Opel vbalmistaa Antwerpenissä Astroja
Kaikki toiminta Opeleita valmistavassa tehtaassa lopetetaan kesä-heinäkuuhun mennessä, ellei työntekijäpuolen kanssa löydetä toisenlaista ratkaisua. Kiinteistö pyritään myymään. Vielä nyt Antwerpenin tehtaalla valmistetaan Astran 3-ovisia hatchbackejä, Astra farmareita sekä Astran TwinTop coupe cabrioleteja. Työntekijöiden määrä on 2 606 henkilöä.
Opelin toimitusjohtaja totesi, että GM etsi vaihtoehtoista ratkaisua välttääkseen tehtaan sulkemisen, mutta sellaista ei ole löydetty. Tappiota tuottavan tehtaan sulkeminen on ainoa mahdollisuus, jolla Opelin tilannetta voidaan parantaa.
Opelin työntekijät eivät hyväksyneet päätöstä. Työntekijäpuolen edustajat totesivat oitis, että päätös rikkoo sopimusta, jossa työntekijät suostuivat alentamaan palkkojensa korotuksia yhteensä 265 miljoonalla eurolla Opelin talouden vahvistamiseksi ja yhtiön pelastamiseksi konkurssilta.
Opelin toimitusjohtajan mukaan muita tuotantolaitoksia koskevia sulkemispäätöksiä ei ole tehty. Sen sijaan työpaikkojen määrä leikataan noin 8 300 pienemmäksi aikaisemmasta 50 000 tasolta. Leikkauksista noin 4 000 toteutetaan Saksan tuotantolaitoksilla.
Belgiassa vaaditaan EU:n komissiota tutkimaan tarkoin, onko GM toiminut tasapuolisesti eri maiden kannalta. Samalla kysytään, millä tavalla tehty päätös vaikuttaa EU:n maksamiin aikaisempiin tukiin sekä työpaikkojen menetyksen aiheuttamiin uusiin ongelmiin Antwerpenissä.
TL-verkkotoimitus; tiedot Automotive News Europe, Handelsblatt, Reuters
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia