekijöiden etujen leikkaamista

Fiat_Chrysler
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 15.4.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

Vielä kaksi viikkoa sitten näytti selvältä, että Fiatista tulee Chryslerin suurin yksittäinen omistaja 40 prosentin osuudella. Osuus kutistui 30 prosenttiin, mutta sekin olisi riittänyt Fiatille, kunhan muista seikoista sovitaan. Niihin kuuluu vaatimus Chryslerin työntekijöiden etuihin liittyvistä sitoumuksista. Ne eivät Fiatin mielestä voi olla parempia kuin muissa amerikkalaisissa autoja valmistavissa yhtiöissä. Se ei näytäö sopivan työntekijöille.

Ota tai jätä -tilanne

Fiatin ja Chryslerin välinen sopimus saattaa jäädä syntymättä! Asia selviää Fiatin pääjohtaja Sergio Marcionnen haastattelusta. jonka julkaisi  tänään 15.4.2009 kanadalainen nettilehti Globe and Mail.

 Pääjohtaja Marcionne toteaa haastattelussa, että huhtikuun loppuun saakka Chryslerin työntekijöillä on mahdollisuus hyväksyä etuja koskeva tuntuva leikkaus. Jos työntekijöiden ammattijärjestö ei siihen suostu, Fiat on jopa valmis vetäytymään yhteistyöhankkeesta. ”Eikä siitä asiasta ole vähäisintäkään epäselvyyttä. Fiat ei sitoudu yritykseen, jonka tulevaisuudessa ei näy lainkaan valonpilkahdusta tulevasta”.

Fiatin pääjohtajan arvioi todennäköisyyttän sopimuksen synnystä. Se on nyt vain 50 %. ”Pulmana on neuvottelut työntekijäpuolen kanssa  ja erityisesti kanadalaisten työntekijöiden suhtautuminen asiaan”. Marcionne pitää työntekijäpuolen asennetta jäykkänä ja arvelee, että ”työntekijät eivät vieläkään näytä tunnistavan olosuhteiden ja asioiden tilaa oikein. Nyt ollaan viimeisellä rajalla”.

Marcionne kertoo haastattelussa olevan mahdollista, että hänestä tulisi yhteistyöyhtiön uusi toimitusjohtaja. Marcionnen mukaan titteli ei kuitenkaan ole hänelle tärkeä asia. ”Sen sijaan sillä on ratkaiseva merkitys, että minua kuunnellaan”.

Jos sopimus syntyy, ja Marcionnesta tulisi Chryslerin pääjohtaja, hän joutuisi jakamaan aikansa Chryslerin ja Fiatin kesken. Tällainen tilanne ei ole niin pulmallinen kuin aluksi ajatellaan. Marcionnella on nimittäin sekä iItalian että Kanadan kansalaisuus, ja hän puhuu erinomaista englantia. Syynä on se, että hän työskenteli 10 vuotta Kanadassa saatuaan päätökseen yliopistotutkinnot sekä Torontossa että Ontariossa USA:ssa.

USA:n  hallituksen edustajat ovat varoittaneet, että Chrysler ajautuu konkurssiin, jos se ei saa solmittua omistuksellista yhteistyösopimusta Fiatin kanssa. Varoitus merkitsee mitä ilmeisimmin sitä, että valtion tukli Chryslerille tulisi loppumaan. Jos sen sijaan sopimus osakejärjestelystä syntyy, USA:n hallitus on valmis takaamaan 6 mijardin dollarin lisäluototuksen Chryslerille. Rahoittaja saattaa vaatia myös, että se valitsee yhtiön toimitusjohtajan ja hallitukseen tulevat henkilöt. jenkeille saattaa olla vaikeaa hyväksyä italialainen/kanadalainen pääjohtajaksi.

Tähän mennessä USA:n hallitus on myöntänyt lainarahoitusta Chrsylerille 4 miljardia ja Kanadan hallitus yhden miljardin dollarin edestä.

Fiat ja Chysler neuvottelevat parhaillaan autoteollisuuden työntekijäjärjestön edustajien kanssa  siitä, kuinka voitaisiin alentaa Chryslerin 10 miljardin dollarin vastuita työntekijöitten terveydenhoitomenojen rahoittamisessa.
 

fiat_logo
Fiatin omistama Alfa Romeo poistui USA:n markkinoilta 1980-luvun loppupuolella. Syynä olivat valtavat tappiot, jotka toiminta aiheutti Alfalle ja Fiatille. Nyt Fiat hakee Chrysler-allianssista suurtuotannon etuja ja pääsyä jenkkimarkkinoille.
Fiatin omistama Alfa Romeo poistui USA:n markkinoilta 1980-luvun loppupuolella. Syynä olivat valtavat tappiot, jotka toiminta aiheutti Alfalle ja Fiatille. Nyt Fiat hakee Chrysler-allianssista suurtuotannon etuja ja pääsyä jenkkimarkkinoille.
Chrysler_logo

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Juttuun liittyvät autot: Chrysler

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com