Heinäkuussa romutettiin virallisesti 7 409 autoa

Romu-Kupla.
Tykkää 4 Ei tykkää 3
Kommentit

6

AUTOMARKKINAT | 16.8.2012
toimitus TL-verkkotoimitus

Heinäkuussa kirjoitettiin ennätyksellinen määrä romutustodistuksia, peräti 7409 kappaletta. Vaikka virallisesti romutettujen määrä kasvaa, vuositasolla "katoaa" edelleen noin 30 000 autoa. Ne jäävät ajoneuvorekisteriin "kasvattamaan" autokantaa. Samalla viimeisen omistajan vastuu autosta jatkuu.

 

Puolessa vuodessa 35 232 romutustodistusta

Kuluvan vuoden tammi-heinäkuussa on kirjoitettu 35 232 romutustodistusta. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna on 3,8 prosenttia.

Romutustodistusten määrän kasvusta huolimatta noin 30 000 autoa "katoaa" vuosittain. Kukaan ei tiedä mihin näissä autoissa oleva jäte, kuten öljyt sekä jarru- ja jäähdytysnesteet joutuvat.  Eikä kaikista liikenteestä poistuneista autoista tehdä romutustodistusta, vaikka ne ovat poistuneet liikenteestä. Nämä autot jäävät ajoneuvorekisteriin. Ne "kasvattavat" autokantaa. Asi8anmukaisen romutustodistuksen puuttuminen merkitsee samalla sitä, että viimeisen omistajan vastuu autosta jatkuu.


Kierrättäminen on viimeiselle omistajalle maksutonta

Auton saa lopullisesti pois ajoneuvorekisteristä toimittamalla sen Suomen Autokierrätyksen viralliseen vastaanottopisteeseen. Siellä autosta kirjoitetaan romutustodistus. Romutustodistus varmistaa samalla sen, ettei autoa voi enää rekisteröidä liikenteeseen. Lisäksi vuotuinen ajoneuvovero ja liikennevakuutus päättyvät automaattisesti. Kierrättäminen on viimeiselle omistajalle maksutonta.

 

Tykkää 4 Ei tykkää 3

Kommentit

6 kommenttia
Kokemusta on

Suosittelen kuusankoskea hakemaan sen romuauton pois pihamaalta. Toimittavat nopsaan sen romutustodistuksen.Hakupalvelu on ilmainen.Itsekkin muutaman antanu viedä.   http://www.kuusakoski.fi/Kuluttajille/autonkierratys

Vierailija

Itse upouuden auton ostaessani en kehdannut tarjota vanhaa vaihdokiksi,vaan ajoin sen Kuusakosken romuttamoon ja maksoivatkin siitä 50 euroa. Vanhat romut on saatava pois liikenteestä,ajelkoot näppylänaamat polkupyörillä.

Sininen savu

Kaikki yli 15v. vanhat autot,lukuunottamatta museoajoneuvoja,pitäisi viedä kierrätykseen pois saastuttamasta ilmaa.

Puhumattakaan Fjordeista

Tarkoittanet varmaan että yli 10-vuotiaat?

Mersut ovat jo sen ikäisenä läpimätiä pommeja, vain Suomi, Albania, Pakistan ja Pohjois-Korea "autoilukansoina" ovat kiinnostuneita moisista katiskoista.

Vierailija

Siniselle savulle tiedoksi että museoajoneuvon ikäraja on 30v. Miten enää yhtään museoajoneuvoa säilyisi jos ne pitäisi puolipitoisena pistää romutukseen.

15v vanha auto on vm. 1997, ei ne saastuta sen enempää kuin nykyautotkaan koska katalysaattori on ollut pakollinen jo vuodesta 1992 alkaen, monissa autoissa sellainen oli jo 1989 lähtien kun tiedossa oli että ne tulee pakolliseksi.

Sitäpaitsi muilla markkinoilla, esim. USA:ssa katalysaattori on ollut jo 70-luvulta lähtien käytössä mutta tänne autoverohelvettiin tuotiin halvemmat kaasutinversiot ilman kattia kun katalysaattorit eivät olleet kerran pakollisia.

Jos taas meinaat saastutuksella esim. vanhojen autojen öljyvuotoja, sekään ei pidä paikkaansa koska niitä syynätään katsastuksessa tarkkaan ja saadaan korjaamalla, esim. tiivisteitä vaihtamalla loppumaan.

 

Hiilidioksidia jos yrität väittää saasteeksi niin saat toimittaa myös itsesi romutukseen kun jokaisessa uloshengityksessä päästelet hiilidioksidia ilmaan!

Ilmo

Museoajoneuvojen hallussapito ja erityisesti käyttö on rajattava museovirastolle. Mitä siitä tulisi jos vaikka uraania tai LSD:ta saisi pitää määrättömästi hallussa  ja käyttääkin kesäisin sillä perusteella, että sillä on tunnearvoa. Paaliin vaan vanhat raudat. Historiasta löytyy kyllä tekosyitä vaikka kuinka järjenvastaiselle ja sopimattomalle käytökselle, jolla voi vaarantaa muita.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Milloin uusien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö alittaa tason 130 g/km ensimmäisen kerran Suomessa?:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com