Fiatista Chrysler- ja Chryslerista Fiat-valmistaja

Fiat-Chrysler
Tykkää 0 Ei tykkää 1
Kommentit

0

AUTOMARKKINAT | 23.4.2010
toimitus TL-verkkotoimitus

Fiatin ja Chryslerin yhteistyö tiivistyy. Ristikkäistä autojen valmistamista lisätään osana yhtiöiden kasvavaa yhteistyötä. Paljon syvällisemmin yhteistyö tapahtuu autojen kehitystyön ja ostotoimintojen alueilla. Tavoitteena on suurtuotannon etujen hyödyntäminen kummankin osapuolen hyödyksi.

Fiatin ja Chryslerin pääjohtaja Sergio Marchionne kertoi Fiatin 5-vuotisohjelmasta Torinossa. Hän piti perusteettomina viime aikoina esitettyjä arvioita, joissa Fiatin ja Chryslerin tulevaisuutta on pidetty epävarmana. Marchionnen mielestä Fiatin tulevaisuuteen skeptisesti suhtautuvat eivät ole selvillä siitä, miten Fiatin ja Chryslerin yhteistyö syvenee ja kuinka tulokset alkavat pian näkyä myös konkreettisesti markkinoilla.

Fiat jakautuu kahdeksi yhtiöksi

Fiatin autoteollisuustoiminnan kehittäminen vaatii, että Fiat -konsernissa autoteollisuus eriytetään kokonaan ryhmän muusta teollisesta toiminasta. Kumpikin osa tulee muodostamaan oman yhtiönsä, jonka osakkeet noteerataan pörssissä. Yhtiöittäminen viedään loppuun vuoden 2010 loppuun mennessä edellyttäen, että taloudellinen tilanne säilyy vakaana.

Fiatin jakaminen on edellytys sille, että Fiat voi syventää toimintoja Chryslerin kanssa. Tavoitteena on , että Fiat-Chrysler valmistaa vuonna 2014 yhteensä 6 miljoonaa autoa vuodessa.

Fiatin teollinen toiminta sisältää Fiatin teollisuusyhtiön (Fiat Industries Spa), CNH -traktoreiden ja maatalouskoneiden valmistamisen, Ivecon, FPT Industries-yksikön sekä meriteollisuuden.

Fiat Autoon kuuluu Fiat, Alfa Romeo, Lancia ja Maserati tuotemerkit sekä 85 % osuus Ferrarista. Fiatin autoteollisuuden liikevaihto tulee olemaan 64 miljardia euroa vuoteen 2014 mennessä, kun taas Fiat Industries - yhtiön liikevaihto tulee nousemaan 29 miljardiin euroon. Kummankin yhtiön osakkeet noteerataan Milanon pörssissä. Nykyisen Fiat konsernin erittämisessä Fiatin nykyisen osakkeen omistaja saa yhden osakkeen kummassakin yhtiössä. Suunnitelma on hyväksyttävä Fiatin yhtiökokouksessa. Yhtiön merkittävin omistaja Agnellin suku on suunniotelman jo hyväksynyt.

Fiatin ja Chryslerin yhteistoimintaa lisätään

Marchionne myönsi, että Fiatin ja Chryslerin liiketoimintaa täytyy edelleen kehittää. Mutta on selvää, että ilman Chrysleria Fiatin tulevaisuus olisi hyvin erilainen kuin nyt.  Yhteistyön painopistealueita ovat autojen kehitystyö ja ostotoiminta. Mutta myös autojen valnmistuksessa yhteistyötä lisätään. Suunnitelma ei sen sijaan edellytä, että Fiatin ja Chrysler fuusioidaan.

Fiatin nykyinen 20 % osuus Chryslerista on saatu korvauksena teknoliogiasta ja liiketoiminnan tieto-taidosta, jota Fiat on antanut Chryslerille. Fiatin suunnitelmana on nostaa omistusosuuttaan 35 %:iin seuraavien kahden vuoden kuluessa. On kuitenkin mahdollista, että Fiatin- ja Chryslerin kilpailukykyä joudutaan lisäämään myös uusien yhteistyösuhteiden avulla..

Fiat ryhtyy valmistamaan kahta Chryslerin mallisarjaa Italiassa. Toinen autoista on seuraavan sukupolven Sebring. Seuraavien viiden vuoden aikana Fiat tuo markkinoille 34 uutta mallia. Niistä 13 tullaan valmistamaan Pohjois-Amerikassa.

FIAT:
 

  • Vuonna 2012 Fiat ryhtyy valmistamaan Italiassa uutta pienehköä sedania. Autoa myydään USA:ssa Chryslerin nimellä.
  • Fiat 500 tuodaan myyntiin USA:ssa neljänä eri versiona: hatchback. avoauto ja mallisarjasta kehitetty 4-ovinen tila-auto sekä Abarth. Autot valmistetaan Meksikossa.

Fiat Professional –tavara-automallistoa laajennetaan. Chryslerin valmistama Ram pickup tulee Fiatin mallistoon vuonna 2012.


 CHRYSLER:

  • Chrysler saattaa ryhtyä tuomaan Pohjois-Amerikkaan Serbiassa valmistettavaa  Fiatin pikkuautoa, jota myydään sekä Chryslerin että Dodgen merkeillä.
  • Chrysler ryhtyy tuomaan Eurooppaan Meksikossa valmistettavia Dodge- Journey-kaupunkimaastureita. Euroopassa autoa myydään Fiatin tuotemerkillä.
  • Vuonna 2013 Fiat ryhtyy valmistamaan Torinossa keskikokoista konttiperäistä autoa, jonka ensisijainen valmistuspaikka on Pohjois-Amerikassa. Fiatin sisältä saatujen tietojen mukaan auto on Chrysler Sebring. Italiassa valmisuspaikkana on Torinossa sijaitsevat Mirafiorin tehtaat. Samassa tehtaassa valmistetaan myös Alfa Romeo Giulia sedanit ja farmarit.  

ALFA ROMEO:

  • Alfa Romeo tuodaan Pohjois-Amerikan markkinoille vuoteen 2012 mennessä.
  • Alfa Romeo Giulia korvaa nykyisen Alfa 159-mallisarjan
  • Vuonna 2013 Alfa tuo markkinoille uuden takavetoisen roadsterin. Autoa tullaan valmistamaan joko Italiassa tai Kanadassa.
  • Chrysler ryhtyy valmistamaan USA:ssa kahta Alfa Romeon suunnittelemaa maasturia. Niitä myydään Chryslerin tuotemerkin alla. Pienempikokoisen valmistus alkaa vuonna 2012 ja suuremman vuonna 2014. Autot korvaavat Jeep Compass ja Jeep Patriot mallisarjat.
  • Chryslerin mallistoon tulee uusi pienikokoinen automalli. Se valmistetaan Fiatin Cassinon tehtailla. Auton pohjalevy on sama, jota käytetään Alfa Romeo Giuliettassa, Fiat Bravon korvaavassa mallissa sekä Lancia Deltassa.

LANCIA:

  • Chryslerin Eurooppaa varten valmistama mallisto kasvaa. Autot myydään Lancia tuotemerkin alla. Mallit ovat: uusi 300C (vuonna 2011), Voyager (v. 2011), USA:ssa valmistettava uusi pikkuauto (vuonna 2012) ja samoin USA:ssa valmistettava pienikokoinen hatchback/ farmari (vuonna 2012). 

FERRARI

  • Ferrari tuo markkinoille seuraavien kolmen vuoden aikana neljä uutta mallia tai uudistaa nykyisiä.          

 FIATIN JA CHRYSLERIN TULOS 1-3/2010       

Fiatin tulos vuoden 2010 ensimmäiseltä kolmelta kuukaudelta osoitti 25 miljoonan euron tappiota (410 miljoonan euron tappio vuiosi sitten). Ennusteiden mukaan Fiatin autoteollisuuden taloudelliset tulokset pysyvät heikkoina vuoden 2010 aikana, kun romutustuet ovat päättyneet.

Chryslerin tuottama tappio vuoden 2010 ensimmäiseltä neljännekseltä oli noin 125 miljoonaa euroa. Kuitenkin tulos oli huomattavasti parempi kuin vuotta aikaisemmin.

TL-verkkotoimitus; tiedot Automotive News,

Iveco Magirus
Iveco trucks

Iveco Bus
CNH-traktori

Tykkää 0 Ei tykkää 1
Juttuun liittyvät autot: Fiat
Avainsanat: Chrysler, Fiat, Marchionne

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com