Eräissä maissa ostajat ovat äärettömän tarkkoja renkaitten alkuperästä kansallisista syistä. Niinpä Ranskaan ei juurikaan tuoda autoja, joissa käytettäisiin muita kuin Michelinin renkaita. Jos saksalainen autotehdas toimisi toisin, sen autosta tulisi myymätön peli. Suomalaisten painostusvoima on kuitenkin niin vähäinen, että me emme voi vaikuttaa Suomeen tuotavien uusien autojen ensiasennusrenkaitten merkkiin.
Autotehdas saavuttaa etuja, jos alihankkijan tuotemerkki on arvostettu. Se nostaa auton imagoa. Huonot puolet tulevat esiin, kun alihankkija joutuu jostakin syystä ostajien hampaisiin, ja tuotemerkin maine kärsii. Badwill alkaa rasittaa auton mainetta. Se taas haittaa myyntiä.
Miltei vuosi sitten alkoi draama, jossa autotehdas ja alihankkija ovat joutuneet kädenvääntöön, jollaista autoteollisuudessa ei ole nähty. Osapuolina ovat Ford Motor Company ja Firestone. Välikappaleena on auto - Ford Explorer.
Amerikan markkinoilla maasturit kuuluvat eniten myytyihin autoihin. Niillä ajetaan yhtä hyvin preerialla kuin miljoonakaupunkien kaduilla. Autoissa on iso moottori. Ne syövät paljon polttoainetta, mutta ne antavat turvallisuuden tunteen auton ostajalle kokonsa ja tarjoamansa liikkumisvapauden vuoksi.
Yksi Fordin valmistama mallisarja on Explorer. Se on vapautta ja turvallisuuden tunnetta janoaville tarkoitettu maasturi. Auton ensiasennusrenkaat ovat vuosia tulleet Firestonen tehtailta. Niissä on selvästi näkyvillä valmistajan nimi.
Rengasvalmistajien ja autotehtaan välinen suhde on erikoinen. Yleensä autotehtaan takuu ei koske renkaita. Tästä ainoa poikkeus USA:ssa on General Motors. Se on vuodesta 1996 alkaen käsitellyt myös renkaisiin liittyvät takuutapaukset itse. Siksi sillä on tarkka seurantatieto omien automallien mahdollisista rengaspulmista. Auton ostaja on voinut hoitaa rengastakuun sekä merkin jälleenmyyjien korjaamoilla että rengasvalmistajan palvelupisteissä.
Muiden autotehtaiden käyttämissä renkaissa kaikki takuutapaukset käsittelee rengasvalmistaja. Sille kertyy ensimmäisenä tieto, jos automallin renkaissa havaitaan takuuongelmia. Valmistaja seuraa renkaitten laatua erilaisin avainluvuin, myös takuuraportoinnin avulla. Tavoitteena on pitää takuumäärät alhaisina.
Rengastehdas ei todennäköisesti kovin herkästi halua kertoa autotehtaalle mahdollisista pulmista silloin, kun tapausmäärät vasta oireilevat ongelmia. Ne pyritään hoitamaan nopeasti pois ongelmalistalta, jotta toimittajasuhde autotehtaaseen ei vaarantuisi.
Amerikan markkinoilla maasturit kuuluvat eniten myytyihin autoihin. Niillä ajetaan yhtä hyvin preerialla kuin miljoonakaupunkien kaduilla. Autoissa on iso moottori, ja ne syövät paljon polttoainetta, mutta ne tuntuvat antavat turvallisuuden tunteen auton ostajalle kokonsa ja tarjoamansa liikkumisvapauden vuoksi.
Ford Explorer on vapautta ja turvallisuuden tunnetta janoaville tarkoitettu maasturi. Auton ensiasennusrenkaat ovat vuosia tulleet Firestonen tehtailta. Niissä on selvästi näkyvillä valmistajan nimi.
USA:n tieliikenteen turvallisuutta valvova elin on NHTA. Se kerää jatkuvasti tietoja valtateillä tapahtuvista liikenneonnettomuuksista ja analysoi tutkimusyksiköissään kuolemaan johtaneet tapaukset. Kesällä 1999 laitos kiinnitti huomiota siihen, että kymmenen vuoden aikana ainakin 174 ihmistä oli kuollut ajaessaan Firestonen valmistamilla renkailla. Auto oli poikkeuksellisen usein Ford Explorer.
Ensimmäisessä vaiheessa NHTA:n julkistamaa tietoa käsiteltiin rutiinijuttuna Firestonin ja Fordin organisaatioissa. Jälkikäteen on esitetty arvioita tapahtumien etenemisestä. Lehdistö on moitti Fordia. Onnettomuustilastojen osoittamaa asiaa hoidettiin vähäpätöisenä pikkuharmina, vailla sen ansaitsemaa huomiota. Vaikutelma oli, että Fordin vastuuhenkilöt pyrkivät toimillaan jopa estämään asian tuloa Fordin ylimmän johdon tietoon.
Samaan aikaan Mitsubishi-yhtymän toimiva johto jäi Japanissa kiinni siitä, että se vosia oli toiminut yleisöä ja viranomaisia harhauttaen. Autojen takuutapauksia koskevia tilastoja oli väärennetty.
Mitsubishia koskeva uutinen myötävaikutti siihen, että lehdistö alkoi spekuloida, oliko myös Fordin ylin johto ollut koko ajan tietoinen Explorerin onnettomuuksista. Lopulta lehdistö totesi uutissivuillaan: Fordin pääjohtaja Jac Nasserin asema on hyvin tukala. Vaikka Explorerin onnettomuustapauksista välinpitämättömät olivat pääjohtajan alapuolella ja mahdollisesti salasivat tältä asiaa koskevia tietoja, pääjohtaja Nasser on vastuussa asiasta yleisölle ja onnettomuuksien uhreille.
Elokuun lopusta (. 2000 ) eteenpäin sekä Fordin että Firestonen johto antoivat kumpikin miltei päivittäin tietoja siitä, mitä Explorer-kiistassa oli tapahtumassa.
Tulilinjalla oli aluksi ensisijaisesti Firestone. Yhtiö kuuluu nykyisin Bridgestone-yhtymään, joka on maailman suurin rengasvalmistaja. Sillä oli pelissä alihankintasuhde Fordiin ja mahdollisesti muihinkin autotehtaisiin.
USA:ssa jokainen juristi haistoi tapauksen tarjoaman ansaintamahdollisuuden. Siksi renkaiden ja autojen aiheuttamat vaatimukset niin Firestonia kuin autotehtaitakin kohtaan kasvoivat akuutistai. Onnenonkijat olivat massoittain liikkeellä tutkimassa mahdollisuuksia saada korvauksia ”mahdollisesti aiheutuneista vaaroista”. Onnettomuusluvut alkoivat edelleen kohota, nyt siksi, että tilastoihin tulivat mukaan epäselvät tapaukset. Vahingon käsrsijöitä alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella. Heistä suuri osa tekaistuin perustein.
Firestonin tilannetta on helpottanut se, että GM on kertonut ilmeisen tyytyväisenä uutisia omista maastureistaan ja niiden renkaista: GM:n valmistamissa maastureissa ei ole havaittu mitään poikkeuksellista ajettaessa Firestonin tai muiden tehtaiden kumeilla. Lausunto on tietysti mannaa rengastehtaalle ja myrkkyä Fordille. Yhtymän vaarana oli nyt joutuminen yhä pahempaan soppaan, jossa sen maine auton valmistajana oli yhä vakavammin uhattuna.
Lokakuussa Firestone antoi lausunnon omien tutkimustensa perusteella: Sen valmistamissa renkaissa ei ole havaittu mitään poikkeuksellista.
Kuitenkin yhtiö käynnisti renkaittensa tarkistuskampanjan, kohteena 3.9 miljoonaa rengasta. Se myös organisoi uudelleen yhtymän ylimmän johdon. Marraskuun alussa Firestone laajensi jälkiasennettujen renkaittensa takuuehtoja. Näillä toimilla oli selvä tavoite: halu osoittaa vastuuntunto turvallisuudesta.
Joulukuussa liiketurvallisuusviranomaiset osoittivat onnettomuuksien ja Firestonin renkaiden välillä vallitsevan tilastollisen yhteyden. Firestone käynnisti oitis uuden kampanjan. Sen tavoitteena oli saada tarkistettua liikenteestä kaikki sellaisten mallisarjojen autot, joissa onnettomuuksia oli havaittu poikkeuksellisen paljon. Joulukuun lopulla Firestone raportoi havainneensa tarkistuksissa renkaita koskevia vikoja.
Tammikuun alussa 2001 Firestone täsmensi, että vikoja on Meksikon tuotantolaitoksilla valmistetuissa renkaissa. Nyt se myönsi ensi kertaa, että jossakin oli tapahtunut laaduntarkkailun pettämistä.
Myös Ford oli aktiivinen. Maailman toiseksi suurin autovalmistaja sanoi vastaavansa autojensa turvallisuudesta. Vika ei ollut sen puolella, vaan renkaissa. Tämä kiihdytti sotaa Fordin ja Firestonin välillä.
Samaan aikaan yhtiöiden välillä käytiin ankaraa taistoa syistä ja seurauksista kulissien takana. Molemmat osapuolet oivalsivat joutuvansa valtaviin taloudellisiin kustannuksiin, kun miljoonien autojen renkaat tarkistettaisiin ja epäilyttävissä tapauksissa vaihdettaisiin. Kuka maksasi viulut?
Viimeinen niitti oli se, että asiaa alettiin puida myös Yhdysvaltain Kongressissa. Nyt yhtiöt joutuivat antamaan sinne selontekoja tekemisistään. Siinä leikki oli kaukana.
Toukokuun 21. päivänä Bridgestone ilmoitti, että se ei katso enää voivansa lainkaan toimittaa Fordille renkaita. Lähes 100 vuotta kestänyt asiakassuhde loppui. Syynä oli luottamuksen menettäminen Fordia kohtaan. Bridgestone päätti, että paras tie huolehtia yhtiön, sen työntekijöiden ja asiakkaiden eduista jatkossa oli asiakassuhteen katkaiseminen. Se antoi tiedotteen:
”Olemme kertoneet Fordille huolestamme, joka liittyy tiettyjen Explorer-mallisarjojen turvallisuuteen. He ovat johdonmukaisesti kieltäytyneet myöntämästä tähän liittyviä syitä. Voidaksemme taata turvallisuuden auton käyttäjille, rengasvalmistajan ja auton valmistajan on vaihdettava kaikki autoa ja renkaita kosekeva tietämys. Ford ei halua toimia näin. Se synnyttää epäilyksiä Firestonin laadusta. Renkaat ovat turvalliset. Kun meillä on pulmia, me myönnämme ne ja korjaamme ne. Odotamme Fordin toimivan samoin.”
Seuraavana päivänä Ford Motor Companyn pääjohtaja Jac Nasser lähetti Firestonen hallituksen puheenjohtajalle kirjeen. Se julkistettiin tiedotusvälineissä. Ford kertoi selvittäneensä kaikin keinoin rengasvaurioiden syitä ja olleensa tässä läheisessä yhteistyössä sekä viranomaisten että rengastehtaan teknisten asiantuntijoiden kanssa. Lopputuloksena on päätelmä: Firestonin maastorenkaat aiheuttavat merkittävän turvallisuusriskin Fordin asiakkaille. Tästä syystä Ford päätti käynnistää ohjelman, jossa asiakkaat saavat vaihdettua renkaansa veloituksetta.
Toukokuun 23. päivänä Bridgestone antoi Firestonea koskevan lausunnon, jossa se totesi tutkimustensa tuloksena: Ford Explorer on osallisena kaksi kertaa useammin kuin mikään muu kevyt maastohenkilöauto onnettomuuksissa, joissa auto kaatuu rengasvaurion seurauksena. Renkaita koskevat tutkimukset osoittavat, ettei vika ole renkaissa. Tämän vuoksi on ”edelleen vakavasti epäiltävä tiettyjen Explorer-mallien turvallisuutta”.
Firestonin nettisivuilla (www.Firestone.com) on läjäpäin tietoa siitä, mitä rengastehdas on tehnyt. Tutkimustuloksia ja graafeja riittää. Esimerkiksi kerrotaan, millainen ero on Ford Explorer- ja Ford Ranger-autoilla turvallisuudessa samanlaisilla renkailla. Explorerin riskit ovat kymmenkertaiset.
Fordin nettisivuilla (www. Ford.com)on myös tietoja siitä, miten yhtiö on toiminut jupakassa ja kuinka se huolehtii asiakkaittensa turvallisuudesta. Renkaiden vaihto tulee maksamaan huikeasti rahaa. Sen seurauksena yhtymän seuraavien vuosineljännesten taloudellinen tulos heikkenee.
Asioista perillä oleva sijoittaja ei suuremmin huolestunut kiistan alkuvaiheissa. Ford teki edelleen paremmin rahaa kuin kilpailijat. Sen perinteinen pääkilpailija General Motors ui syvissä taloudellisissa vaikeuksissa.
Tapahtumasarjassa on yksi merkillinen piirre. Fordin suku on merkittävä osakas Firestonissa, koska Fordeilla on sukulaisuusside Firestoniin. Kun Bridgestone on tullut Firestonin omistajaksi, Fordin intressit ovat vähentyneet.
Ford-yhtymä on valinnut puolensa. Asiakassuhde ja sukulaisuus väistyvät, kun yhtiöitä johdetaan busineksen näkökulmasta. Fordin liiketoiminnan ydin on autojen valmistaminen, ei renkaat.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia