Vastoinkäymisiä riitti
Suomalaiskaksikon kolmas peräkkäinen voitto EM-rallisarjassa katkesi kahteen rengasrikkoon lauantaina sekä polttoainepumppun ongelmiin rallin viimeisellä EK:lla sunnuntaina. Vastoinkäymiset johtivat yli 13 minuutin tasoituksen antamiseen muille. Se oli jo liikaa.
Rengasrikoista huolimatta Hänninen ehti nousta jo 40 sekunnin päähän rallin voittoon ajaneesta Portugalin Bruno Magalhaesista. Hieno sijoitus nosti toiveita, mutta kilpailun viimeisellä 11,52 km mittaisella EK:lla tuli polttoainejärjestelmään vika. Siihen jäi takaa-ajo. Hyvä, että Hänninen pääsi edes maaliin..
- Neljättä vuotta Skodalla ajetaan, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajauduimme teknisiin ongelmiin. Häiriö polttoainepumppussa pysäytti ajomme viimeisellä EK:lla useaan eri kertaan. Oli hyvä, että päästiin maaliin, ja saimme edes joitain pisteitä tästäkin kisasta.
- Ensimmäistä kertaa koimme myös kaksi rengasrikkoa samalla EK:lla. Vasta jarrutuksessa huomasin, että jotain oli vialla. Aluksi oli vaikea uskoa, että auton saman puolen renkaat olivat puhki. Toivotaan, että tämän kauden epäonni kasautui kerrasta tähän kisaan, Hänninen totesi.
Epäonnestaan huolimatta Hänninen kasvatti EM-pistejohtoa yhdeksällä pisteellä, sillä hänen pahimmat uhkaajansa eivät Madeira-ralliin osallistuneet. Seitsemän ajetun osakilpailun jälkeen Hänninen ajaa rallin EM-sarjan kärjessä peräti 134 pisteen erolla ennen Puolan Michal Solowowia. Sarjan seuraava osakilpailu Barum-ralli ajetaan elo-syyskuun vaihteessa Tsekin Zlinissä.
Lopputulokset, EM Madeira-ralli, Portugali:
1. Bruno Magalhaes – Nuno Rodrigues da Silva (P) Peugeot 2.39.41,8
2. Vitor Sa – Pedro Calado (P) Peugeot + 12,6
3. Joao Magalhaes – Jorge Pereira (P) Mitsubishi + 4.39,3
….
7. Juho Hänninen – Mikko Markkula (FIN) Skoda + 13.00,6
EM-pistetilanne 7/12 osakilpailua:
1. Juho Hänninen (FIN) Skoda 181
2. Michal Solowow (POL) Peugeot 47
3. Giandomenico Basso (I) Ford 39
TL-verkkotoimitus













Kommentit
0 kommenttia