Ford maksoi Volvon tuotemerkistä ja henkilöautojen muodostamasta liiketoiminnasta 6,45 miljardia dollaria. Jos merkki päätettäisiin myydä nyt, se vahvistaisi Fordin tasetta. Lisää rahaa tarvitaan, koska Ford tarvitsee rahaa uusien mallien kehittämiseen. Niiden avulla yhtiö aikoo nousta suosta, jossa se nyt on.
Fordin toimitusjohtaja Alan Mulally totesi joulukuun 1. päivänä antamassaan lausunnossa, että sekä Ford että koko autoteollisuus joutuvat tutkimaan kaikkia vaihtoehtoja. Siksi myös Volvo on arvioinnin kohteena. Mutta myyminen ei ole ainoa vaihtoehto. Myös osa yhtiön osakkeista saatetaan myydä, tai Volvolle voidaan etsiä strateginen kumppani.
Volvo on itse esittänyt suunnitelman, jonka avulla yhtiön taloudellisia tuloksia saadaan parannettua. Yksi keinoista on yhtiön pienentäminen.
Fordin avainhenkilöt eivät ole kertoneet mitään siitä, käykö yhtiö jo nevuotteluja jonkin mahdollisen ostajan kanssa Volvon myymisestä. Kun Ford ryhtyy kekustelemaan USA:n kongressin edustajien kanssa julkisen vallan antamasta lainarahoituksesta, keskustelu saattaa koskea myös Fordin omistamia merkkejä. Fordin on varauduttava esittämään suunnitelmansa tässä yhteydessä.
Volvon rakennemuutos käynnistettiin vuosi sitten. Tehtävästä vastaa Volvon toimitusjohtaja Stephen Odell. Yhtiön työpaikkojen supistaminen 6000 henkilöllä on osa rakennemuutosta.
Volvon myynti USA:ssa supistui lokakuussa 28 %. Yhtiö tuotti tappiota 458 miljoonaa dollaria ennen verojkollmannella vuosineljkänneksellä, kun vuotta aikaisemmin sen tappio oli 167 miljoonaa dollaria. Tammi-syyskuun periodilla operatiivinen tulos on tänä vuonna ollut 729 miljoonaa dollaria tappiolla, kun vuosi sitten tapiota kerti vain 164 miljoonaa dollaria.
Volvon strategia perustuu turvallisten ja ympäristöystävällisten autojen valmistamiseen. Autot ovat leimallisesti skandinaavisen muotoilun ilmentymiä. Niin tulee olemaan jatkossakin. Volvon henkilöautoyhtiön toimitusjohtaja Stephen Odell totesi.
Vuonna 2009 Volvo tulee esittelemään seitsemän vähäpäästöistä mallia. Sen jälkeen Volvolla on tarjota paras ympäristöystävällisten autojen tuotevalikoima premium-luokassa, Odell totesi. Volvo on lisäksi hyvin vahva Kiinan ja Venäjän kasvavilla markkinoilla.
Financial Timesin mukaan sekä Fordin että GM:n johto ovat lähestyneet Ruotsin hallitusta, jotta ne saisivat rahoitusta tappiota tuottaville Saabille ja Volvolle.
Fordin automerkkejä ovat Ford, Lincoln, Mercury ja Volvo. Ford on edelleen suurin Mazdan yksittäinen osakkeenomistraja, vaikka sen osuus yhtiön osakkeista on enää 13 % sen myytyä 20 % omistamistaan Mazdan osakkeista.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia