Kävipä yhtiöiden kuinka tahansa...
GM:n ja Chryslerin autojen huolto ja takuuehdot valtion takaamiksi
General Motorsin osakekurssi putosi maanantaiaamuna yli 30 % perjantain tasolta. Syynä oli epäilemättä USA:n hallituksen epäluottamuslause GM:n pääjohtajalle, jota vaadittiin eroamaan. Fordin osakekurssi putosi 7,39 %.
Sekä GM että Chrysler ovat huomauttaneet, että yhtiöiden konkurssi merkitsisi käytänössä sitä, että myynti pysähtyisi kuin seinään. Kukaan ei haluaisi ostaa tällaisia autoja, koska niihin liittyy huomattava riski huoltopalvelujen toimivuudesta ja takuusta.
USA:n presidentti ilmoiti maanantaina iltapäivällä, että kuvoteltua riskiä ei ole, koska maan hallitus seisoo yhtöiden sitoumusten takana. Lisäksi Obama ilmoitti, että hallitus valmistelee toimia, joilla kannustettaisiin kuluttajia ostamaan energiatehokkaampia autoja samaan tapaan kuin Euroopan eri maissa on tehty romutusbonuksia maksamalla.
Saksassa paineet hallitusta kohtaan ovat lisääntyneet, jotta valtio ryhtyisi suoraan omistamaan GM:n tytäryhtiö Opel AG:n osakkeita. Aikaisemmin valtiovallan edustajat ovat kertoneet, että valtio ei ryhdy suoraan autoteollisuuden ostajaksi. Omistusjärjestelyt tulisi tehdä siten, että Opelinosakkeita myydään yksityisille sijoittajille. Valtio voisi eri tavoin helpottaa näiden rahoitusta sekä sen jälkeen myös Opelin rahoitusta.
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
1 kommenttiaitellä chevrolet g30 ei mitää vikaa kun tekee kaikki huollot säännöstöllisesti ja kunnon öljyt ja suodaftimet