Hangon Ajot - tyytymättömyyttä sääntöihin
Monte Carlo Ralliin pyrki 50-luvulla Suomesta enemmän autokuntia, kuin siihen järjestäjien asettaman maakohtaisen osanottorajoituksen mukaan voitiin niitä hyväksyä mukaan. Hangon Ajoja pidettiin siten eräänlaisena tarkkailu- ja karsintakilpailuna, jonka tulosten perusteella Monteen lähtevät valittiin.
Kilpailijoiden mielestä valinta tapahtui oikeastaan väärin perustein. Hangon Ajojen säännöt poikkesivat huomattavasti Monte Carlo Rallissa sovelletuista säännöistä. Suomessa ei toisaalta siihen aikaan järjestetty yhtään Monten tyyppistä kisaa.
Monte Carlo-rallin karsintakilpailu siityi Jyväskylään
Vuoden 1951 Hangon Ajojen päättäjäisillallisella oli koolla joukko Monte Carlo Rallin kävijöitä, jotka olivat yhtä mieltä siitä, että maahan pitäisi saada tuon esikuvan tyyppinen autokilpailu. Jyväskyläläisen Pentti Barckin ehdotuksesta seurue päätti järjestää hänen kotikaupunkiinsa Monte Carlon mallin mukaiset ajot vielä saman vuoden syyskuussa.
Aikaa ei ollut paljon, sillä päätös tehtiin heinäkuussa. Jotta uuden kilpailun talous saataisiin jaloilleen, jokainen perustavaan kokoukseen osallistunut sijoitti sen palkintorahastoon 10.000 markkaa, ja kun vielä Hotelli Jyväshovi lahjoitti pottiin 20.000 mk, saatiin 100.000 markan tavoite kasaan.
Ensimmäisen kilpailun virallinen järjestäjä oli Autoklubin Keski-Suomen piiri, joka sittemmin Autoliiton aluejärjestönä jatkoi rallin järjestämistä. Kisa sai nimekseen ensin Tuhansien Järvien Ajo, mutta muuttui pian Jyväskylän Suurajoiksi. Rallin säännöt mukailivat Monte Carlon lisäksi myös Ruotsin Keskiyön Aurinko -rallissa käytettyjä.
Ensimmäinen Jyväskylän Suurajot: 1666 km ja kaksi erikoiskoetta
Reitin pituudeksi tuli 1666 km ja siihen mahtui kaksi erikoiskoetta. Matkaan lähti 26 autokuntaa, joista vain kolme joutui keskeyttämään. Reitti kulki aina Napapiirille asti. Erikoiskokeista ensimmäinen oli Puijolla ajettu mäkikoe ja toinen Jyväskylän Harjukadulla suoritettu kiihtyvyys- ja jarrutuskoe. Ensimmäisen kilpailun voittajiksi saatiin pari Arvo Karlsson - Vilho Mattila. Suomalainen rallikilpailulegenda oli syntynyt.
Voittajat kautta aikojen
| Vuosi Kuljettaja - kartturi | Auton merkki ja malli |
| 1951 Karlsson Arvo - Mattila Vilho | Austin Atlantic |
| 1952 Elo Eino - Nuortila Kai | Peugeot 203 |
| 1953 Hietanen Vilho - Hixén Olof | Allard |
| 1954 Kalpala Osmo - Kalpala Eino | Dyna Panhard |
| 1955 Elo Eino - Nuortila Kai | Peugeot 403 |
| 1956 Kalpala Osmo - Kalpala Eino | DKW Donau |
| 1957 Carlsson Erik - Pavoni Mario | Saab 93 |
| 1958 Kalpala Osmo - Kalpala Eino | Alfa Romeo |
| 1959 Callbo Gunnar - Nurmimaa Väinö | Volvo PV 544 |
| 1960 Bremer Carl-Otto - Lampi Juhani | Saab 96 |
| 1961 Aaltonen Rauno - Nurmimaa Väinö | Mercedes-Benz |
| 1962 Toivonen Pauli - Kallio Jaakko | Citroën DS 19 |
| 1963 Lampinen Simo - Ahava Jyrki | Saab 96 Sport |
| 1964 Lampinen Simo - Ahava Jyrki | Saab 96 Sport |
| 1965 Mäkinen Timo - Keskitalo Pekka | BMC Cooper S |
| 1966 Mäkinen Timo - Keskitalo Pekka | Morris Cooper |
| 1967 Mäkinen Timo - Keskitalo Pekka | BMC Cooper S |
| 1968 Mikkola Hannu - Järvi Anssi | Ford Escort TC |
| 1969 Mikkola Hannu - Järvi Anssi | Ford Escort TC |
| 1970 Mikkola Hannu - Palm Gunnar | Ford Escort TC |
| 1971 Blomqvist Stig - Hertz Arne | Saab 96 V4 |
| 1972 Lampinen Simo - Sohlberg Klaus | Saab 96 V4 |
| 1973 Mäkinen Timo - Liddon Henry | Ford Escort RS |
| 1974 Mikkola Hannu - Davenport John | Ford Escort RS |
| 1975 Mäkinen Hannu - Aho Atso | Toyota Levin |
| 1976 Alén Markku - Kivimäki Ilkka | Fiat 131 Mirafiori |
| 1977 Hämäläinen Kyösti - Tiukkanen Martti | Ford Escort RS |
| 1978 Alén Markku - Kivimäki Ilkka | Fiat 131 Abarth |
| 1979 Alén Markku - Kivimäki Ilkka | Fiat 131 Mirafiori |
| 1980 Alén Markku - Kivimäki Ilkka | Fiat 131 Mirafiori |
| 1981 Vatanen Ari - Richards David | Ford Escort RS |
| 1982 Mikkola Hannu - Hertz | Arne Audi Quattro |
| 1983 Mikkola Hannu - Hertz Arne | Audi Quattro |
| 1984 Vatanen Ari - Harryman Terry | Peugeot 205 |
| 1985 Salonen Taimo - Harjanne Seppo | Peugeot 205 Turbo |
| 1986 Salonen Taimo - Harjanne Seppo | Peugeot 205 Turbo |
| 1987 Alén Markku - Kivimäki Ilkka | Lancia Delta |
| 1988 Alén Markku - Kivimäki Ilkka | Lancia Delta |
| 1989 Ericsson Mikael - Billstam Claes | Mitsubishi Galant |
| 1990 Sainz Carlos - Moya Luis | Toyota Celica |
| 1991 Kankkunen Juha - Piironen Juha | Lancia Delta HF Integrale |
| 1992 Auriol Didier - Occelli Bernard | Lancia Delta HF Integrale |
| 1993 Kankkunen Juha - Giraudet Dennis | Lancia Delta HF Integrale |
| 1994 Mäkinen Tommi - Harjanne Seppo | Ford Escort RS Cosworth |
| 1995 Mäkinen Tommi - Harjanne Seppo | Mitsubishi Lancer Evolution |
| 1996 Mäkinen Tommi - Harjanne Seppo | Mitsubishi Lancer Evolution |
| 1997 Mäkinen Tommi - Harjanne Seppo | Mitsubishi Lancer Evolution |
| 1998 Mäkinen Tommi - Mannisenmäki Risto | Mitsubishi Lancer Evolution |
| 1999 Kankkunen Juha - Repo Juha | Subaru Impreza WRC 99 |
| 2000 Grönholm Marcus - Rautiainen Timo | Peugeot 206 WRC |
| 2001 Grönholm Marcus - Rautiainen Timo | Peugeot 206 WRC |
| 2002 Grönholm Marcus - Rautiainen Timo | Peugeot 206 WRC |
| 2003 Märtin Markko- Park Michael | Ford Focus WRC 03 |
| 2004 Grönholm Marcus - Rautiainen Timo | Peugeot 307 WRC |
| 2005 Grönholm Marcus - Rautiainen Timo | Peugeot 307 WRC |
| 2006 Grönholm Marcus - Rautiainen Timo | Ford Focus RS WRC 06 |
| 2007 Grönholm Marcus - Rautiainen Timo | Ford Focus RS WRC 07 |
| 2008 Loeb Sebastien - Elena Daniel | Citroën C4 WRC |
| 2009 Mikko Hirvonen - Jarmo Lehtinen | Ford Focus RS WRC 08 |
AKK-Motorsports
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia