Skotlannin ralli
Skotlannin ralli on kauden kymmenes IRC-osakilpailu ja Hänniselle kauden kuudes. Vaikka suomalaiskuljettaja on jättänyt tänä vuonna neljä osakilpailua väliin, starttaa hän viikonlopun kilpailuun yhteispisteiden neljänneltä sijalta.
Juho Hänninen on IRC-sarjan hallitseva mestari, joka myös puolustaa Skotlannin IRC-rallin voittoa viime vuodelta.
- Ykköstavoitteemme on varmistaa Skodalle rallin IRC-sarjan valmistajien mestaruus. Skotlannissa on jaossa 1,5-kertaiset pisteet, joten mestaruuden varmistamiselle olosuhteet ovat otolliset.
- Toki voittoa lähdemme tavoittelemaan myös tänä vuonna. Reitillä on useampi sama pätkä kuin viime vuonna. Uskon, että kovimman ottelun voiton suhteen käymme viime kerran tavoin (Andreas) Mikkelsenin kanssa.
- Vaikka voittaminen tänäkin vuonna olisi heino juttu, ensisijainen tavoitteemme on auttaa Skoda mestaruuteen.
- Täällä on satanut aika lailla ja sää on kolea (+ 6 astetta).
- Paikalliset soratiet ovat petollisen liukkaita. Jossain kohtaa sora pitää hyvin, mutta jossain kohtaa soran joukkoon on sekoittunut savea, joka sateella nousee tien pintaan ja tekee pidon arvaamattomaksi. Rengasvalinnat ovat ratkaisevia. Jos sataa niin renkaiden pintakuviota pitää osata leikata ja avata lisää niin, ettei renkaan pinta ei tukkeudu liejusta, Hänninen kertoo.

Skotlannin IRC-ralli käynnistyy myöhään perjantai-iltana. Rallissa ajetaan kaikkiaan 15 erikoiskoetta ja yli 200 EK-kilometriä. Ralli päättyy sunnuntaina klo 19.30 Suomen aikaa.
Tilanne IRC-sarjassa ennen Skotlannin rallia on seuraava:
1. KOPECKÝ Jan, Škoda Fabia S2000, 128 pistettä.
2. LOIX Freddy, Škoda Fabia S2000 103 p
3. NEUVILLE Thierry, Peugeot 207 S2000 103 p
4. HANNINEN Juho, Škoda Fabia S2000, 98 p
5. BOUFFIER Bryan, Peugeot 207 S2000 88 p
Valmistajien pistetilanne:
1.ŠKODA 285 pistettä
2.PEUGEOT 223 p
3.M-SPORT 80 p
4.RALLIART (Mitsubishi) 73 p
5.SUBARU 66 p
Rallin seuraaminen livenä: http://beta.djames.org.uk/results/?m=23
esim. Honda Civic
Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.
Kommentit
0 kommenttia