Hämeenlinna - autokaupan megakeskus

P-alue
Tykkää 10 Ei tykkää 4
Kommentit

2

AUTOMARKKINAT | 28.10.2011
jormavii Jorma Viitanen

Hämeenlinnasta on ilmeisesti tullut yksi Euroopan autokaupan rahoittajien kiinnostavimmista sijoituskohdeista. Lähes kaksi vuotta sitten perustettu ja vuosi sitten huomattavaa julkisuutta saanut Sunny Car-hanke on saanut kilpailijan. Sen hankkeen konsulttiyhtiön kiinteistökehitystiimin vetäjä Arto Merisalo ihmettelee, mistä nyt tuulee ja kuka kapuloita heittelee.

 

 

Autokaupan megakeskus - Sunny Car Center

Ajatus Hämeenlinnasta Euroopan mittakaavassakin huikeasta autokaupan keskittymästä, Sunny Car Centeristä on matkan varrella muuttunut. Alkuvaiheessa Hämeenlinnan korkeimmaksi  ideoitu rakennus on pudonnut jo lähemmäs maan pintaa. "Kirstulan mammutti menetti taas kerroksia, mutta toteutuu", kerrotaan hankkeen nettisivustolla. Projekti kuitenkin etenee. Asemakaava hyväksyttiin heinäkuussa, ja marraskuussa odotellaan rakennuslupapäätöstä. Kilpailija on kaukana perässä, kertoo Iltalehden haastattelemana Sunny Car Center –hankkeesta vastaava Markku Ritaluoma Iltalehdessä.

Kilpaileva hanke

Hansa Deal on yksityinen kiinteistö- ja yrityspalveluita tarjoava yritys. Sen päätoimialamme on kiinteistökehitys- ja yrityspalvelut sekä kauppa- ja liikepaikkakonsultointi. Yritys kertoo, että sen valtakunnallinen osaaminen ja vahvuus  näkyy siinä,  että yritys tuntee koko Suomen sekä sen myötä kaikkien kuntien ja alueiden markkinatilanteet. Toiminta tapahtuu koko Suomen alueella.

Hansa Dealin kiinteistökehityspalveluiden toimialajohtajana toimii Arto Merisalo. Hänellä on vankasti  kokemusta siitä, miten kehittyvien maakuntien  alueilla eri toimialojen yritystoiminta saadaan sijoittumaan saman liikekeskuksen katon alle. Mutta erikoista Hämeenlinnan kilpailevassa hankkeessa on ainakin se, että nyt puuhataan liikekeskusta puolen kilometrin päähän Sunny Car Centeristä.

Hansa Dealin toimialajohtaja Arto Merisalon ja hänen tiiminsä tehtävänä on edistää  Hämeenlinnassa sijaitsevan Kultakeskuksen omistaman kiinteistön kehittämistä. Tälle hankkeelle asemakaava on olemassa.  Se on käsitelty ja hyväksytty kaupunginvaltuustossa jo vuosia ennen, kuin mistään Sunny Carista oli mitään tietoa kenelläkään. Kultakeskuksen hanke käynnistyi jo 7 vuotta sitten..

Kultakeskuksen omistamaan kiinteistöön, joka sijaitsee aivan Kirstulan alueen vieressä, saa sijoittaa"vahvistetun asemakaavan mukaan "tilaa vievän kaupan toimintoja". Se tarkoittaa huonekalukauppaa, rautakauppaa ja myös autokauppaa. Tilaa on kaikkiaan
noin 35 000 neliölle. Siitä autokaupalle on tulossa ehkä noin 6 000 neliön viipale. Paikan sijainti on tosin parempi kuin Sunny Car Centerillä,arvioi Merisalo. Ollaan lähempänä kaupungin keskustaa. Neliöt riittävät parin autoliikkeen tarpeisiin.  ”En ymmärrä lainkaan, mistä autosodasta tässä voisi olla kysymys”.

Merisalo vahvistaa, ettei hän ole keskustellut yhdenkään Hämeenlinnalaisen autokauppiaan kanssa, ei ole käynyt heidän luonaan eikä ole vienyt heitä matkoille mihinkään.  Mutta hänen organisaatiossaan Hansa Dealin kiinteistökonsultti Pekka Vesterisellä sen sijaan on mittava kokemus autokaupasta - tämä on toiminut sekä seinäjokelaisen Käyttöauton että Rinta-Jouppien palveluksessa.

Merisalo vahvistaa seuraavan: Kultakeskus halusi ryhtyä jalostamaan kiinteistöään. Yhteistyökumppaniksi tuli Lemminkäinen. Mutta suhde ei johtanut rakennushankkeen käynnistymiseen. Sopimus päättyi viime kesäkuussa. Heinäkuussa Hansa Deal ryhtyi konsultoimaan  ja viemään Kultakeskuksen hanketta eteenpäin. Eikä päähuomio ole lainkaan autokaupassa, vaan aivan muilla toimialoilla.

Merisalo on hyvin hämmästynyt siitä, miksi hänen arvostamansa Markku Ritaluoma tai Esko Kiesi eivät ole olleet missään yhteydessä, jos jostakin kenkä puristaa.  Olisi voitu juoda kuppi kahvia ja selvittää hankkeiden erilaisuus.  Missään tapauksessa ei ole kysymys mistään ”autosodasta”. Se on uutinen vailla sisältöä.


Kilpailevan kiinteistösijoittajan autokauppatausta

Hämeenlinnassa ja  Hyvinkäällä toimiva Ford-jälleenmyyjä Vaunula Oy  siirtyi vuosi sitten  Lease Deal Oy-nimisen kiinteistösijoitusyhtiön omistukseen.  Sen tytäryhtiö Uniq Car Center Oy  hankki  puoli vuotta myöhemmin (talvella 2011) omistukseensa Helsingin Herttoniemestä  Ackemount Oy:n osake-enemmistön. Yritys harjoittaa autokaupan vähittäismyyntitoimintaa ,  jota pyöritettiin Outlet Car Center –nimellä.

Uniq Car Center Oy ilmoittaa liikeideakseen premium-luokan autojen maahantuonnin ja vähittäismyynnin. Vuoteen 2012 mennessä yritys kertoo laajentavansa toimipisteverkostoaan kolmeen autotaloon.  Nettisivustollaan yritys kertoo tavoitteensa: nousua toimialasegmentin markkinajohtajaksi vuoteen 2013 mennessä.

Hämeenlinna on kiinnostava paikka. Siellä tuntuvat kohtaavan erilaiset kiinteistösijoittamiseen liittyvät yritykset,  joille yhteistä on mielenkiinto autokaupan tarpeiden ratkaiseminen. Sunny Trading on Markku Ritaluoman yritys,  Lease Deal toimii ainakin Vaunulan ja Uniq Car Centerin tarpeiden edistäjänä. Hansa Deal on Lease Dealin tytäryhtiö.


Miksi kiinteisösijoitustoiminnassa toimivat ovat nyt kiinnostuneita Hämeenlinnasta ja autokaupasta?

Kiinteistösijoittamisessa yhdistetään erilaisia tahojen tarpeita partnereiden kannalta optimaalisella tavalla. Autokaupan rakennushankkeet ovat suuria, ja pelkästään rakennustoiminta vaatii runsaasti pääomaa. Autokauppa taas sitoo pääomaa. Kiinteistösijoittaja voi ratkoa sekä tilantarvetta että pääomatarvetta liittämällä sopivia osapuolia  samaan hankkeeseen. Kysymys ei ole välttämättä pelkästä rakennushankkeesta vaan myös itse toimintaan liittymisestä. Se voi tapahtua monilla eri tavoilla.

Lease Dealin verkkosivustolla on kerrottu , kuinka homma hoituu:  ”Yrityksen kiinteistösijoitustoiminta painottuu maantieteellisesti Suomeen, mutta se toimii sijoittajana myös ulkomailla.  Yritys voi myös olla mukana joko koti- tai ulkomaisten sijoittajien kanssa yhteissijoittajana”.
 
”Yhteissijoituksissa valtaosa rahoituksesta tulee yleensä ulkomaalaiselta sijoittajataholta. Ostoprosessissa toimimme yleensä pääneuvottelukumppanina ostajatahon puolelta joko yksin tai suomalaisten neuvonantajien kanssa. Lease Dealin kautta  myyjäosapuolen on helppoa tehdä kauppaa suomalaisilla kauppatavoilla, kuitenkin ulkomaalaisilla sijoitusstrategialla. Silloin tuottovaatimus kohteelle saattaa olla kotimaista ostajatahoa alempi. Kaupan toteutumisen jälkeen toimimme yleensä portfolion suomalaisena varainhoitajana, asset managerina”.

  • Mahtaa hämeenlinnalaisilla autokauppiailla olla pohtimista, kun he arvioivat menestysmahdollisuuksiaan - pitäisikö toimia itse vai mennä mukaan toiseen, kumpaankin hankkeeseen vai jatkaa kuten ennenkin.

Tämän jutun pääkuva ei ole Hämeenlinnasta eikä kummastakaan hankkeesta, vaan Lahden Messukeskuksen pysäköintialueelta Classic Motorshown aikana.
 

 

 

Tykkää 10 Ei tykkää 4

Kommentit

2 kommenttia
tuontilintta

"Tämän jutun pääkuva ei ole Hämeenlinnasta eikä kummastakaan hankkeesta, vaan Tampereen naapurista Pirkkalasta. Tälläkin alueella on autokauppatoimintaa."

Kuva on kylläkin Lahden messukeskuksen pihasta.

Tapio Ketonen

Tiedän, koska olen sen itse kuvannut. Korjasin tiedon juttuun. Kuvaa käytettiin myös jutussa http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/classic-motorshowssa-oli-paljon-nahtavaa

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Mitä mieltä olet ajatuksesta- "Alkolukko pakolliseksi kaikkiin uusiin autoihin"?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com