Hämärässä vaanii hirvivaara

209532
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

LIIKENNE | 15.9.2008
toimitus TL-verkkotoimitus

Aamujen ja iltojen hämärtyminen kasvattaa taas eläinonnettomuuksien määrää liikenteessä. Hirviin törmätään useimmin syys-lokakuussa ja peuroihin marraskuussa. Hirven metsästyskausi käynnistyy syyskuun 27. päivä, ja se jatkuu aina joulukuun puoliväliin saakka.

Syksyllä vilkkain tieliikenne ja hirvieläinten aktiivinen liikkuminen ajoittuvat samoihin tunteihin. Eläinten kulkemista lisää syksyinen kiima-aika, metsästäminen sekä myöhemmin myös talvilaitumille siirtyminen. Hämärässä ja pimeässä tielle tulevia eläimiä on vaikea havaita ajoissa.

Tienkäyttäjiltä vaaditaan nyt erityistä varovaisuutta. Ensisijaisesti huomioitavia kohtia ovat varoitusmerkeillä varustetut tieosuudet. Hirven voi kuitenkin kohdata lähes kaikkialla metsäisillä tieosuuksilla ja peuran sekä kauriin myös peltomaisemissa.

Eläimet ylittävät teitä varsinkin alavissa rehevän kasvillisuuden ympäröimissä kohdissa, metsänreunoissa ja riista-aitojen päissä. Aidatun tieosuuden alkaminenkaan ei salli huoletonta ajoa, sillä eläimiä päätyy usein ennen aamuliikennettä aitojen väliin.

Vaarallisimmat vuorokaudenajat ovat aamulla ennen auringonnousua ja varsinkin illalla auringonlaskun jälkeen. Tienvarsien tarkkailun ohella ajonopeuden alentaminen on tehokas keino estää onnettomuuksia ja vähentää niiden seurausten vakavuutta. Alle 80 km/h -nopeuksissa onnistutaan yleensä välttämään henkilövahingot. Liikkumistaan voi myös turvata välttämällä ajoa vaarallisimpaan aikaan ja onnettomuusalttiiksi tiedetyillä tieosuuksilla.

Eläinten liikkeet ovat arvaamattomia. Tämä selittää osaltaan törmäyksiä taajamissa ja hyvinkin matalien nopeuksien alueilla. Aina hirvieläimiä tien lähellä havaittaessa nopeutta on syytä vähentää ja valmistautua myös pysähtymään. Tien suuntaisesti luiskassa tai ojassa etenevä eläin voi olla jo paniikissa ja hypätä suoraan ajoradalle lähestyvästä autosta huolimatta. Taajamissa ja maanteiden riista-aitojen välissä havaituista hirvistä ja peuroista, kuten tapahtuneista onnettomuuksistakin, voi tienkäyttäjä ilmoittaa suoraan hätäkeskukseen numeroon 112.

Onnettomuuden jälkitoimista huolehtii aina poliisi. Kuolleen eläimen poiskuljetusta tai loukkaantuneen jäljitystä varten virkavalta ottaa yleensä yhteyttä paikallisiin metsästäjiin. Paikalla oleva tienkäyttäjä voi ensi vaiheessa auttaa varoittamalla muuta liikennettä tapahtuneesta ja myöhemmin onnettomuuskohdan merkitsemisessä eläimen jäljittämistä varten. Maanteillä, joilla on kauko-ohjattavia liikennemerkkejä, tienpitäjä voi tiedon saatuaan varoittaa lähestyvää liikennettä tilanteesta ja alentaa nopeuksia.

Kannan tuntuvan pienentämisen ja turvallisuutta parantavien toimien myötä hirvionnettomuuksien määrä on saatu laskemaan jo lähes puoleen vuosituhannen vaihteen korkeista luvuista. Sen sijaan törmäykset peuroihin ja kauriisiin ovat huolestuttavasti edelleen lisääntyneet. Niitä tapahtuu maan lounaisosissa jo moninkertaisesti hirvionnettomuuksiin nähden.

Seurauksiltaan lievempinä peura- ja kauriskolarit eivät ole kuitenkaan johtaneet vielä tehokkaaseen kannan säätelyyn kuten hirvien kohdalla.

TL-verkkotoimitus / TN

Tykkää 0 Ei tykkää 0

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com