Hirvikolarit eivät enää mene valtion piikkiin

Hirvivaroitus,jpg
Tykkää 0 Ei tykkää 0
Kommentit

0

LIIKENNE | 2.12.2009
toimitus TL-verkkotoimitus

Joulukuun 1. päivästä alkaen valtio ei enää korvaa hirvikolareiden aiheuttamia kustannuksia. Perusteluksi esitetty hirvikolarivakuutusten yleisyys ontuu. Aikaisemmin vakuutusyhtiöt nimittäin hakivat saamiensa vakuutuskorvausten perusteella korvauksen valtiolta. Muutos uhkaa nostaa hirvikolarivakuutusten hintoja.

Hirvikolarien vahingot korvataan nyt aina vakuutuksenottajien pussista

Hirvikolareissa sattuneet henkilövahingot ovat menneet pakollisen liikennevakuutuksen antajan piikkiin. Tältä osin valtion vetäytyminen korvausvastuusta ei muuttunut. Mutta muiden kustannusten osalta tilanne muuttuu, kun kustannuksia ei enää voi siirtää valtion piikkiin.

Aikaisemmin kun valtio korvasi hirvikolareiden ja suurpetojen kanssa tapahtuneiden kolareiden seurauksena muita kuin henkilövahinkoja, vakuutusyhtiöt hakivat niiden maksamien hirvikolarivakuutusten perusteella maksamista korvaussummista kustannuksiaan  valtiolta. Nyt tämä mahdollisuus on poistunut. Kustannukset jäävät kokonaisuudessaan vakuutusyhtiöiden maksettaviksi. Jollei onnettomuuteen joutuneella ole hirvikolarivakuutusta, hän saa kärsiä kustannukset itse.

Vakuutusyhtiöiden kustannusseuranta luultavasti hyvin nopeasti osoittaa, että hirvivakuutuksen kannattavuus on dramaattisesti laskussa. Se johtaa vaatimukseen tilanteen korjaamisesta. Vakuutusmaksut nousevat. Näin kustannukset tulevat vakuutusten ottajien maksettavaksi. Vakuutus vain tasaa vakuutettujen riskiä.

Vakuutusyhtiöt kehittivät hirvivahinkovakuutuksen siksi, että korvauksen hakeminen valtiolta oli hankalaa ja korvaussumman saaminen kesti hyvin pitkään. Hirvivahinkovakuutuksen perusteella korvaukset sai nopeasti. Vahinkotapaukset eivät vaikuttaneet kaskon bonuksiin.

Hirvieläimiä ovat: hirvi, valkohäntäpeura, kuusipeura, metsäpeura, japaninpeura ja saksanhirvi. Niiden määrä selviää Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vuosittaisista laskennoista. www.rktl.fi/riista/riistavarat/hirvikanta_vuonna_2.html

Hirvieläinten kantaa säädellään merkittävästi metsästyksellä.  Syksyn 2008 jälkeen Suomessa oli 83 000 - 99 000 hirveä. Metsästyskaudella  vuonna 2008 oli kaadettiu 57 100 hirveä, 25 600 valkohäntäpeuraa ja 4 200 metsäkaurista. Kuusipeuroja kaadettiin 162 ja metsäpeuroja 89.
 

Tykkää 0 Ei tykkää 0
Avainsanat: hirvi, hirvikolari

Kommentit

0 kommenttia
Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Hae auton tiedot

Hae auton tiedot

esim. Honda Civic

Osta testiraportti

Osta testiraportti

Uutiskirje

Uutiskirje

Tilaa Tuulilasin ilmainen uutiskirje.

RSS-syötteet

RSS-syötteet

Tilaa uutissyöte Tuulilasin aihealueesta.

Kerro mielipiteesi

Kerro mielipiteesi

Veikkaa, mistä autosta tulee Vuoden Auto Euroopassa:

Tuulilasi Facebookissa

Uusimmat vaihtoautot Autotalli.comissa

Autotalli.com