Ford kasvatti myyntiään v. 2011 Euroopassa

Ford Focus 2011 sivulta2
Tykkää 7 Ei tykkää 4
Kommentit

3

AUTOMARKKINAT | 18.1.2012
toimitus TL-verkkotoimitus

Ford pystyi kasvattamaan viime vuonna myyntiään Euroopan 51 maan markkina-alueella 2,4 prosenttia, vaikka ala olikin koko vuoden vastatuulessa. Suomessa Fordin myynninkasvu oli henkilöautoissa 18 % ja pakettiautoissa 15 %.

 

Ford Euroopassa

Läntisen Euroopan alueella (27 EU-maata + EFTA-maat) uusien henkilöautojen myynti vuonna 2011 putosi 1,7 % edellisvuodesta.

Ford seuraa "perinteistä" 19 maan markkina-alueetta, ja sillä Ford oli ilmoituksensa mukaan jo neljättä vuotta peräkkäin toiseksi myydyin automerkki 8,3 prosentin markkinaosuudella.Euroopan autonvalmistajien yhdistys (ACEA) seuraa EU15 ja EFTA-maiden muodostamaa aluetta. Sillä Fordin henkiöautojen osuus oli tasan 8,0  %, ja sen autoja meni rekisteriin noin 1 020 000 kappaletta.

Merkeittäin tarkasteltuna Ford oli Euroopan toiseksi suurin merkki, edellä vain Volkswagen (12,6 % ja noin 1 610 000 autoa).

Fordin henkilöautomyynnin kasvun taustalla oli Euroopan myydyimmän Ford-mallin eli Fiestan, uuden Focuksen ja C-MAXin kysyntä. Euroopan Fordin pääjohtajan Stephen Odellin mukaan myynnin kasvuun vaikuttivat Fordin autojen uusiutunut teknologia sekä uusien mallien tuominen markkinoille..

Ford oli markkinajohtaja Isossa-Britanniassa, Unkarissa ja Turkissa. Suomessa Ford oli henkilöautomarkkinoiden kolmanneksi suurin merkki  (markkinaosuus 8,2 %) edellään vain Volkswagen (12,9 %)  ja Toyota ((10,6 %).

Uusia Focuksia myytiin Euroopan markkinoilla viime vuonna yhdeksän kuukauden aikana lähes 190 000 kappaletta. Ford C-MAXien myynti kaksinkertaistui viime vuonna ja niitä myytiin lähes 123 000 kappaletta. Myydyin Ford-malli oli kuitenkin Fiesta, joita kävi kaupaksi yli 345 000 kappaletta. Transiteja puolestaan myytiin yli 145 000 kappaletta ja sillä saavutettiin 12,9 prosentin markkinaosuus hyötyajoneuvoissa.

Ford Suomessa

Suomessa Fordin suosituin henkilöautomalli oli Ford Focus (rekisteröintimäärä v. 2011 oli 3 877 kpl). Mondeoita meni rekisteriin 2 209 kappaletta ja Fiestoja 2 086). Mallisarjatilastossa Focus oli sijaluvulla 6, Mondeo 10 ja Fiesta 12. Focuksen myyntimäärä kasvoi Suomessa 30,4 % edellisvuodesta.

 

Tykkää 7 Ei tykkää 4

Kommentit

3 kommenttia
Autoja tehdään myytäviksi,ei museoon

Eikö Fordin menestyskulku sapeta yhtä paljon kuin VW:n ?

Ajettavuus

Fordin ajettavuus hiukan eri tasolla kuin VW:n autojen, joista sitä nykyään saa hakemalla hakea (harmittaa että tähän on VW:llä tyydytty)...

Kauneus on katsojan silmässä

En oikein pidä Fordeja edes autoina, mutta sen verran pitää myöntää että niiden muotoilu (Focus, C-MAX, Fiesta ja tuleva Mondeo) miellyttää omaa silmää.

Lisäksi Fordeissa oleva sähköllä lämpiävä tuulilasi pitäisi olla pakollinen varuste joka autossa.

 

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com